Menneitä muistellen ja tulevaa miettien

maanantai 22. elokuuta 2016


Mulla meni tänään monta tuntia, kun löysin vanhan blogini jotenkin oudosti. Ja se oli siis ihan luettavana versiona. Luulin, ettei sitä enää ole edes olemassa. Mutta oli. Todennäköisesti se on kuitenkin minun toimestani joskus suljettu niin, ettei sinne pääse enää kukaan muu lukemaan. Mielenkiintoista, miten sitä on kertonut aivan erilailla elämästä ja muutenkin ollut tietyllä tavalla rohkeampi suustaan. Sanonut mielipiteitä tai tuonut esiin epäkohtia. Musta ei ole enää siihen. En jaksa lähteä täällä nettimaailmassa taistelemaan kenekään kanssa mistään. Olen ehkä vähän tylsyyden perikuva, mutta nykyisin aika varovainen. Tuntuu, että aika monista asioista saa helposti edelleen vettä niskaan. Siksi olen mieluummin hiljaa. 



Mikä oli silmiin pistävää, oli kommenttien määrä! Piti ihan hieroa silmiä, että siellä oli vuoden 2009 ja 2011 välillä postauksia, joihin oli tullut noin 50 - 100 kommenttia. Siis ihan oikeasti mitä ihmettä. Menin lukemaan kommentteja, kun olin jo ihan epäuskoisena, onko tämä tottakaan. Mutta se oli. Mun blogilla on siis ollut joskus kultakausi :-D 


Nykyisin tämä allekirjoittanut bloggaaja on kaikesta päätellen aika hiipuneena blogimaailmassa, mutta eipä tuo mitään.  Vuonna 2010 blogit olivat ihan eri, mitä ne ovat nyt. Blogeja ei ollut todellakaan tätä määrää. Nykysin monikaan vähänkään suositumpi blogikirjoittaja ei ehdi itse kommentoimaan toisten blogeja. En osaa sanoa, ehtiikö lukemaan(kaan). 

Itse olen jämähtänyt muutamiin blogeihin. Tykkään lukea sellaisia, joissa on aitoa elämää, tarinoita, vähemmän siloteltua pintaa. Niitä olisi kiva löytää enemmänkin. Juuri nyt tosin olen löytänyt uusia seuraamisen arvoisia blogeja purjehduskategorian alta. Purjehdus on juuri nyt se juttu, mitä haluan edistää elämässäni muutenkin.  Ehkä hitaasti, mutta ainakin varmasti.


Joskus olisi hauskaa päästä jonnekin blogitapahtumiin, esim. sisustusaiheisiin lanseerauksiin, mutta toisaalta aika monta vuotta on mennyt niin, ettei aikataulullisesti olisi ollut edes mahdollista. Toisaalta, olenpa niissäkin saanut mennä. Juuri nyt pärjään ihan hyvin ilmankin. Ja olisi se tietysti aika kurjaa, jos en pärjäisi. Mutta mietin myös sitä, miten sitä VOISI pärjätä ja päästä ja olla pop. Pitäisi markkinoida. Pitäisi olla itse läsnä. Näyttää vähintään enemmän naamaansa. Ja ehkä myös asua Suomessa ihan vakituiseen. Eli not my business juuri nyt. 




Joskus toivoisi, että olisi vähän enemmän itsevarmuutta ja sitä markkinointihenkisyyttä. Sitä voisi keksiä vaikka mitä. Olen maailman huonoin markkinoimaan itseäni ja töitäni. Mistä sitä löytäisi sen suuren uskon itseensä, joka oli vielä olemasssa ehkä kymmenenkin vuotta sitten. Outoa huomata, että se on kadonnut. Jonnekin mennyt. Ehkä jonkun pitäisi patistaa tai kertoa, että kyllä sen vielä löytää. 
  

Kovasti meillä lähtökin lähenee sinne toiseen kotiin. Meren taakse menossa jo ajatuksissa. Iloista, kun saa tämän Suomessa alkavan kylmän kauden vielä katkaistua. Shortsikelit odottelevat toivon mukaan. Meidän Concord oli muuten nyt uutisissakin. Siellä kävi tornado riehumassa. Huh. 



Lähtemisiä ja tulemisia on taas tosiaan ollut vaikka kuinka, mutta jotenkin ne jalat tuppaavat juurtumaan tänne Espoon kotiin hyvinkin nopeasti. Ei sillä, ettenkö lähtisi. Se on kumma juttu, miten expattielämä vie mennessään. Sitä on aina lähdössä. Ei osaa jäädä paikoilleen. En tosin ole koskaan ollut siinä hyvä. Olisin aina menossa. Nykysin ehkä vähemmän. Vanhuus ei tule yksin :) Pikkaisen haikeaa sekin.


Meillä on koko viikko nyt viime hetken säätöjä ja menoja jos jonkinlaisia. Pitää jättää asiat aina viimetippaan. Just meidän tapaista. Rustasin eilen illalla viikon TO DO -listan, ja onneksi rustasin, koska muuten olisimme varmasti unohtaneet vaikka mitä. Nyt siitä on jo osa saatu hoidettua. Listat on kyllä hyviä.


Näin se Suomen kesä sitten hurahti. Tuntuu, että juurihan me tulimme. 
Mutta lopulta se pikkaisen reilut seitsemän viikkoa ei ole kovin pitkä aika. 
Tällä kertaa kuitenkin näin. 

Hampurilaiset grilliin ja biitsille

keskiviikko 17. elokuuta 2016


Retkillä yksi parhaista jutuista on ulkona syöminen. Voi että miten se juustosämpylä onkaan erimakuinen, kun sen kaivaa repusta rannalla. 


Hampurilaispäivä on aina odotettu juttu! Ulkona se on vielä parempaa. Grilli kuumaksi ja ainekset mukaan pihalle. Kastike on ainut, joka pitää tehdä etukäteen. Sekään ei tosin vie edes viittä minuuttia, jos tarvikkeita ei tarvitse lähteä metsästämään lähikaupasta. Mutta kaikista hauskinta on tehdä hampurilaisia retkellä. Suomessa on hienoa, kun melkein missä vain ulkoiluretkikohteissa - etenkin saaristossa ja metsissä - voi jollain tavalla käyttää tulta. On tulentekopaikkoja nuotioista keittokatoksiin. Jos jonkinlaista pannua viitsii repussaan roudata, saa tehtyä mahtavat eväät itse. Ja kun ottaa jauhelihan hieman jäisenä mukaan, se ehtii mukavasti sulaa ja samalla pysyä kylmänä.



Melkeinpä ihmettelen, miksi näitä hamppareita ei tule tehtyä useammin. Helppoa ja nopeaa ruokaa, josta jokainen tykkää. Ainoa, mikä USA:n puolella tökkii, on hyvän jauhelihan törkeän kallis hinta. Mitään muuta en suostu ostamaan, koska en halua yhtään antibiootteja tai hormooneita lihan kautta itselleni tai perheelleni. Vähän se on arveluttavaa, voiko edes luomuun luottaa, mutta yleensä luotan. Tai sitten ostan pihvikarjanlihaa, jossa luvataan rasian päällä, ettei kyseiselle elukalle ole syötetty mitään tauhkaa. Suomessa tämä niin helppoa, kun voi luottaa, ettei liha sisällä mitään outoja juttuja, vaikka niiden puutetta ei ole erikseen mainittu. USA:ssa pitää lukea aina lapuista, mitä tuote EI sisällä. Muuten voit luottaa, että saat kunnon kemikaalikoktailin :-D



Minä, ruokaharrasteija - en niinkään ruokahifistelijä, tykkään kokeilla vähän erilaisia juttuja. Tavanomaista en vain aina jaksa. Tämän kesän löytö oli country ketsupit. Sattumalta osuin maistatukseen Whole Foodsissa ja siitä se sitten lähti. Voi että, nämä ovat niin paljon parempia, kuin mikään perus-Hxxxxz. Tai no, riippuu keneltä kysytään. Ehkä ei niin lasten makuun. Mun makuun kyllä ja ehdottomasti.

Kun kerran löysin tämän tuotteen ylipäätään, olen testannut eri firmojen valmisteita. Suosikkia ei ole ehkä vielä löytynyt, maukkaita jokainen. Kuitenkin tuo oikeanpuolinen menee useammin ostoskoriin. Suosittelen nappaamaan vaikka kotiin tuliaisiksi, jos USA:n puolella matkaatte. Näille löytyy myös paljon reseptejä netistä, kun lähtee hakemaan. Minä en ole vielä itsetehtyä testannut, vaikka vähän miettinyt kyllä. Saatan kokeilla jossain vaiheessa, jos tuntuu tekemisenpuute ottavan niskalenkin allekirjoittaneesta.

Tällä kertaa meillä käytettiin kuitenkin jokaisen pojan ja minun, ainokaisen tytön hampurilaiseen näitä maalaisketsuppeja.


Meillä oli sipulisämpylät vuorossa. Tavallinen valkoinen hampparisämpylä ei ole yleensä meillä käytössä. Tosin välillä menee niitäkin. (Yritän totutella lapsia vähän erilaisiin makuihin. Joskus huonolla menestyksellä tosin. Esim. nämä sipulisämpylät eivät saaneet varauksetonta kiitosta :-)




Kaasuliesi on paras kaveri, kun haluaa paistaa ihan mitä tahansa :-D Tai no, tykkään melkein vieläpä enemmän ulkogrillistä!




Hannan hampurilaiseen tulee yleensä sämpylän väliin perusjuttuja. Kastike, ketsuppi, sinappi, tomaatti, punasipuli, salaatti, cheddarjuusto. Paistan usein itselleni pari kalapuikkoa tai kanafilettä, koska en syö pahemmin punaista lihaa.







Kuten jo edellä tuli mainittua, perheelle paistetaan USA:n puolella yleensä luomunaudan jauhelihapihvi. Suomessa valmistan lihapuolen yleensä Thorsvikin Hereford-tilan huippu hyvästä jauhelihasta. (Jota siis ostan vuosittain pakkaseen suoraan tilalta.)

Salainen hampparikastikkeeni yllä. Eli ei ole enää kovin salainen.

Soossi sisältää majoneesia, sinappia, curryä ja suolakurkkua / kurkkupikkelsiä. Suhde suurinpiirtein sellainen, että majoneesia on 1 CUP, sinappia 1/4 CUP, kurkkusalaattia noin 2/4 cup ja curryä joku teelusikallinen. Menee todella mutu-tuntumalla. Maistelen sitten aina onko ok ja lisään tarvittaessa aineksia.

Yksi CUP on 2,39dl. Suhteessahan laittaisin ehkä 2dl majoneesia, 1/2 dl sinappia, 1 dl kurkkusalaattia ja se sama teelusikallinen curryä.

Tämä on meidän lasten herkkua ja käytämme sitä myös ihan vaikkapa club sandwichin väliin, missä yleensä mukana tomaattia, salaattia, kanan rintafilettä ja pekonia.


Eli eikun paistohommiin! 



Retkiruokanakin tosiaan oikein mainio, jos vain jonkinlainen grillausmahdollisuus on olemassa. Ja jos ei ole, paista kotona ja kääri folioon mukaan. Kuten me teimme tällä rannalla ollessamme. 



Minulla on vielä haaveena, että ehtisin jonnekin saareen tässä elokuun aikana. Säistä riippuu ja muutenkin aikatauluista. Ja jos ei muuta, ajetaan vaikka Porkkalaan autolla retkelle. Sekin on vähän kuin olisi saaressa. Vaikka tietty se veneretki on aina itsessään jo "the thing". Joskus on vain otettava se paras mahdollinen vaihtoehto, vaikka kaikki toiveet eivät toteutuisikaan.





Nämä rantakuvat ovat Atlantin rannalta napattuja ja paikkana on paikallisten suosima, hienohiekkainen Crane Beach. Meiltä on sinne reilun tunnin ajomatka. Ranta on Bostonista linnuntietä noin 40-50km päässä pohjoiseen. Kuvat on otettu kesäkuussa, kun ei ollut vielä kovin lämmin. Ja oli muuten kovat tuuli. Ja paljon merilokkeja, jotka olivat aikamoisen aggressiivisia ruoan perään. Kauppatorin jätskivaraslokkeja eivät kyllä silti voita!

Sadetta karkuun Turkuun

maanantai 15. elokuuta 2016


Olen sellainen, etten tule kirjoittaneeksi itsestäänselvyyksiä välttämättä blogiin. Sellaista, mitä jokainen näkee itse, kun vaikkapa katsoo ulos. Nyt on se loppukesä tullut tai onpas saatu sadetta. En osaa tai se ei ole minun tyylini. Mutta tänään, kaikesta huolimatta, on pakko aloittaa näin. Sataapa paljon ja onpa kökkö sää. Heräsin sateen ropinaan ja tässä ihmetellyt koko aamupäivän, että kylläpä piru vie sataa ja paljon. Elokuun loppu ei ole Suomessa välttämättä se otollisin lomailuhetki, mutta minkä teet, kun yhden perheenjäsenen kesälomasta puolet nyt vain osuu tähän. Sitten otetaan avuksi sadetutka ja ihmetellään, minne auton nokka pistetään osoittamaan, ettei pää kastu ulkona ainakaan sateen takia. Tänään näyttää siltä, että kannattaisi lähteä Turkuun. Mutta vaikka olen lomaillut mökkeilun vuoksi lähellä Turkua aika paljon, en vieläkään osaa tuosta vain heittää, mitä siellä tekisin. Että siis mitä ihmettä tehdään Turussa?


Äkkiseltään tuli mieleen Aura-joen varrella oleva merimuseo. Otetaanpa se kohteeksi, ja jätetään sadepäivittelyt sikseen.


Käytiin siis sitten siellä! Ja Turussa ei satanut :-D Ei muuten satanut Espoossakaan enää illalla, joten hyvä reilun tunnin lenkki koiruuden kanssa teki autossa istuskelun jälkeen oikein hyvää. Olipas aikakin käydä tutustumassa Suomen Joutseneen, joka kuuluu tähän merimuseoon parin muun laivan kera. Pojat innostuivat ehkä eniten sotalaiva Karjalasta. Minä ihmettelin kovasti, kuinka Suomen Joutsen oli oikeasti niin upea. Todella, todella kaunis.


Merimuseon toinen rakennus Suomen Joutsenen komentosillan (komentosiltakoppi, mikälie?!) ikkunasta kuvattuna.


Lapsien mielestä kivoin juttu oli Ruotsin laivojen pienoismallit sekä tämä museon edustalla oleva jättikokoinen päivänkakkara.



Toki ehkäpä tulevan merimiehen piti testata riippukeinua nukkumiseen :-)







Tässä vielä vähän maisemaa kuvattuna taas Suomen Joutsenen kannelta. Edessä näkyy meille jo entuudestaan parin vuoden takaa tuttu kuunari-Helena sekä saatiinpa yksi Nautor's Swan nähdä. Eira-Swan tuossa yllä ja etualalla alakuvassa. Swanien nimihän juontaa juurensa Suomen Joutsenesta. 50-vuotta tuotannossa jo ollut upea upea purjevene juhli tänä kesänä synttäreitään Turussa ja Suomen Joutsenen sisällä oli edelleen pienimuotoinen historiikkiesittely Nautorin historiasta. Harmiksi ei itse päästy katsomaan juhlavuoden kunniaksi järjestettyä regattaa. Isot pojat intoutuivat muistelemaan Helena-viikkoaan, kyllä se upea Saaristomeri jättää jälkensä!


Ei saatu Turussa yhtään sadetta niskaan, vaikka pilvet vähän synkiltä näyttivätkin. Kun tulimme illalla Espooseen, sää oli  täälläkin taas oikein hyvä. Nyt on menty sadetutkan avulla näitä päiviä läpi, jotka ovat kyllä kieltämättä olleet hieman ärsyttävänkin epävakaisia. Mutta kun et asialle mitään voi, pitää tehdä asiat parhaalla tavalla olosuhteisiin nähden :-) Pitäisi muistaa tuo muutenkin ihan jokapäiväisessä elämässä!

Tammisaaren venesatamassa

maanantai 8. elokuuta 2016


Fiksua tai ei, olen ruokkinut purjevenekuumettani tänä kesänä oikein olan takaa. Se on sellainen tauti, että ei taida helpottaa kovin hyvin kuin siihen hankittavan täsmälääkkeen avulla. Etenkin, jos sitä on potenut lähestulkoon 20 vuotta. Voi olla vuosia muutama sinne tänne suuntaansa, mutta jotakuinkin tuota kokoluokkaa vuosien määrissä on saatu siitä nautiskella. Tai no, kärsiä. Onneksi kuumeeseen on kuulunut myös toinen sivujuonne. Hevoskuume. Se on kestänyt jo noin kymmenen vuotta tuosta kauemmin. Nämä kumpikin kuume ovat vähän sellaisia laadultaan, että lääkeen saamisen jälkeen toinen ainakin nujertuu (toivottavasti ainakin!). Eli kun yksi hoituu, hoituu toinen siinä sivussa - tai se lamaannutetaan :-D Perheellisenä pönkitän venejuttua enemmän, koska siihen voivat osallistua kaikki. Tallilla kukaan muu ei minun kanssani halua kyllä aikaansa viettää. Mulle käy molemmat - suuria intohimoja kumpikin.


Vähän jännittänyt, miten sitä osaa, kun aikaa on mennyt vuosia (lue kymmeniä!) viimeksi kun olen edes ollut veneessä. Sitä tekee itselleen näitä esteitä, miksi ei voisi jotain asiaa tehdä. Ei voi, kun ei ehkä osaakaan. Olen takonut muutaman vuoden nyt itselleni päähän, että voihan sitä opetella. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka. Harva katsoo myöskään kieroon, jos maksava asiakas tulee purjehduskurssille, että onko toi jo nelkyt plus :-D Mulle tämä ikäkriisi aiheuttaa tällaistakin. Onneksi nuorentava asianhaara on mukana, eli toinen näistä isommista pojista.




Purjevenekuumeen suhteen olen jo jonkin aikaa siirrellyt palikoita ja yrittänyt samalla sekoittaa pakkaa niin, että oikeat kortit asian mahdolliseen toteutukseen löytyisivät. Ja näinpä alkaa vähitellen käymään. 

Siinä vaiheessa, kun huomaa, että mahdollinen unelma voisi vihdoin - parin vuoden sisään nyt vähintäänkin - toteutua, voi jollain tavoin ehkä huokaista mutta myös tulla entistä hullummaksi. Kuume voi nimittäin nousta korkeammalle. Ja samalla sitä ihmettelee, että nyt juuri syntyneet ne kaksoset ovat kouluikäisiä ja osaavat uida. Mutta tylsästi kohta toinen vanhemmista lapsista on niin vanha, ettei halua enää meidän mukaan mihinkään. Yhtäkkiä meillä on kaksi lasta, joiden kanssa voi tehdä mitä vain ja kaksi, jotka haluavat jäädä mummin hoidettaviksi, jos vanhukset (me) ja pikkuveljet reissaa. Oikeasti outoa :-) 





Tosin vanhemmista pojista toinen on onneksi ihan innoissaan purjehduksesta. Meillä oli tänä kesänä tiedossa meno yhdessä viikon purjehdusleirille, mutta hitsi vie jouduttiin peruuttamaan se ajankohtien mennessä ristiin. Ja mikä tylsintä, nyt ne ajankohdat sitten menivätkin ok, mutta ei tietysti enää päästy, kun paikat oli jo loppuunmyytyjä. Ensi kesänä uusi yritys. Puhuttiin myös kaksosten kanssa, että voisivat mennä ensi kesänä aloittamaan jollailua. Toinen olisi halunnut mennä jo tänä vuonna, toinen on sitä mieltä, ettei kiinnosta lainkaan. Nähtäväksi jää, mikä tilanne ensi keväänä.




No joo, dilemman nimeltä purjevenekuume ratkaisu ei ole siis vielä läheskään lähellä. Mutta se on jo todella monta askelta tai pitäiskö sanoa meripeninkulmaa lähempänä, mitä se oli viime keväänä. Juuri nyt harmittaa kuitenkin se, ettei mun isä pääse mukaan. Entinen kilpapurjehtija kärrätään kyllä jollain konstilla satamaan, kunhan hankinta on tehty :-D Se on yksi minua eteenpäin vievä voima. Meillä - minulla ja lapsella - on sellainen hullu idea, että pärjäisimme veneen kanssa joskus kahdestaan. Aika pitkään varmaan vielä menee kyllä siinä, ja siihen asti mies saa olla varmistelemassa, ettei sössitä pahasti.




Eräs tuttuni sanoi, on ihan mielettömän mahtavaa, jos itse tietää mistä tulee onnelliseksi. Siinä ollaan jo puolivälissä matkaa ja oikeaan suuntaan menossa. Silloin pitää vain antaa sille unelmalle lisää ruokaa ja antaa sen lentää. 

Onneksi suurin osa ihmisistä on niitä, jotka tsemppaavat eteenpäin ihan innoissaan, vaikka sitten matkalla on niitä, jotka tulevat kommenteillaan latistamaan. "Järjen äänen" puhuminen ei juurikaan auta, jos ihmisellä on palava intohimo. Muutenkaan en ole vielä koskaan ymmärtänyt, miksi joidenkin ihmisten pitää tulla kertomaan kuinka huono sun haave on, jos ei itse tykkää tai ymmärrä asian ihanuutta. Meillä on niin monia erilaisia ajatustapoja ja näkemyksiä. Unelmissa kun ollaan jo niin suurten asioiden äärellä, ettei niitä järjellä voikaan miettiä välttämättä fiksuiksi. Silloin se järki on vain siinä, että tulet onnelliseksi. Ja lopulta sehän on aika hitsin tärkeä asia!




Tänä kesänä ollaan autoiltu satamiin. 
Käyty katsomassa veneitä (no joo, minä etunenässä!) ja syöty jätskiä.

Ja sitten taas istuttu autossa. 



Tammisaaren satamaan tuli ilta-auringon alla höyrylaiva Sunnan II, kun olimme pällistelemässä sekä upeaa puurakenteista purjevenettä sekä vierasvenelaiturissa lepuuttavaa reilun 15 metrin pituista sinistä Beneteau 50 -venettä.  Tuossa yläkuvassa molemmat. Avance 24 siinä vieressä näytti aika pikkuruiselta vieressä, vaikka oikeasti se olisi ehkä enemmänkin meidän harrastukseen sopiva niin kooltaan kuin budjetinkin suhteen :) Meidän taidoilla ei toistaiseksi paljon yli kymmenmetriselle lähdetä seikkailemaan.

Väittelimme mieheni kanssa, mitä hintaluokkaa mahtaa tuo sininen Beneteau olla, ja lopulta kysyttiin googlelta vastausta. Olisikohan ollut sama paatti kyseessä, mitä myydään parhaillaan täällä.  Minä hävisin hinta-arvailun!




110-vuotis synttäreitään viettävä Sunnan II tuli aika ripeää vauhtia satamaan, taitaa olla höyrykoneet eläkkeellä ja diesel pelissä. 



 Punapaitainen, veneilystä vähemmän innostunut kapteeninalkukin oli ihan tyytyväisenä matkassa.






En ollut ennen käynytkään Tammisaaren satamassa ja nytpä tuli sitten todettua, että olipas kaunis ja mukava käyntikohde. Budjettivastaavan iloksi vierasvenepaikkojenkaan maksu ei ollut kovin korkea. Me kun ollaan näiden suhteen ihan noviiseja, täytyy kaikenlaista tarkistaa.






















Syytä puupurjeveneen juhlaliputukseen en tiennyt, mutta se oli hauska nähdä. Näitä iloisia lippuja kuvailin vähän enemmänkin. Eikös näitä pidetä yleensä lähinnä juhannuksena? Vai onko siinä jotain tiettyä sääntöä?


Mutta tällaisia tunnelmia siis tällä kertaa. Pitäkäähän peukkuja, että täällä tämä venekuume saadaan joskus hoidettua :-)

Kuvat parin päivän takaa lauantailta, eli elokuun puolella oltiin myös näissä. Lisää venesatamia tulossa, kunhan kerkeän käsittelemään kuvia.