Kaikenlaisia kuumeiluja


Mulla ollut aivan kamala koiranpentukuume jo toista vuotta. Mulla oli suunnitelmat viime keväänä viime syksyn varalle, mutta toisin kävi. Se on sellaista, kun joutuu miettimään moneen kertaan, miten koira lennätetään tarpeen vaatiessa ja mitä kautta se ylipäätään onnistuu järkevästi. Meidän cairn on lentänyt sujuvasti Iceland airin lennoilla ja se onkin tosi kiva yhteys koiran kanssa. Mutta siellä on myös painoraja, ja esimerkiksi kultaista noutajaa tai labbista ei pysty aikuikokoisena sitä kautta tuomaan. Lontoon läpi koira menee taas tylsästi rahtiterminaalin kautta, ja sekään ei kiva asia. 



Paras on, jos ei tarvitsisi tehdä vaihtoa ollenkaan, mutta meillä taas ainoa vaihtoehto silloin olisi Finnair ja NYC:n suora lento. Finski veloittaa vain koirasta aika suolaisen hinnan ja sen takia tätäkään ei ole nyt pidetty sellaisena parhaana vaihtoehtona. Lufthansa olisi sitten vielä yksi toimiva operoija, ja Frankfurtin kentän läpi mentäisiin silloin. Joka tapauksessa koiraa ei ihan huvikseen lennätä tätä Atlantin ylitystä. 


Tällä hetkellä meidän koira on ollut Suomessa jo pidempään. Fannyhän oli täällä yhden vuoden, mutta lähti takaisin silloin, kun me olimme lähdössä itsekin takaisin. Pari vuotta sitten. Mutta lopultahan suunnitelmat taas muuttuivat, ja me tulimme tänne viime keväänä taas - olemaan vähäksi aikaa :-) Silloinkaan ei viitsinyt ottaa koiraa mukaan, koska olimme taas tietysti kesän Suomessa. Ja viime syksyn olin vain hetken täällä Bostonissa, kun taas menimme Suomeen lasten kanssa mun opiskelujen vuoksi. Nyt sitten taas sama juttu, kun tultiin helmikuussa tänne, ei viitsitty lennättää koiraa turhaan kolmen kuukauden takia. Koska kesä menee jälleen Suomessa. 




No joo, joka tapauksessa, ilman koiraa ei ole kivaa. Ja kun haluaisi sen toisenkin koiran, mutta ei ole edes sitä yhtä kotona, niin vähän harmittaa. Koiran kanssa päivät menisivät mukavammin ja olisi kaveri. Nyt kun olen kotosalla päivät muutenkin, voisin hyvin kasvatella pennunkin. Mutta se kuljetus... Aina sitä ajattelee, että miten kesät tai mitä jos tullaankin kokonaan Suomeen.


Toisaalta nyt kun meillä ei ole täällä koiraa, ollaan voitu reissata hyvin ja olla hotelleissa missä tykätään. Eli on se tuonut vähän helpotusta. Joihinkin hotelleihin saa toki koiria viedä, mutta niistä joutuu usein maksamaan aika suolaisen hinnan. Voi piipahtaa kahvilaan lenkin jälkeen suoraan tai haahuilla kameran kanssa missä huvittaa. Mutta toisaalta, en mene koskaan lenkin jälkeen kahville :-)


Koira-asioita on kuitenkin vatvottu ja niitä tulee pohdittua aika ajoin. Katsotaan taas syksyllä, mikä tilanne. Muuttuuko kuviot mihinkä suuntaan, vai pysyvätkö ne ennallaan - ja miten pitkään. Sen suhteen joutuu koira-asioita pitämään odotustilassa vielä siis ainakin vähän aikaa. Tässä oppii sitä kärsivällisyyttä, ainakin vähän. 


Oltiin ulkoilemassa Charlestownissa, joka yksi kauneimpia paikkoja Bostonin kupeessa. Paikka on ihan Bostonin vieressä, mutta oma kaupunkinsa. Täältä pääsee vesibussilla hetkessä Bostonin keskustaan. Rakennukset ovat vanhoja ja aivan mielettömiä. Katsokaa nyt noita kattojakin!


Ja joillain aika epäreilun ihania kattoterasseja... Ylipäätään nämä talot ovat niin houkuttelevia.


Minusta on tullut ihan kaupunkilaisihminen. Rakastaisin asua ihmisten ilmoilla ja kaupunkimiljöössä. Tämä nykyinen asuinpaikkamme ei ole kyllä lainkaan minua varten. Meillä ei ole täällä landella kävelyteitä ja lenkille pitää lähteä autolla. Jotenkin hankalaa. 


Kaupungit ovat lastenkin mielestä kivoja. Paljon paikkoja, joissa kiipeillä, tutkia tai juosta. Oikeasti kaupungeissa on kivaa olla lasten kanssa. Ennen olin ihan eri mieltä!


Viime viikolla New Yorkissa olin ihan innoissani, kun sain tehdä lenkkejä pitkin poikin Manhattania. Sieltä kun ostaisi asunnon, saisi ehkä yksiön puolikkaan meidän budjetilla :-D Mietin jo myös taas Helsinkiä. (Siis tulevaisuuden suhteen!) Mutta ei, ei me sinne tulla varmaankaan muuttamaan. Ollaan liian espoolaisia kuitenkin. 


Muta koirista vielä. En ole yksin koirakaipailujen kanssa. Meillä kans pojat kaipaavat koiraa. Tai kaksi. Kaksi taas ei ole lainkaan koiraihmisiä, mutta toki tottuneet niihin, kun meillä aina koiria on ollut. Huomaan vain sen, että kahdelle koira tekisi oikeasti hyvää. Kuten myös minulle. Koirat ovat sellaisia ihania terapeuttikavereita :-)


Pienenä haaveilin koirasta jatkuvasti. Se oli sellainen unelma, mitä ei vain saanut. Meillä minun isäni ei halunnut koiraa mistään hinnasta. Ulkoilutin sitten naapurin koiria ja meillä olikin ihana labbis samassa talossa, jota sain hoitaa aina, kun perhe oli matkoilla. 


Jaksoin kuitenkin kinuta koiraa aina säännöllisesti :-) Kun olin 15 tai 16 vuotias, sain lopulta ottaa koiran. Jos maksaisin sen itse. Menin lukiossa sitten iltatöihin ja säästin rahaa. Ja sitten meille tuli Tuisku. Ensimmäinen koira, joka oli ollut kasvattajalla vuoden ikäiseksi asti. Tämä oli meille aivan loistava koira. Tuisku oli musta cockeri, ja ehkä ainutlaatuisin koira koskaan. Me innostuimme silloin rodusta ja cockereita taisi olla perheessämme nyt sitten yhteensä kuusi. 



Viimeisin näistä kiharakorvista, Emma, kuoli muutama vuosi sitten. Cockerien jälkeen alkoi cairnien valtakausi, ja se on jatkunut ehkä siksikin, että meillä Mikon perheellä on ollut niitä myös. Cairn on tosi kiva rotuna, ja sopii erinomaisesti lapsiperheeseen, mutta minulle se ei ole koskaan ollut kuitenkaan se omin rotu. Lintukoirien - spanielien ja noutajien luonne on enemmän se, mitä kaipaan. 


Koiria on täällä Bostonissa tosi paljon. Yleisimmät rodut tuntuvat olevan juuri noutajat ja sitten erilaiset puudelisekoitukset. Meinaan kuolla joka kerta koirakuumeeseen, kun näen labbiksen tai kultaisen noutajan!  Tämäkin tapaus oli niin suloinen. Hän opetteli rappusia omistajansa kanssa ja sai sitten aina levätä vähän aikaa puruluun kera ylimmällä askelmalla. Tässä taas oli kovin hankalaa lähteä alaspäin. Ei uskalla, ei!


Kevät otti viime viikolla takapakkia, mutta nyt on taas aika lämmin. Ihmiset pitävät jo orvokkeja ruukuissa, vaikka yöt ovat melko viileitä. Minä odottelen edelleen sitä, että pääsisin maalaamaan terassin. Ja lapset ovat alkaneet laskea päiviä kesälomaan! Meillä lennot jo kesäkuussa taas Suomeen! 




4 kommenttia

  1. Kultsut on mun suosikkeja myös...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on NIiN ihania. Mut mua kauhistuttaa se pentuvuosi. Nyt kun täällä vielä ollaan, olisi tosi helppoa kouluttaa, kun olen päivät kotona. Mut katsotaan :-) Mikko ei luvannut synttärilahjaksi tuoda kuitenkaan sitä, heh.

      Poista
  2. Koirat on kyllä aivan ihania! Tiedän täysin miltä sinusta tuntuu. Me ollaan oltu nyt 5 vuotta ilman koiraa kun edellinen westie saateltiin tuolloin koirien taivaaseen. Ihan hirvee koirakuume on päällä koko ajan, mutta.... sitten kuitenkin tulee ajatelleeksi, että esim. veneilyssä pääsee ihan vähän helpommalla kun ei ole koiraa. Kyllähän se veneessä hyvin matkustaa mutta sitten ne muut asiat... pitää päästä maihin tietyn väliajoin, entä kun lähdet kaupungille syömään, minne voi koiran ottaa mukaan jne jne. Ihanaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, westiet niin ihania. Meilläkin kun ON yksi koira, tosin hän on tosi helppo ja cairn sopii minne rakoon melkein tahansa. Ja toisaalta hänellä on myös hoitopaikkoja sukulaisilla, että sikäli ei tarvitse veneilyn suhteen miettiä. Mut tollainen isompi tapaus sitten aina oma lukunsa, kun meidän venekään ei ole mikään äärettömän suuri ja toisaalta isommalle koiralle sukulaisetkaan ei välttämättä lämpene niin :-) Mutta ei se kuumeilua silti poista :-D

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…