Olimme lähteneet aamulla aikaisin Pensar Sydistä ajamaan kohti määränpäätämme eli Espoota, kuten kirjoittelin aiemmin täällä , Purjehduskesä Osa 1 -jutussa. Matka-ajaksi arvioimme vielä kaksi päivää riippuen vähän tuulista ja muutenkin säästä sekä reittivalinnoista.
Ohitimme täydessä pläkässä (täysin tyyni keli) Hangon molemmat selät. Minä, joka olin valmiiksi hieman "panikoinut" tuota Hangon selän ylitystä ja napannut pahoinvointipillerinkin varmuuden vuoksi, olin ihan ihmeissäni, että tällainen sää sitten annettiin! Kauneus merellä oli käsittämätöntä.
Tämä maisema jäi jotenkin sielun sopukoihin. Eihän tällaista täydellisyyttä edes ole. Oltiin kuin unessa. Täysi tyyni ja hiljaisuus, jonka ainoa ääni oli meidän Nanni unettava dieselin rupsutus. Jokunen masto aina välillä vastassa ja muutamat purjeilla lillumassa :-) Paljon lintuja. Toisaalta olin koko ajan tosi jännittynyt. Jännitti, onhan vene varmasti ok ja kaikki toimii.
Jossain vaiheessa siinä Hangon kohdilla aloimme katsoa mahdollista seuraavan yön pysähdyspaikkaa. Kiitos edellisen illan pitkästä legistä, olimme aikataulusta jo hyvinkin edellä. Hanko, joka oli päivän tavoite, ohittui jo puolen päivän aikoihin.
Teimme matkaa kolmen naispurjehtijan voimin. Kahdelle nämä vedet olivat hyvinkin tuttuja. Itsehän olin ekaa kertaa tekemässä tällaista pitkää matkaa. Olin aiemmin ollut kyllä Saaristomerellä ja sitten ihan Espoon ja Helsingin saaristossa, mutta suurin osa maisemista oli minulle ihan uutta. Samoin kohteet, minne mennä. Olikin siis kiva, että mukana oli ihmisiä, jotka tiesivät, mitkä paikat kannattaa joko kiertää kaukaa tai läheltä.
Koska matka taittui edelleen joutuisasti, päätimme ajaa Tammisaaren Algö-saareen ja siellä Rödjanin retkisatamaan. Ja oli meillä sitten sen lisäksi plan B, jos paikka olisi täynnä. Oli kuitenkin perjantai-ilta ja hyvä sää. Paikaksi valikoitui Rödjan, koska sieltä saattaisi saada savukalaa. Rödjan kuuluu Tammisaaren kansallispuistoon, ja on ihan väylän varrella. Samalla alueella olisi paljon muitakin yöpymismahdollisuuksia.
Saavuimme paikalle siinä puoli kahdeksalta illalla ja nappasimme viimeisen paikan, johon meidän pienehkö vene mahtui lopulta oikein mainiosti. Huh, siinä tuli tälle pinnanaiselle melkoinen hiki, kun piti ajaa kahden ison veneen väliin olemattomalta näyttävään aukkoon... Mutta näistä ne kokemukset karttuvat!
Ajoin kaikki rantautumiset itse tälläkin matkalla itse, vaikka jännitti todella paljon joka kerta. Tässä Rödjanin rantautumisessa meinasi kyllä tulla slaagi, etten tuhoa muiden veneitä. Ihanat kanssapurjehtijat olivat vastassa viereisillä veneillä ja kaikki sujui kuitenkin hienosti. Suurin haaste on saada vene pysymään ohjauksessa mahdollisimman hitaassa vauhdissa ja osata antaa nopeasti tarvittaessa vähän kaasua ja sitten mahdollisesti myös jarrua. Jos vauhtia on liian vähän, ohjaus kärsii ja vene lähtee menemään minne sattuu. Onneksi oli lähes tuuletonta, joten tehtävässä ei ollut sikäli sään antamia haasteita mukana.
Rödjan oli ihana paikka. Harmiksi saunavuorot menivät liian myöhäiselle meidän väsymystasoon nähden. Laitoimme rannassa ruokaa ja testattiin vanhan Origo-keittimen toimivuutta. Vaikka kello ei ollut kamalan paljon, oltiin tosi väsyneitä ja ennen kaikkea nälkäisiä. Päivän aikana olimme syöneet savulohi- ja ruisleipävarastomme tyhjiksi ja nyt piti tehdä jotain lämmintä nopeasti. Onneksi Origo toimi mainiosti. Menu käsitti gurmeesapuskaa siihen hetkeen, eli spaghettia jauhelihakastikkeella. Kokki taisi lisätä aurinkokuivattuja tomaatteja, oliivia ja fetaa myös joukkoon.
Tutustuin Rödjaniin ja kävin jututtamassa paikan isäntää ja kalastajaa. Seuraavaksi päiväksi oli luvassa taas savukalaa myyntiin, mutta meillä ei ollut mahdollisuutta jäädä odottamaan. Teen Rödjanista oman jutun myöhemmin!
Olimme päättäneet lähteä ajamaan eteenpäin heti, kun vain aamulla taas heräisimme. (Tämä kuva taisi olla napattu illalla ennen nukkumaan menoa. Ei näistä ota selvää. Meikkaaminen jää merellä saman tien :-) Pyysimme viimeisiä saunojia jättämään vähän reilummin vettä saunan vesisäiliöön, jos menisimme aamulla vielä pesulle. Aamulla oli vähän nuhjunen olo, olisin voinut jäädä saareen mielellään pidemmäksi aikaa. Oli hyvä, että kuitenkin pesuhommat saatiin lämpöisessä vedessä nopeasti hoidettua.
Rödjanin jälkeen putputtelu jatkui tuttuun tapaan. Sää ei juurikaan suosinut purjehtimista, mutta koko reissun ajan olimme kuitenkin päässeet nauttimaan mielettömän hienosta auringonpaisteesta, joka tuntui jo nenässä. Huolimatta aurinkorasvasta, jossa luki kertoimen kohdalla 50. Lähdimme ajamaan ulkokautta ennen Orslandetin saarta, vaikka olisi tietysti ollut kiva mennä Barösundin Skolaan lounaalle. Se nyt jäi ensi kertaan.
Porkkalanselän ylitys oli tähän astisista kokemuksista ehkä "jännin": Porkkalassakin oli aivan tyyntä, mutta lähestyessämme Rönskäriä alkoi tuuli selkeästi nousta ja puhaltaa ehkä enemmän jo sivusta. Ajoimme suorinta reittiä, eli Vastaantulijoilla oli purjeet ylhäällä, mutta me ajoimme koneella muiden mastojen kanssa siistissä jonossa.
Huomasin, etten ottanut kuin ihan pari kuvaa enää tässä viimeisen päivän aikana. Nyt vähän harmittaa, ettei ensimmäisestä Porkkalan selän ylityksestä ole "todistusaineistoa" :-) Se kesti sellaiset parin tunnin verran, ajelimme keskimäärin hieman yli viiden solmun nopeutta. Suoraa linjaa vain eteenpäin ja eteenpäin...
Vaikka merellä oli ollut tähän saakka hiljaista, alkoi mastojonoa tulla vastaan melkoisen paljon juuri täällä. Meilläkin oli muutama masto edellä ja takana, joiden välissä ajaminen oli oikein rentoa. Muutama isompi purjevene kyllä ohittikin.
Vähän ennen Kytötä se purjehduskeli sitten alkoi! Veneitä oli vaikka kuinka paljon purjein liikkeellä. Voi että. Me ei vain enää jaksettu muuta, kuin ajaa satamaan. Pitkät päivälegit vaativat sen verran veroa, että purjehdus jätettäisiin myöhemmäksi. Eikä siinä olisi enää ollut montaa merimailia edes jäljellä.
Ensimmäistä kertaa omalle satamapaikalle ajaminen sai taas jännityksen aikaan. Ensimmäinen ajo omaan karsinaan ja sehän ei sitten mennyt ollenkaan nappiin. Ei me silti mitään rikottu - ei omaa venettä eikä laituria. Karsinakaveri ei ollut myöskään paikalla, joten sen rikkomista ei sitten päästy edes onneksi kokeilemaan.
Meidän satamapaikalle tullaan melko tiukassa käännöksessä ja suoraan ajamiseen ei jää kauheasti aikaa. Tuuli lännestä ei auta asiaa, koska se painaa venettä tosi paljon. Myöhemmin juttelin muiden laiturikavereiden kanssa ja tässä ei ole kuulemma kokeneillakaan kovin helppoa. Joka kerta se rantautuminen on oma juttunsa, mutta siihen pitää nyt panostaa ja saada hallintaan. Ehkä yksi vaikein osuus purjehduksesta!
Perille siis päästiin Nuottaniemeen hyvissä ajoin lauantai iltapäivänä. Äitini tuli tekemään heti rantaan tsekkauksen :-) Harmitti tietysti se, ettei oma - entinen purjehtija - isäni pääse koskaan tänne veneelle, ainakaan purjehtimaan.
Hengästytti melkein, niin paljon jännitystä ja odotusta oli tälle reissulle ladattuna. Purjeet pussien alle ja vene kiinni. Olipas tosi jännä fiilis, kun vene oli sitten siinä. Kävin siinä vaiheessa niin pahasti ylikierroksilla tästä kaikesta tapahtuneesta, että päätin saman tien vielä ottaa ensimmäisen mahdollisen junan Turkuun. Mulla oli auto siis jäänyt Ruissaloon parkkiin. Kaksoset eivät halunneet jäädä enää mummille yöksi, joten he lähtivät elämänsä ensimmäiselle Pendolino-matkalle kivana kesäiltana. Syötiin herkkuja ja ihmeteltiin maisemia. Turku oli yllättävän lyhyen junamatkan päässä. Taksilla vielä TPS:n satamaan ja autolla takasiin Espooseen. Sen jälkeen uni sitten maistuikin - omassa sängyssä, mutta vähän kyllä keinuttaen :-)
Lähetä kommentti