Houkuttelisi minuakin Hanko vuonna 1930...

tiistai 7. maaliskuuta 2017












Kerroin muutama viikko sitten Kansallismuseossa nyt kevään tarjolla olevasta suomalaisten matkailujulisteiden kokoontumisajoista, ja tuo näyttely oli todellakin käymisen arvoinen. 

Sain valita Come to Finlandin julistekokoelmasta meidän Suomen kodin seinälle yhden työn, jonka lupasin esitellä myös blogissa. Ja meillepä päätyi tämä aivan mieletön, 1930-luvulta alunperin oleva teos. Olin ensin ajatellut ainoastaan toista Hanko-julistetta, jossa on keltaisen ja vaaleansinisen päävärien myötä mielettömän kesäinen ja kutsuva tunnelma. Se juliste oli mielestäni kaikkineen lähes täydellinen ja halusin sen mukaan Bostoniin, ehdottomasti. 

En ollut tätä sinistä alunperin edes ajatellut, mutta se kiinnitti huomioini saman tien, kun sen näin. Sinänsä tuuri, että keltainen Hanko-juliste oli juuri silloin loppu varastosta, kun valitsin matkaan lähtevää tötteröä. En olisi varmaan huomannut tätä timanttia muuten! Enkä voinut muuta ajatella, kuin että kaksi täydellistä julistetta oli toki lopulta parempi, kuin vain yksi, kun sain sitten lopulta käsiini myös sen alunperin havittelemani kesähoukuttimen. Se kun yksinäisenä Kansallismuseon puodissa odotteli ostajaansa käydessämme näyttelyssä. 

Päädyin jättämään tämän kuvissa näkyvän julisteen Suomeen ja matkalaukussa Atlantin yli kulki pala suomalaista matkailuhistoriaa keskelle Uutta Englantia. Rulla on juuri nyt hyvässä jemmassa ja odottaa kehystä. Paikka on jo katsottuna. 

Laitoin Suomeen jääneen julisteen ihan IKEA:n peruskehykseen, jossa sattumalta oli harmaa paperi myyntitaustana. Juliste näytti tosi kivalta sitä vasten, joten se nyt sai jäädä suoraan kehykseen. Harmaa sopi mielestäni kivasti julisteen kanssa yksiin ja meidän seinien väriin myös. Jos tuo alkaa jossain välissä häiritsemään, täytynee teettää sille kehystys erikseen.

Graafinen ilme, julisteet ja mustavalkoiset valokuvat käyvät mielestäni kivasti meille, kun muuten talon ilme on vähän sellainen huvilamainen ja ehkä joskus liiankin rustiikkinen tai maalaishenkinen. Voi että osaan olla kiitollinen siitä, että näitä julisteita on saatavina vielä meille, jotka emme silloin 1930-luvulla näiden myötä olleet houkuteltavissa Hangon merikylpylään. Tai muualle Suomeen. Come to Finland -yritys on kyllä tehnyt todella upeaa työtä suomalaisen matkailu- ja ihan ylipäätään kotiseutuhistorian hyväksi.

Jotenkin tässä iskostuu se minun Suomi100-fiilis. Historiaa ja nykypäivää. Tässä on sitä jotain, missä näen itseni ja historiani. Suomalaisuuden parhaimmillaan. Sitähän se silloin aikoinaan Hangon pensionaateissa myös varmasti oli. Iloista elämää, hetkestä nauttimista. Toki vain osalle suomalaisia, mutta kuitenkin. 

Tämä postaus on nyt vähän jaaritteleva, koska en voi vain olla ihailematta näiden julisteiden taiteellisuutta ja ajattomuutta. Muotoja ja väriyhdistelmiä, joissa silmä lepää, ja joista se positiivinen, mainoksen houkutteleva vaikutus tulee edelleen läpi. 

Jos itse innostuit, niin julisteita saa tilata netistä ainakin Come to Finland -yrityksen shopista, kliks. Toimitus myös ulkomaille. Ateneum myy mielestäni ainakin Come to Finland -kortteja, ja sinnehän pääsee ostoksille ilman näyttelypääsymaksun lunastaimsta. Ja tosiaan Kansallismuseossa on Riemuhuuto Paratiisista -näyttelyn ajan oma Come to Finland -shop. (Sinne ei pääse kuitenkaan ilman pääsymaksun maksamista, mutta näyttelyhän kannattaa oikeasti käydä katsomassa!)

2 kommenttia

  1. Vanhat matkailujulisteet on kyllä ihania! Täytyykin yrittää käydä kansallismuseon näyttelyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tuo niin ihana näyttely! Kannattaa käydä - jos et vielä käynyt :-)

      Poista