sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Perjantaikävelyllä Central Parkissa

























Moikka!

Käytiin eilen kävelyllä Keskuspuistossa, pitkästä aikaa. Oli kyllä kylmä ilma, mutta välillä aurinko jaksoi lämmittää ihan mukavasti. Tuo tuuli vain on aika hurjan kylmä silloin, kun tuulee.

Viime vuonna tähän aikaan oli jo paljon vehreämpää. Jos en muista täysin väärin, oli kirsikat kukassa juuri samaan aikaan. Nyt ei vielä mitään. Magnoliat ovat jo lähes kukkineet, joten ehkä ne kirsikat sitten pian tulevat perästä. Sipulikukkia oli joka paikassa ja osittain puissa oli jo lehtiä ja ainakin hieman silmuja. Ihanaa, kun se pitkä talvi on vihdoin ohi! 

Turistisesonki ei ole vielä varsinaisesti alkanut. Huhtikuussa on vielä aika rauhallista. 
Kesäkuussa ei todellakaan :-)

Manhattanin uusin maamerkki on noussut nopeaan. En tykkää siitä yhtään.
Tarkoitan tuota kuvissakin näkyvää uutta tornia, jossa neliönmalliset ikkunat. Se on samaa korkeusluokkaa, mitä uusi WTC-torni. Silhuetissa se on nyt ensimmäisiä korkeita pilvenpiirtäjiä yläkaupungin puolelta laskettuna, vaikka se on siis oikeasti keskikaupunkia jää East Riverin puolelle Keskuspuiston ja Top Of The Rockin / Rockefellerin väliin.
Silhuetissa tuon jälkeen näkyy selvästi ESB ja viimeisenä alakaupungissa se uusi WTC-torni, jota jossain vaiheessa kutsuttiin myös Freedon Toweriksi. (En ole enää perillä, mikä on virallinen tämän hetken nimi!)

Keskuspuistossa on yhteensä 21 leikkipuistoa ja nyt käytiin ekan kerran uudessa "Ancient playground" -puistossa, joka oli ihan lähestulkoon puiston keskellä, idän puolella E 84 ja E 85 Streetin välissä. (Vieressä Metropolitan Museum of Art -taidemuseo.) Lähin metropysäkki 86st Lexingtonilla. Jos tulee tuohon metrolla, kannattaa hakea evästä joko Madisonin Dean & Deluca:sta (Madison ave. 1150) tai piipahtaa ihanaan Le Pain Quotidien -kahvilaan lähes D&D:n vastapäätä, 84 ja 85 katujen välissä. 

Me otettiin tällä kertaa sapuskat sekä D&D:stä että israelilaishenkisestä katukeittiöstä, joka oli parkissa siinä ihan nurkalla juuri sopivasti. Falafel-himo iski. Nyt ei kauheasti kuvamatskua tästä, koska mulla oli näpit niin pirullisen umpijäässä - onneksi ilma lämpeni siitä päivän mittaan!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Aarteita etsimässä



Olen meinannut monta ja monituista kertaa kirjoitella tänne mun uudesta
"suunnitelmat ja toiveet todeksi" -projekteistani, mutta en ole saanut aikaiseksi. 
Mutta se projekti on kuitenkin ollut tässä kovasti tapetilla, joten ehkäpä kerron jotain nyt. Tai ainakin lähden kertomaan vähän mistä on kyse.

Projektin nimi on oikeastaan aika tylsästi pelkästään

"VIISIVUOTISSUUNNITELMANI 40-45 vuotta".

Olen tehnyt näitä viisivuotisprojekteja ennenkin.  Tykkään tehdä. Ne toimivat, niillä saa hyvää suuntaa elämään.

Olen siis tehnyt niitä jo monta kertaa, en muista olinko 22 tai 20 kun ensimmäinen projekti alkoi. Muistan kyllä sen, mistä se lähti liikkeelle. Yksi opiskelukaverini kertoi, että tekee aina sellaisia ja niiden avulla saa mukavasti vapauttaa omaa jatkuvaa pohdintaansa siitä "mitä tässä nyt tekisi" tai "mihin suuntaan mennään". Jossain vaiheessa päätin sitten itsekin kokeilla.

Tämä sopii ihmisille, jotka tykkäävät olla jonkinlaisessa "ruodussa" enemmän, kuin vain seilata aavalla ulapalla ja ottaa mitä edestä löytää. Jonkinlainen suunnitelmallisuus auttaa aina ainakin minulla, jos jotain isompaa asiaa tai muutosta haluaa saada aikaan. Sellaista, joka ei vain tule sormia napsauttamalla, tai jota ei voi hakea Siwasta samalla hetkellä, kun mieliteko iskee :-)

Samaan aikaan voi mennä monta erilaista - usein nämä eivät kumoa toisiaan! Olen huomannut sen, että jos tämä pitkäaikaissuunnitelma puuttuu, saatan olla hyvinkin "hakoteillä" minne suuntaan elämää kannattaisi lähteä viemään.

Toki välillä on hyväkin olla. Hakoteillä ja "aivot narikassa" saattaa myös löytää kipinän uusiin tavoitteisiin! Mutta kun tavoitteet on tiedossa, täytyy niitä kohden vain järjestelmällisesti kulkea. Se ei ole mitään kovin kummoista lopulta. Ei siis oikeastaan muuta kuin oman itsensä ohjaamista päämääriä ja tavoitteita kohti, jotta unelmat eivät olisi vain haavekuvia, vaan että ne oikeasti tulisivat todeksi.


Viimeisin viisivuotissuunnitelmani oli se, kun päätin tehdä opettajaopinnoistani totta. Mulla oli tavoite, että olen OKL:ssä sisällä viimeistään kun täytän 39 vuotta. Sain tuon tavoitteen siitä muutama vuotta aiemmin plakkariin, vaikka matkalle osui mm. meidän kaksosten syntyminen - tätä ei oltu edes ajateltu, kun suunnitelman rustasin.

Kun päätös oli aikoinaan tehty, sitä kohti lähdettiin määrätietoisesti ja sillä ajatuksella, että "näin nyt tehdään".  Joskus asiat voivat pitkittyä syystä tai toisesta, mutta sitten toimitaan olosuhteiden mukaan ja tarvittaessa tehdään vähän extraa tai käydään hakemassa vauhtia jostain kiertotien mutkista.


En tosin juurikaan halunnut puhua asiasta alkuun lainkaan. Itseasiassa vain ihan muutama ihminen tiesi, että luen pääsykokeisiin.

EN HALUNNUT MITÄÄN NEGATIIVISTA latausta mukaan,
sillä tiesin, että se olisi voinut lannistaa koko projektin. En siis hyväksynyt mitään ajattelua itseltä enkä muilta, joka olisi ruokkinut pelkoja tai asian haastavuutta. Siis sellaista, että ehkä en pääse sisälle tai mitä jos sitä tai tätä. Päätin, että työ tehdään askel kerrallaan. Luetaan pääsykokeisiin, katsotaan mitä tulos tuo ja jos ei onnistu ekalla kerralla, uusi yritys seuraavana vuonna.

Luin kuukauden verran joka paikassa, missä pystyin. Lähinnä illalla ja öisin, aloitin aina illalla, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Siinä vaiheessa, kun olin saanut kaksi opiskelupaikkaa plakkariin kolmesta hakukohteesta, oli helppo kertoa asiasta eteenpäin. Ihmisten reaktiolla ei ollut silloin enää väliä - olin hoitanut homman kotiin.

Kerron tämän siksi, että negatiivisilla kommenteilla saattaa haluamattaan lannistaa itseään enemmän, kuin ikinä uskoo. Siksi on helpompi olla avaamaatta kaikkea, jos tietää, että vastaanotto ei ole varmasti positiivinen. Etenkin siinä vaiheessa jos itsekin vielä hieman epäilee tai on hetkiä, kun ei meinaa oma usko riittää lainkaan, ei mikään negatiivinen kommentti ainakaan auta pätkän vertaa.


Sitten siihen uuteen projektiini.

Vuosi sitten, kun täytin 40 vuotta, mietin että nyt ei ole uutta tavoitetta. En tiedä yhtään, mihin lähtisin suuntaamaan. Asiaan tietysti vaikutti se, että meillä elämäntilanne ulkomailla olon takia vähän erilainen. Tässä meni ensin noin puoli vuotta ihmetellessä, mihin suuntaan sitä haluaa lähteä itse menemään. Vähitellen asia alkoi valjeta aarrekarttojen kautta. Tein tuossa viime kesänä ja syksyllä - sekä vielä nyt talvellakin useita aarrekarttoja, kun olin hieman hukassa sen suhteen, 
MITÄ MINÄ OIKEASTI HALUAN.

En ole ehtinyt haluta aikoihin yhtään mitään, joten en oikein edes tiennyt, mistä lähteä liikenteeseen! Onneksi ne aarrekartat ohjaavat siihen tehokkaasti, jos tietää yhtään suuntaviivoja. Tai vaikka ei tietäisi yhtään mitään.

Mun tekniikka meni niin, että lähdin vain kaivamaan kiinnostavia kuvia lehdistä ja netistä.
Keräsin niitä kasaan ja tein karttoja. Kartat pääsivät yksi kerrallaan seinälle. Siinä huomasi aika nopeasti niiden tehon. Tavoite alkoi rajautumaan. Tein myös aarrekarttataulun Pinterestiin.

Moni asia, jota 
LUULIN haluavani,
lähti haavelistalta pois.

Huomasin, etten haluakaan tuota asiaa oikeasti.
Sekin on hyvä selvittää! Ei mene siis projektit väärään suuntaan :-)


Se on tosi jännä juttu, että ihminen  voi tahtoa jotain, mitä "luulee" haluavansa - ja ehkä haluaakin - mutta ei tarpeeksi, että lähtisi tavoittelemaan asiaa varta vasten.

TAVOITTEEN TÄYTYY OLLA SELLAINEN,
ETTÄ SITÄ OIKEASTI HALUAA.

Sen on mentävä monen muun asian yli.
Sen eteen voi joutua urakoimaan mielettömästi,
mutta se ei haittaa, jos sen haluaa todellakin ja kaikesta huolimatta.

Tavoitteen tiellä voi toki olla asioita, joita ei haluaisi tehdä.
Tavoitteen eteen voi joutua myös vääjäämättä muuttamaan vanhoja tapoja tai tottumuksiaan.
Mutta itse projektin päätavoite, sen pitää ainakin minun mielestäni olla jonkin sortin intohimo.
Itselle tärkeä ja todella rakas asia. Tai joku juttu, mitä haluaa ylitse kaiken päästä kokemaan tai kokemaan. Jahkailu ei auta. Sitten jos kun -yms. ei auta myöskään.

Jos olet "aina halunnut" vaikkapa New Yorkiin, mutta et tule koskaan lähteneeksi, voit kokeilla tätä tekniikkaa. Sillon käy joko niin, että huomaat, ettet ehkä sittenkään halunnut sitä oikeasti - joku muu asia on siltikin enemmän tärkää, tai toinen vaihtoehto, että olet Nykissä joku päivä täysin varmasti :-)

No, nyt on tosiaan uusi viisivuotissuunnitema tehty.

Kohti uutta ja matkan varrella tarkentuneita tavoitteita on jo menty eteenpäin täydellä tohinalla joulusta asti. On tässä kevään mittaan itkuakin väännetty aiheeseen liittyen, aika paljonkin. Kun asiaan on niin suuret intohimot, tulee välillä sellainen epätoivoinen olo, pääseekö ikinä perille tai miksi matka kestää niin kauan. Mutta pitäisi unohtaa liika pohdinta ja analysointi. Matkanteko vie aikansa, mutta perille pääsee, jos sinne haluaa.

Ylipäätään mun mielestä ON TOSI TÄRKEÄÄ, että

1) Lopettaa ajattelemisen kuinka joku on tai ei ole ehkä koskaan mahdollista (*.

2) Lopettaa analysoiminen, onko taloudelliset mahdollisuudet tai joku muu asia kuitenkin esteenä.

3) Raivata mielestä kaikki esteet. Ei kertakaikkiaan ajattele niitä tai jos esteen eteen voi tehdä töitä, alkaa tekemään hommia johdonmukaisesti esteen poistoa kohti.
 
(* Liika ajattelu ja analysointi on se minun onglemakohtani. Toki tavoitteen täytyy olla sellainen, että se on periaatteessa mahdollista. Eli esim. jos haluat koiran, mutta olet sille allerginen, se ei ole järkevä tavoite, koska allergia ei yleensä poistu... Mutta muuten ei kannata juurikaan laittaa rajoja! Päättää vain itse, mikä riittää itselle. Mitä haluaa tavoitella.)



Asia alkaa sujumaan silloin kuin luonnostaan, kun on löytänyt sen, mitä tahtoo, ja sitten tehnyt suunnitelman, miten se toteutetaan. Asia jää mieleen vireille, vaikka sitä ei ajattelisi koko ajan tai jos sitä ei edes välillä muista. Etenkin aarrekartta pitää sen koko ajan alitajunnassa. Aarrekartta on monesti ehdottoman tärkeä osa, kun tehdään alitajunnan kanssa hommia!  Jos ei osaa tehdä toteuttamissuunnitelmaa - jos siis ei ole mitään havaintoa, miten tämä voi koskaan ylipäätään onnistua, tulee aarrekartta viimeistään apuun!

Olen yleensä siis kirjottanut kylmästi paperille, mikä on lähtötilanne, mikä on tavoite ja mitä täytyy tapahtua välissä, jotta tavoite toteutuu.

Miten ja mihin voin vaikuttaa, mitkä asiat eivät ole minusta kiinni.

Konkreettinen toteuttamissuunnitelma on ainakin itselläni ehdoton. Siihen on hyvä palata silloin, kun meinaa mennä hermot, kun ei saa kaikkea just nyt ja heti :-D Näkee, että kyllä se tuolla häämöttää! Nyt vain mennään kiltisti eteenpäin ja hoidetaan asiat kuntoon matkan varrelta.

Aivojen kanssa jumppaamista tulee eteen ja välillä menee tunteiden kanssa todellista vuoristorataa. Mutta tällä tavoin pääsee eteenpäin ja on joka päivä aina lähempänä sellaista elämää, jota oikeasti haluaa myös elää.


Tällaista pohdintaa siis tänne pitkästä aikaa.

Kiinnostaako teitä nämä jutut yhtään?
Mua nimittäin ainakin kiinnostaa ainakin vähän jakaa tätä mun uutta suunnitelmaani ja projektiani, koska se tulee olemaan iso osa elämääni. Tai oikeastaan siis on jo.
Enkä edes vielä kertonut, mistä on kysymys :-)

Taitaa olla vain parasta painaa "Julkaise"-nappulaa, ennen kuin deletoin tämän koko tekstin!


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Blogiklassikoita 1: PORVOO




















Ajattelin tehdä tällaisia pieniä kuvapostauksia nimeltään "Blogiklassikko". 
Mikä on siis klassista blogeissa. Mikä tulee aina vastaan jossain välissä, mistä "kaikki" postaa?
Tarkoittanee sitä, että parhaita paikkoja, parhaita juttuja, parhaita aiheita = klassikkoja vähintäänkin!

Tänään siis Porvoota. Viime kesänä otettuja kuvia.
Pari tanssivaa lasta :-)

Arvaatteko, mikä on seuraava blogiklassikkoni aihe?

torstai 16. huhtikuuta 2015

Helppoja herkkuja!



Tässä joku aika sitten ystävä kyseli muutamia reseptejä. Hassulta tuntui sen takia, että minusta juuri ne reseptit ovat sellaisia, joihin ei oikeastaan edes tarvita reseptiä. Ne ovat liiankin yksninkertaisia. Sen takia mietin, että onko ihan tyhmää näitä tänne kirjata, mutta päätin nyt tehdä sen, koska jos ei muuta, joku voi saada mukavan inspiksen tehdä näitä, jos ei ole jostain syystä ennen kokeillut.

Nämä sopivat ihan milloin vaan syötäviksi, mutta itse teen yleensä aina juhliin. Ja nämä kyllä hupenevat joka kerta parempiin suihin :-)



Tänään siis tarjoan

Yrttitarhan Valkosipulioliiveita

tarvitset

* lasipurkillisen kivettömiä oliiveja 
(värillä ei väliä, kalamatat ehkä kaikista parhaita kuitenkin, mutta makuasia!) 
Halpa purkki vihreitä on tässä kyllä ihan melkein yhtä hyvä!

* valkoisipulia (noin 4-5 kynttä)

* oliiviöljyä

* 2-3 rkl yrttimaustesekoitusta

Tee näin: 

* Tyhjennä oliivipurkista suolavedet ja kaada oliivit kulhoon
* Purista valkosipulinkynnet murskaksi. Puristajalla saat parhaan tuloksen, mutta voit myös leikata valkosipulinkynnet ihan pieneksi silpuksi.
 * Sekoita valkosipuli, yrttimauste ja oliviit yhteen, ja laita ne takaisin alkuperäiseen purkkiin. Jos purkki tuntuu turhan pieneltä, käytä jotain muuta hyvin puhdistettua lasipurkkia, jossa kansi.
* Kaada hyvälaatuista oliiviöljyä purkin sisään niin paljon, että oliivit peittyvät.
* Kansi kiinni ja hölskytystä perään.
* Anna tekeytyä vähintään pari tuntia.

* Säilyy hyvänä jääkaapissa muutamia päiviä. 
* Käytä öljy ruanlaitossa, kun oliivit on loppuneet. 
"Jämäöljy" on ihan mielettömän hyvää fetasalaatin kastikkeena.




keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Sisustustyyliä vuodelta 2007




Aloin nyt ihan huvikseni kaivamaan verhokuvia, kun kerroin tuossa postauksessani "Kesähuvilan keittiö" meidän vanhan talon laskareista, jotka olivat näitä samoja, mitä nyt katsoin Ellokselta meidän Suomen taloon. No, ei sitten löytynyt juuri sitä kuvaa, mitä kaipailin, mutta muutama muu otos kylläkin! Hieman laatu mitä sattuu, kun jouduin ottamaan vanhoja blogiin ladattuja kuvia, kun
alkuperäiset ovat Suomessa.

Nämä kuvat ovat kuulkaa aika monen vuoden takaa - nimittäin muutettiin tuolta pois 2007! 

Tykkäsin tästä tyylistä, mikä meillä oli tuolla ja samalla tyylillä mennään edelleen. Hieman on muuttunut pikkuisen modernimpaan suuntaan osittain, ja vaikka mitä on tullut välissä kokeiltua. Mutta tämä on sitä ominta. Talo oli merellisissä maisemissa Espoossa. Me muutimme täältä aikoinaan Kanadaan. Silloin myimme talon siis myös pois, koska ajateltiin, että halutaan myöhemmin asua vähän suuremmissa neliöissä. Tämä talo on kyllä lopulta kaikista taloista se, minkä ottaisin milloin vain takaisin!

Täytyy nyt pistää muutama lisäkuvakin tuolta, ei pelkästään verhoista, kerran näitä kaivoin. Tosin on varmaan joskus aiemmin tullut samoja laitettua blogiinkin, älkääpä välittäkö!
Tällaista ollut siis joskus muinoin. Ja siis tuolla yhdessä kuvassa on myös meidän eka Ektorp :-D Taitaa olla tällä hetkellä neljäs meidän perheen Ektorp-sohva, jossa juurikin nyt istun!