NYC & MoMa Uutena Vuotena 2017

tiistai 3. tammikuuta 2017


Hyvää Uutta Vuotta 2017 meiltä Pohjois-Amerikan itärannikolta! Päädyttiin ajelemaan Manhattanille uudeksi vuodeksi, kun haluttiin jotain pientä extraa joululomailuun ja sattumalta eteen osui myös hyvä diili, eli olimme myös yötä NYC:ssä. 


Yleensä emme kauheasti käy Manhattanilla keskikaupungilla, koska kun turistikohteet on kerran nähty, ne on todellakin sitten nähty. Tällä kertaa haluttiin silti käydä haistelemassa tunnelmia sielläkin, ja ajeltiin metrolla Battery Parkista (jossa meillä oli hotelli), ja päädyttiin Rockafellerin joulukuuselle. Pojat olisivat halunneet käydä Nintendo-kaupassa, mutta se oli kiinni. Ylipäätään koko keskusta oli tosi autio normaaliin verrattuna noin 19-20 aikoihin illalla, mutta ihmisiä alkoi pikku hiljaa valua kohti suljettua aluetta Time Squaren suuntaan. Silloin oli hyvä hetki taas sukeltaa alas metrotunneliin ja lähteä. Time Squaren alueelle menevät kadut oli blokattu hiekalla täytetyin roska-autoin. Kaksi autoa per katu. Turvatoimet pelottivat vähän pienempiä poikia, kun joka paikka oli täynnä poliiseja ja asevarustus oli selkeästi normaalia kovempi. 



Downtownissa oli sen sijaan todella hiljaista. Me menimme Battery Parkiin katsomaan ilotulitusta, joka tuli Liberty Island'n suunnasta, Vapaudenpatsaan vierestä.  Jostain syystä jätin kameran siinä vaiheessa pois matkasta, joten lähinnä todella surkeaa kuvamateriaalia kännykällä napsittuna. Sitä ei viitsi edes julkaista täällä.

Ensin luulimme, ettei koko ilotulitusta edes tule, kun pari hassua rakettia pamahteli etäällä. Kello kerkesi edetä jo viisi yli puolen yön, kun pauke alkoi. Ja se todellakin oli hieno. En yhtään ihmettele, että ihmiset olivat laumoittain aiemmin illalla suunnanneet saarelle. Pieniä ja suuria risteilyveneitä- ja laivoja oli myös parkissa Liberty Islandin edustalla. Kun ilotulitus oli ohi, kaikki veneet soittivat sumutorvia hetken aikaa. Se oli jotenkin mielettömän upea hetki.

Battery Parkissa oli lähinnä paikallisia katselemassa, ja todella hiljaista. Näin olin myös alunperin uumoillut, joten meidän hotellin sijainti oli hyvä ratkaisu. 








Uuden vuoden päivänä pikkupojat halusivat Central Parkiin leikkipuistoon ja Pokemon-jahtiin, ja vanhin halusi mennä MoMaan. Moman vetonaulana oli tällä kertaa tämä,  Vincent van Gogh The Starry Night. Momassa sai valokuvata, ja kuvasatoa onkin nyt jonkin verran Insta-tililläni, kliks. Jaksettiin kiertää kaksi kerrosta, ja seuraavaankin kertaan jäi nähtävää. Ei jaksettu millään enää mennä tutkimaan Bauhaus-valokuvanäyttelyä ("One and One Is Four: The Bauhaus Photocollages of Josef Albers"), mutta sen ehtii vielä. Kesäkuun puolivälistä alkaa Frank Lloyd Wrightin arkkitehtuuria käsittelevä näyttely, joka kestää syyskuun loppuun. Se olisi mielenkiintoinen myös käydä katsomassa.

Aurinkoinen, vuoden 2017 ensimmäinen päivä sujui tosi mukavasti ja NYC:ssä oli yllättävän lämmintä. Vielä tähän aikaan vuodesta saattaa hyvinkin pärjätä ilman toppatakkia, mutta kun tästä päästään tuonne tammikuun lopulle ja etenkin helmikuulle, kannattaa todellakin varata päällepantavaa riittävästi, jos aikoo näille seuduille suunnata.


Yksi uusi NYC-tärppi on annettava vielä, vaikka sinänsä en itse käy tuolla koskaan shoppailemassa. Mutta jos olet turistina paikalla, on uusi Westfieldin ostari ihan WTC-tornien poolien ja museon vieressä nyt aika hyvä kohde. Se on jo itsessään nähtävyys - ulkoa ja sisältä - vähän kuin olisi dinosauruksen sisällä. Metrolla pääsee paikalle helposti, ja samalla voi käydä esimerkiksi katsomassa Battery Parkin ja sieltä Vapauden patsaan. Sinne on noin 10 minuutin kävelymatka tuosta WTC:n kohdalta. Tässä yläkuvassa näkyy Westfieldin rakennetta oikealla sivussa ja alakuvissa sen luurankomainen muoto ulkoa ja sisältä kuvattuina.



Harvinaisen upea rakennus, vaikka kuvat eivät ehkä anna oikein oikeutta kokonaisuudelle. Ihanaa, kun on uskallettu heittäytyä ja lähteä toteuttamaan tällaista todella erikoista arkkitehtuuria.


Pimeässä tunnelma sisäpuolella oli sitten vielä ihan omaa luokkaansa.


Vanhan linjan tuotoksia unohtamatta...





Nämä kuvat taas otettu meidän hotellihuoneesta, joka oli 30. kerroksessa. Näin läheltä ei yleensä pääse tutkailemaan vanhojen rakennusten upeita yksityiskohtia! Freedom Toweriin verrattuna nämä 30 kerrosta olivat kyllä vasta ihan vauvan askeleita :-D



Juuri nyt meillä sataa vettä ja ilma on mahdollisimman masentava! 
Kohta taas hetkeksi Suomen talveen :-) 
(Joka ilmeisesti alkanut myös etelä-Suomessa?)


Ihanaa ja Innostavaa Uutta Vuotta 2017 jokaiselle lukijalleni!
Tehkääpä muuten perässä lupaus, että teette jotain kivaa itsenne iloksi.
Sellaiset lupaukset kannattaa myös kirjoittaa ylös tai koota aarrekartaksi.
Tulee toteutettua :-D



4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Joo, täällä nyt oltu enemmän ja vähemmän vuodesta 2013 :-)

      Poista
  2. Vaikuttava paikkahan tuo on! Omat käyntikerrat ovat 80-luvulta, joten vähän tekisi mieli uusintaan - hyviä vinkkejä siis, kiitos!
    Hyvän uuden vuoden toivotuksin, C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa välillä se, etten tahdo löytää uusia kuvakulmia... Olen siis "juuttunut" NYC-kuvauksessa tiettyihin juttuihin. IHan vain sivuhuomautuksena :-D Eli tällaisia ongelmia tulee, kun paikasta tulee liian tuttu, heh. Kyllä kannattaa ehdottomasti tulla visiitille! Suosittelen loppukevättä tai alkusyksyä. Ne ihan parhaat. Myös loppusyksy marraskuulle tosi kiva, kunnes joulukuussa alkaa turistiryntäilyt. Talvella liian kylmä :D

      Poista