Kuvasatoa Country Living -messuilta















Vintage living -tyylin faneille ehdoton kesäkohde on New Yorkin osavaltiossa vuosittain pidettävät Country Living -lehden järjestämät, ja sen nimeä kantavat messut. Olen nyt käynyt siellä kolmena peräkkäisenä kesänä, aina kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Näin tammikuun lopussa mieltä piristää kesän ajattelu ja se, mitä kaikkea kivaa voikaan ja jaksaakaan taas tehdä, kun aurinkoa sekä valoa on riittävästi tarjolla ja vähän enemmänkin!

Viime kerralla aikataulujen vuoksi meni käynti ihan sinne viimeiselle päivälle, sunnuntaille, ja se oli kyllä aikamoinen pettymys. Moni kauppias oli jo pakannut kamppeensa vaniin ja lähtenyt tien päälle - mikäs siinä, jos kauppa on käynyt ja hyllyt tyhjentyneet. Mutta tosiaan harmi sinänsä, kun itse ajaa kolme tuntia, ja saa vain puolet siitä, mitä luulee saavansa. No aikaisempina vuosina olenkin ollut jo varhaisemmin paikalla, joten on tämä sinänsä nähty. Tavaraähky on taattu ja lopulta valinnan vaikeus tulee esiin sellaisena hankaluutena, ettei keksi ostaa mitään. Parhaat ostokseni olenkin sitten lopulta tehnyt ruokakioskeilta tai omatekoista maalaismajoneesia myyviltä kauppiailta. Ruoka nyt onkin oikein hyvä ostoskohde, se ei sinänsä täytä kotia ja siitä pääsee syömällä eroon :-) 

Messuilla on niin antiikkia kuin uutta tavaraa. Kirjoja, kässäilyjä, ruokaa (kuten tuli jo mainittua), uutta vintagetyyliä, amerikkalaista ja jonkin verran tuontitavaraa. Pääosissa ovat kuitenkin sellaiset vähän kulahtaneet romuromanttiset jutut. Kauppiaita tulee pitkin maata, mutta yleisesti tämä New Yorkin osavaltio ja meidän Massachusetts on loistavaa aluetta kaikenlaisille antiikkikirppiksille ja rompetoreille. Kesällä niitäkin riittää, kun osaa etsiä ja osuu kohdalle. 

Jostain syystä tämä postausidea putkahti nyt mieleeni, kun halusin löytää jotain positiivista ja mukavaa amerikkalaista omaankin mieleeni. Olen ollut puolikuntoisena, flunssaa odottelevana, todella väsähtäneenä koko viikonlopun. Sain kolmen viikon kiirusaikataulun selätettyä ja nyt mennään seuraavat neljä viikkoa sitten vähän leppoisemmin. Tosin hommaa riitää sikäli, että pitäisi tehdä paljon kirjallisia tuotoksia ja lukea useampaan tenttiin. Yksi tenteistä on veneilyyn liittyvä, kuten kerroinkin jo aiemmin, että suorittelen sekä Saaristolaivuri- että veneilijä-kursseja tässä tammi-helmikuussa. Lisää niistä myöhemmin! 

Toivottelen nyt vain oikein mukavaa viikon alkua :-) Palataan pian!




1

Mikä fiilis!


Ihan hypenä jotenkin edelleen tästä viikosta. Se on ollut niin huippu. Siis HUIPPU.

Koiran kanssa on tullut käveltyä joka päivä hyvät lenkit. Loppuviikosta lenkkimaastot tuntuivat hieman liukkailta, ja Massachusettsin kuiviin teihin tottuneena en muistanut, että lenkkareissa ei välttämättä pärjää. Hidasta menoa oli pidettävä, ettei nyrjähtäisi joku paikka tai olisi nenällään maantasalla. Harkitsin Icebugien hankkimista. 




Aloitin maananataina tekemään meidän pursiseuran Veneilijä-kurssia, kun se onnekseni sattui juuri näin samaan aikaan, kun olen a) itse Suomessa ja b) mulla on myös koko perhe Suomessa. Eli kun mies on täällä, saan lastenhoidon illaksi. Voi vitsit miten helppoa elämä joskus voikaan olla! 


Tällä viikolla olen myös istunut yliopistolla, koska mulla muutama kurssi siellä, mitä teen vielä tässä tammi-helmikuussa. Päivät olleet täynnä, mutta ihan parasta kun olen saanut autokyydin ovelta ovelle. Sellaista palvelua osaa erityisesti arvostaa, kun on läpeensä kyllästynyt matkustamaan lähes Kirkkonummen rajalta Länsiväylän päästä Kruununhakaan Helsinkiin. Se matka kuulostaa ihan simppeliltä, mutta se voi ottaa reilusti tunnin tai yleensä puolitoista. Riippuu hieman busseista, bussien vaihdoista, metrosta ja kävelyvauhdista. 



No mutta siis takaisin veneilyn pariin. Maanantai-ilta meni siis istuessa Soukan Klobbenilla, jossa pidettiin viiden espoolaisen pursi- ja venekerhon yhteisen Merikoulun kurssi. Meitä oli siellä toista kymmentä, ja junioreita edusti lähes puolet osallistujista. 


Kurssilla tuli opittua ja menetettyä yöunia. Ensimmäisen illan jälkeen oli jo sellainen olo, että olikohan oikeasti mitään järkeä koko hommassa. Ei tästä mitään tule. En voi selvitä ikinä hengissä! Ja sitähän mietittiin alitajunnassa sitten myös yöunissa. 


No, onneksi meitä oli muitakin, joilla fiilis vähän "vaihteli" :-D Että pikkaisen pelon sekaisin tuntein mentiin, ja toisaalta onnistumisen ja ymmärtämisen ilo oli suurta. Ehkä paras aika tällaiselle kurssille olisi ollut jo se alkukesä, koska sitten olisi voinut saman tien mennä kokeilemaan asioita myös käytännössä. Käytäntö jää meillä tosiaan sinne pidemmälle.  

Pienten taukojen aikana ehti vähän tutustua ihmisiinkin. Minähän taas yliaktiivisena menin kyselemään kaikilta meidän seuran jäseniltä, että mikäs vene teillä ynnä muuta.


Hyvää tuuria, että meitä oman seurani edustajia olikin iso joukko. Ja naisia kans. Aika ihana ylläri oli vanhan tutun löytyminen kurssilta. Ja ihan mieletön sattuma oli se, että yhden suosikkiblogini entisen veneen uudet omistajat, istuivat minun edessäni. Ja heillä on nyt tämä ihana vene siis samassa satamassa. Olen siis lukenut Nooran blogeja (vanhaa ja uutta) molempien blogien alkuajoista lähtien, ja jotenkin heidän veneensäkin on sitten tullut tässä aikaa myöden tutuksi. Onneksi kehtasin kysyä, onko vene mahdollisesti tämä kyseinen yksilö, kun sain kuulla mallin ja millon se oli ostettu. Osui niin sopivasti yksi yhteen. Ja näinhän se sitten oli. Pieni maailma! 


Aina se jännittää, kun menee uutta harrastusta kohti ja etenkin kun "joutuu" tutustumaan uusiin ihmisiin. Sitten, kun jää on rikottu, on vain aivan huippu fiilis! 



Yksi ongelma minulla vielä on. 
Pitäisi päättää, pidetäänkö veneessämme

a) sen vanha nimi
a 2) vanha nimi, johon lisätään yksi sana
b) valitaanko nimivaihtoehto A
c) valitaanko nimivaihtoehto B

Haluaisin kuitenkin päättää asian pian, koska olisi kiva tilata uudet tarrat kylkiin. Ne tilataan joka tapauksessa, koska vanha on... vain vähän jotenkin sellainen "ei mun fonttia". Visuaalisena sitä on aina näiden juttujen äärellä, kun haluaa, että kaikki näyttää hyvältä. 

Eilen M sanoi mielipiteensä veneen nimestä ja vähän luulen, että se on melkeinpä valittu. En sitä vielä paljasta, koska vene ei ole vielä meillä. Omistusoikeushan siirtyy vasta sitten, kun me ollaan keväällä päästy tarkistamaan merikelpoisuus ja maksetaan loppuhinta kaupoista. Venekaupoissa monesti tehdään näitä kaksiosaisia kauppasoppareita, että uusi omistaja näkee tilanteen niin maalla kuin vesillä. 


Meillä on pientä reissua tässä tiedossa, instasta kuulumisia sen osalta, jos vain nettiyhteys pelaa! Viimeistään maanantaina.

6

Sisustusideointia purjeveneeseen


Samalla, kun olen harjoitellut harppi kädessä navigointia harjoituskartan avulla, selannut lähivesiemme karttasivuja ja harmitellut pimeää tammikuuta, on mielessä ollut se kesä. Vaikka edellisessäkin kirjoitin, että en minä normaalisti kesää näin kovasti tammikuussa hingu. Nyt on vaan todellakin se odotusarvo niin korkealla, ettei malttaisi millään. Sitähän on kertakaikkiaan aloitettava veneen sisustusratkaisujen pohdinnat, ettei sitten varmasti kesällä myöhästy sen suhteen :-D

Arvaatte varmaan millä mennään :-D Mun mies jo tuossa aiemmin syksyllä totesi, että ei se vene vie tätä perhettä konkurssiin vaan se, että rouva haluaa sisustaa sen ja kantaa Lexintongilta kamaa minkä kerkeää. Noh, ei sentään! Pieni paatti ei edes vedä kauhean montaa lakana- tai tyynyliinasettiä, eikä varastointitilaa juurikaan ole. Sitäpaitsi en ole aivan satavarma tästä Lexington / Gant -tyylistä, onko se just se oikea. Nimittäin myös Marimekolla on arpansa pelissä. Olen miettinyt, jos heittäisikin kunnolla vain punavalkoista ja sinivalkoista Marimekkoa sekaisin, unikkoa ja lokkia. Siitä tulisi aika kiva. Mutta kyllä tiedän itseni. Lexington on aina Lexington.



Siksi veneensisustusmietinnät veivätkin meidän toisen kodin rannikkoseudulle, ja maisemiin, joita oikeasti en kyllästy ihailemaan. Lexingtonilla oli ennen kaksi liikettä Long Islandin saarella New Yorkissa, kahdessa eri Hamptonsissa, mutta nyt toinen on lopettanut. Lexington Companyn löytää edelleen East Hamptonista, ja lisäksi Connecticutin Greenwichistä, joka on melko lähellä NYC:ä. 


Tätä Southamptonin liikettä ei siis enää ole, mistä tämän kertaiset kuvat ovat. Mutta ei se haittaa. Ehta tyyli pysyy ja inspiroi vuodesta toiseen! Konseptihan ei juurikaan muutu, vaikka uusia kausia tulee ja vanhoja menee.


Vaikka Lexington ja Gant ovat molemmat enemmänkin Uuden Englannin rannikkoseututyylin edustajia, on minusta molemmissa sitä ihanaa preppy tyylin purjehdushenkisyyttä mukana. Tähtiä, sinistä, raitoja, punaista, farkkua, neuletta, vähän batiikkia...


Samoja sinisen sävyjä löytyy mereltä...


Ja rantahuvilasisustus on aina niin raikas! Tästä pitkästä aikaa inspiroituneena keksin ideoita meidän sekä Suomen että USA:n talojen vaatehuoneiden ilmeenkohottamiseen. Saapa nähdä, miten (JA KUKA!) sen toteuttaa.


Lankkulautaseinää meillä onkin jos Suomessa, mutta sitä ei voi mielestäni olla liikaa. Sama koskee purjerengasverhoja. Ne ovat aina hyvännäköisiä!


Mitä sitten tulee veneen sisustamiseen, uskonpa että mennään ihan perinteisin värein sen suhteen. Punaista ja sinistä tulee olemaan. Raitaa, tähtiä ja sitä rataa. Meillä on veneen pääväritys sinivalkoinen ja purjeiden suojat ovat sinisiä. Jos nyt olisin niitä itse hankkimassa, ostaisin harmaita. Veneestä löytyy kuitenkin ilokseni valmiiksi punaisia köysiä, ja niitäpä saa toki uusia helposti. 



Ja enhän olisi minä, jos minulla ei olisi valmiina varastoituna pahvilaatikkoa, jossa lukee "veneen sisustus". Sitä on täydennetty jo pidemmän aikaa, ja hankinnat aloitettu hyvän aikaa ennen kuin koko venekauppoja oli edes tehty :-D Ja arvaatteko mitä siellä on. Nooooh... Gantin tähtityynyistä Lexingtoinin punavalkoisiin patalappuihin. Pitihän se arvata. Tähtimukeja ostin Biltemasta, ja meinaan hakea niitä lisää. Muovilla mennään niiden osalta ehdottomasti :-)



Ainoa purje, jonka väritys tökkii, on spinnu. Se on keltainen. Veneen myyjä kuitenkin sanoi, ettei se ole ollut juurikaan käytössä heillä, koska veneellä on päästy mukavasti vauhtiin ilmankin. Ehkäpä en nyt siis sen suhteen tee vielä uutta hankintapäätöstä, vaikka tiedänkin jo värityksen valmiiksi :-)  



Sen verran vielä kuvista, että nämä otettu keskikesän aikoihin eräällä reissulla, kun päätimme tullakin NYC:stä kotiin Long Islandin kautta. Silloin reissuun liittyy venematka mantereelle. Ajoimme Orient Pointiin ja saavuimme juuri ennen ukkosta ja rankkasadetta New Londonin satamaan. Kätevä reissu, mutta lauttojen kanssa on aina jonkin verran odottelua. 


Tämä muistaakseni East Hamptonsissa ollut talo jäi mieleen. Aivan mielettömän iso ja upea. Kuva ei anna ollenkaan oikeutta. Yleensä en kauheasti kehtaa kuvailla ihmisten taloja, mutta tästä piti tehdä poikkeus.


Rantatalojen määrä ja ihanuus on melkein liiallista. Niihin turtuu, eikä jossain vaiheessa enää jaksa innostua, vaikka oikeastihan ne ovat jokainen niin unelmia, kuin olla ja voi. 


Samoin, kuin Lexingtonin tyyli. Siihen ei vain kyllästy.


Tämä veneensisustajafiilistelijä jatkaa kuitenkin nyt oikeasti opiskelua ja jättää nämä kermakakun mansikat myöhemmäksi :-) Hyvähän se on silti aina vähän fiilistellä. Siitä tulee niin mukava ja inspirointunut olo! 


8

Vihreää, vihreää, vihreää (ja gnoccheja)


Minä en yleensä ole yhtään harmissani talvesta. Se jotenkin kuuluu asiaan. Ei haittaa tammikuussa lumet, eikä helmikuinen aurinko ja hanki. Sehän tietää sitä, että silloin pääsee perheen alppinistit mäkeen! Meillä tällä hetkellä aktiivisesti kaksi laskijaa, yksi osaa mutta ei niin innostu, yksi ei ole ennen halunnut, mutta nyt ilmioitti että voisi aloittaa mahdollisesti.


Meistä aikuisista toinen on jo rehellisesti sanonut, ettei lähde enää telomaan itseään turhan tähden mäkeen ja minä vähän niin ja näin, että voisinhan tietysti mennä ainakin tuon aloittelijan opastamaan alkuun, mutta toisaalta reisien lihakset eivät ole missään jamassa laskettelua silmällä pitäen, joten ehkäpä järjestän opettajan ainakin alkuun.



Meren takana, Bostonin suunnilla, on tammikuu selkesti valoisampi, kuin Suomessa. Aurinko nousee aamulla niin, että kun puoli seiskan herääjillä on kouluun lähtö, ei tarvitse pimeässä hiippailla. Viideltä tulee pimeää, mutta siinä se päivä on kuitenkin valoisa ja kirkas. Tai ainakin silloin, jos on vähemmän pilvistä. Silloin, kun ON pilvistä, eikä ehkä lunta maassa, on synkkyysaste kyllä ihan samaa, kuin Suomen kamaralla. Ainut, että valoa riittää sen 2-3 tuntia enemmän per päivä.



Nyt, kun tultiin Suomeen, heitti tammikuinen pimeys kyllä sellaisen yllärin, ettei oikein edes tajunnut siihen varautua. Miten täällä oikeasti ON näin pimeää! Ja miten meillä on kotona niin väritöntä! Mikä juttu tämä on. Huomaan sen nyt todella selkeästi, että vuodenaikojen vaihtelu vaatii meillä kotona aina sisustusvärien muutosta. Loppusyksystä olin lopen kyllästynyt väreihin. Ruskaa oli saatu katsoa tarpeeksi ja halusin kaiken vain beigenä ja greigenä. Vähän ehkä hailakkaa liilaa tai vaaleaa roosaa, mutta siinä se. Sitten jouluna, silloin lisää pinkkiä ja punaista.



Talo jäi suhteellisen värittömäksi, kun viimeksi sanoin heipat joulukuun alkupuolella. Nyt näyttää siltä, että tänne pitäisi suorastaan kaataa sangolla vähintäänkin kaikkia pastellisävyjä ja sitä pinkkiä ja vaaleanpunaista oikein urakalla. Ja jotain muutakin. Itseasiassa VIHREÄÄ. Tämän hetken suurin kaipuu on vihreään. Niin ruoan kuin sisustusvärien suhteen. Eikä mihinkään metsänvihreään, vaan ihan ehtaan keväiseen, vaalean keltaiseen taittuvaan ruohonvihreän sävyyn.


Tiedän, että valittaminen on turhaa, ja siksi sanonkin tätä "valittamista" vain tilanteen toteamiseksi. Ratkaisuideat vain toteutukseen nopeasti! Kaivon vanhoja, keväisiä Country Living -lehtiä ja revin ihania ruusukuvia jääkaapin oveen. Mansikoita ja marnekikakkuja. Kevättä ja kesää. Heti piristyi! Yritin etsiä jotain pirteää tyynynpäällistä sohvalle, mutta en löytänyt. Ehkä meillä ei sitten olekaan mitään. Huomenna, jos pirteystaso antaa myötä, käyn hakemassa kaupasta tulppaanikimppuja ja ehkä jonkun pöytäliinan. Vähintäänkin keittiöpyyhkeitä.


Näistä syistä johtuen tällä kertaa blogissa mennään kaikilla sellaisilla kuvilla, joita nyt sattui arkistosta löytymään. Juuri nyt on aivan liian synkkää ja pimeää ja mielikuvituksetonta ottaa yhtään kuvia meillä kotona ainakaan siinä tapauksessa, jos meinaa että niillä saisi myös sinne lukijoiden puolelle hieman iloa ja valoa! Haluan V I H R E Ä Ä, joten näillä kuvilla sitä saan sekä itse, että ehkäpä joku muukin vihreäpuutteinen lukija :-)


Yksi tänään otettu kuva tulee kuitenkin mukaan. Se on instakuvakaappaus ja siinä olen aloittamassa uuden keittokirjan lukemista. Ja siinä on minun uuden vuoden lupaus mukana. 


Minulla suuri tavoite nyt lisätä omaa kasvisten käyttöä ja lihan syömisen käytännössä lopetettuani nyt vuoden sisään, olen jämähtänyt välillä hieman yksitoikkoisen tylsään reseptivalikoimaan. Haluan aina hyvää ruokaa, ja siksi on haastavaa, kun ei oikein onnistu aina näillä kasvisresepteillä. 


Tätä Vege! -kirjaa on kehuttu ja nyt se on tosiaan tänää meilläkin avattu ja luettu. 

Ja löytyi ideoita :-) Näistä lisää myöhemmin, mutta sen paljastan, että ensitöikseni meinaan testata gnocchi-ohjetta. Olen etsinyt täydellistä perunagnocchireseptiä siitä lähtien, kun söin tämän kuvissa näkyvän annoksen lemppariravintolassani meidän pienessä West Concordissa (MA) viime keväänä! Jos jollain on vinkata sellasita, niin please, kerro!




3

Saaristolaivurikurssilla etäopiskelijana



Kuten moni varmasti jo tietääkin, meidän perhe toteutti viime syksynä purjevenehankintahaaveen ja nyt sitten seuraavana mietintämyssyssä on ollut se, miten itse pystyn opettelemaan veneen käyttöä niin, että pärjäisin mahdollisesti myös yksin vastuullisena. Mahtava fiilis sen suhteen, että tämä asia on nyt todellakin totta ja meidän perhe pääsee vihdoin kunnolla rakastamani harrastuksen pariin!  

Blogihan oli tässäkin asiassa isossa roolissa, kun ihana upea lukijani Anu antoi täsmätärpin ja vinkkasi meille sen oikeain båtin :-) Onneksi kehtasin taas avata suuni.. tai siis kirjoittaa.



Mutta mitä voi tehdä siis, kun meri on jäässä ja veneet pukeilla? Ja etenkin, kun et välttämättä ole edes Suomessa niin, että vaikkapa työväenopistojen laivurikurssit onnistuisivat. No ainakin ostaa merikarttoja, opiskella solmuja, lukea kirjoja ja katsoa videoita. 


Aloin joululomalla kaivelemaan Suomen Navigaatioseuran hyväksymiä Saaristolaivurikursseja. Etsinnän tuloksena netistä löytyi mielenkiintoinen etäkurssi verkossa! Vähänkös innostuin, koska tiesin, vaikka tulen olemaan kevätpuolella jonkin verran Suomessa, en kuitenkaan onnistunut osumaan mihinkään Espoon työväenopiston aikatauluun. Ilmoittauduin kurssille heti ja tänään se alkoi :-) Ja nyt olen muutenkin innostunut netissä suoritettavista opinnoista, koska niitä olen tehnyt yliopistollakin useamman ja todennut omalla kohdallani erittäin toimiviksi. 


Viime viikolla tosin hyvä tuuri seurasi ja olen kuin olenkin Espoon maisemissa samaan aikaan, kun meidän purjehdusseuralla on vastaava saaristolaivurikurssi. Teen myös sen, mutta koska tuntuu että nämä karttalaskuhommat ovat hieman haastavia ainakin omien ennakko-odotusteni mukaan minulle, kaksi kurssia yhtäaikaa sopii mainiosti. 



Olen nyt tänään illalla katsonut useamman tunnin ajan kurssin ensimmäiset oppitunnit ja intoa puhkuen alan seuraavalla vapaahetkellä tekemään karttalaskutehtäviä harpin ja mittojen kera. Minä, joka vihaan ainakin koulussa aikoinaan juurikin kaikkia asteisiin liittyviä matemaattisia juttuja tajusinkin asiat tuosta vain. Kyllä oppimisen ja oivaltamisen ilo on upeaa!


Kirjoittelen lisää näistä navigaatiokursseista, kun ne etenevät, mutta jos nyt siellä joku lukija on myös innostunut lähtemään mukaan tällaiselle etäopiskelukurssille, kannattaa käydä katsomassa nuo Veneilykurssit.com:n sivut. 

Siellä siis ensimmäisenä tasona Saaristolaivurikurssi, jota itse teen. Kurssi tähtää tenttiin, jonka voi tehdä sitten vaikka heti kurssin loputtua tai halutessaan myöhemmin. Ja mikä parasta, saat kurssimaksun takaisin, jos et pääse tentistä kahdella yrittämällä läpi :-) Itse en niinkään tuota tenttiä varten hae oppia, vaan lähinnä siksi, että oppisin ja osaisin. Tentti on kuitenkin hyvä tehdä etenkin, jos haluaa myöhemmin saada Kansainvälisen huviveneenkuljettajan lupakirjan. 

Ja kyllähän toki aika moni veneilijä haluaa näyttää, että on kurssinsa suorittanut ja veneensä mastoon asianmukaisen viirin, kliks. 


Espoon työväenopistolla on muuten myös alkamassa mielenkiintoinen kurssi, jolle olen osallistumassa ainakin osittain. Mutta siitä myöhemmin - koska nyt painaa uni silmään siihen malliin, etten millään jaksa kaivaa linkkiä. 

Myötätuulta loppuviikkoon :-) 
4