Voitto kotiin :-)

keskiviikko 27. tammikuuta 2016


Tein eilen viimeisen tentin tältä erää Helsingin yliopistossa kasvastustieteisiin liittyen - se on siis sitä osin voitto kotiin, että tehdyt suunnitelmat on saatu hoidettua ja yksi extra siihen päälle :-) 
Sitten se on taas eikun uusia tuulia kohti. Mulla on nimittäin mielessä opintojen jatkaminen Bostonissa. En ole vielä päässyt kauheasti tästä "aiepäätöksestä" pidemmälle, mutta meillä on siellä yliopistoja kyllä tarjolla ihan mukavasti. Kerron lisää, kun jotain kerrottavaa tulee.

Kauhea hinku päästä New Yorkiin! Ei keretty käydä joulukuussa ollenkaan, vaikka käytiin kaksi kertaa siis fyysisesti siellä: Ajettiin vain sitten Manhattanin ohi JFK:ltä ja posotettiin Bostoniin / Bostonista JFK:lle. Harvemmin lennämme tuota reittiä, mutta nyt oli Finnairilla sen verran hyvät hinnat, että ne peittosivat kaikki muut.

Pienissä mäissä!

tiistai 26. tammikuuta 2016


Espoolaisena Peuramaa on ollut ainakin jossain määrin tuttu jo silloin yläasteaioista lähtien, jolloin kaverit morkkasivat Peuriksella kävijöitä. Nolo mäki. Ihan kauheen pieni. Ei siellä nyt kukaan käy. Messilä oli siihen aikaan "eteläisin" mäki, missä espoolainen "juppi" kävi laskemassa ja samalla katu-uskottavuuden säilyttämiseksi tietenkään ei voinut mitään muuta sanoa. 

Mulla oli huono ja hyvä tuuri. Hyvä tuuri oli se, etten koskaan käynyt Peuramaalla. Huono tuuri oli se, ettei meidän perhe käynyt ylipäätään yhtään missään rinteessä. Kamalinta oli se, kun Tapiolassa koulumme rehtori oli lasketteluhullu ja kaikki talviurheilupäivät vietettiin jossain mäissä. Ja luuletteko, että yläasteikäinen kehtaa mennä jonnekin laskettelukouluun, kun eihän siihen aikaan VOINUT tunnustaa, ettei oikeastaan ollut ikinä edes skimbamonoja pistänyt jalkaansa.

Talviviikon kotikuvia ja rinnekuumetta

keskiviikko 20. tammikuuta 2016













Heipparallaa! Kädet ihan kohmeessa, tulin juuri ulkoa. -18 näyttää mittari. Ei haittaa, mutta näpit jäätyy helposti. 

Mulla on ollut tässä pari viikkoa tarkoitus käydä autokatoksemme yläpuolella olevalla vintillä, mutta yksin en ole uskaltanut lähteä siihen projektiin. Olin ihan varma, että siellä on meidän kaikki laskettelumonot ja sukset jemmassa. Olin suunnitellut, että saan sieltä tuolle toisellekin kaksoselle sukset ja itselle myös. Toinen rämäpäisempi vetää jo sujuvasti laudalla, mutta tämä toinen pitäisi saada opetettua ihan vaikka vain suksilla tulemaan alas. Sitten päästään kaikki mäkeen vihdoin viimein!

Vintin rappuset ovat sellaisessa luukussa kiinni, joka saattaa rojahtaa alas, jos ei ole toinen ihminen varmistamassa vieressä. Tänään vietettyäni aamupäivän urheilukaupoissa hankkimassa (metsästämässä) sopivia lumilautakenkiä ja itse lautaa tuolle toiselle kuusivuotiaalle, päätin, että menen avaamaan vintin oli miten oli. Pakkohan mun on suoriutua yhden vintin luukun avaamisesta. 

Mentiin sitten tuon keskimmäisen kanssa avaamaan luukkua, joka sitten mukavasti saatiin rojautettua melkeen mun päälle :-) Päästiin kuitenkin kiipeämään ylös ja todettiin, että voi hitsi, ei siellä mitään monoja ollut. Suksia kyllä joka lähtöön. Poika sitten sanoi, että hän on ihan satavarma, että ei ne monot ole Suomessa vaan ne on Bostonissa. Asian hyvä puoli on se, että multa väheni kolme laskettelumonoparia roudauslistalta. Mutta huono puoli se, että olisin halunnut nyt itse käyttää niitä ja samalla saada tuolle toiselle pikkuveljelle myös sukset jalkaan. Ei se vuokraus nyt mahdottomia maksa, mutta kun vuokraat kamoja useammalle, niin kyllä siitä aina mukavasti hinta nousee. Ja kun OLISI ne omatkin kamppeet olemassa. Saapa nyt nähdä mitä tehdään...

Joka tapauksessa kaksi poikaa on nyt ihan innoissaan lautailusta ja yksi naapurinkin poika ollaan saatu houkuteltua mukaan :-) Meillä on tosi paljon laskettelurinteitä siellä Bostonin päässä ihan meidän lähellä ja reilun puolen tunnin ajomatkan päässä jo sellainen lähes Rukan tasoinen keskus. 

Sitten kun vähän ajelee vielä, niin löytyy vaikka mitä. Hienoa olisi, jos pääsisi koko poppoo rinteeseen :-) Olen kaivannut jotain yhteistä harrastusta, josta kaikki innostuu, ja tässä nyt ainakin yksi sellainen. Itsekään en ole ollut taas pariin vuoteen suksilla mäessä, mutta kauhea hinku heti, kun vähänkin seisoskelee tuolla rinteiden alapuolella :-)

Rinnekausi kestää aika pitkään, etenkin Vermontissa, huhtikuulle hyvinkin. Ollaan kerran käyty paikassa nimeltä Jay Peak, joka on ihan mielettömän upea. 

Kuvat eivät nyt sitten tosiaan liity kauhean paljon tähän teemaan, mutta tulipahan laitettua. 
Täytyy lähteä väsäämään vähän kuumaa juomista, kun sen verran kohmeessa kädet edelleen tuon vinttikiipeilyn jäljiltä.

Stressiä, stressin sietoa, kissoja ja Kreetaa

torstai 14. tammikuuta 2016


Pitäisi oppia ajattelu, 
ettei turha huolehtiminen kannata.
Sellainen, mikä vie voimat ja mikä aiheuttaa lopulta vain stressiä ja enemmän huolta.

Vatvominen.
Tulevaisuuden pelko.
Sehän on ainakin osittain ihan turhaa. 

Silloin ainakin, 
jos siihen ei voi itse vaikuttaa.

Helpommin sanottu, kuin tehty! 
Nimimerkillä mahalla stressaava.


Luin jostain meidän yliopiston stressinhallintaoppaasta, että on olemassa kolmenlaisia ihmisiä.

Niitä, joille stressi tuottaa psyykkisiä oireita, eli vaikka unettomuutta ja väsymystä, toiseksi niitä, joille tulee fyysisiä oireita (minä!) eli muun muassa mahakipua, selkäkipua, päänsärkyä jne. Kolmas ryhmä on sitten sellainen onnekas, että heihin kuuluvat eivät reagoi stressiin mitenkään muuten kuin maksimissaan hieman suorituskyvyn laskulla.

OMG. Miksi minä en ole se??




Elämä on sellaista, ettei sitä vain voi kaiken tavoin määrätä.
Suuntaa voi antaa, mutta ohjata ei voi pelkästään yksin.

Tämä on tällaista pienimuotoista ajelehtimista sienimetsässä.
Et tiedä koskaan, minkä sienen seuraavaksi löydät tai missä se on.
Mutta et huolestu metsässäkään yleensä, vaikka sieniä ei heti löytyisi.

Ja noh, aasinsiltana tuo metsä. Sehän on yksi parhaista stressilääkkeistä. Ja liikunta!




Joskus stressi ottaa vain otteeseen liikaa.
Turhan paljon asioita, joista pitää olla vastuussa.
Turhan paljon asioita, joista pitää huolehtia.
Turhan paljon asioita, joiden suhteen joutuu kiirehtimään.
Puroista se stressikin yleensä syntyy.

Miten sitä estäisi parhaiten?
Ehkä sillä, että hahmottaisi tärkeimmän.
Mikä on juuri nyt se, mihin kannattaa panostaa.
Mikä on juuri nyt se, minkä voi tehdä myöhemminkin.


Kaikista parasta on päästä LIIKKUMAAN.
Toiseksi parasta on SIIVOTA.
Kolmanneksi parasta on kirjoittaa lista, mitä kaikkea mielessä painaa.
Neljänneksi parasta on LUOPUA ja PERUA sellaisista menoista ja asioista, joita ei voi vain sillä hetkellä suorittaa, ja jotka eivät ole JUURI NYT VÄLTTÄMÄTTÄ TEHTÄVIÄ.
Minimointia siis!

Minimointia niin TAVAROIDEN kuin SUORIUTUMISTEN tiellä.
Liika paine ja liian paljon kuormaa sen stressin yleensä tuottaa, vaikka yksittäiset asiat olisivat melko pieniä. Ja asiathan eivät ole välttämättä edes kurjia. Minulle esimerkiksi viikottaisen ratsastustunnin skippaaminen ohjelmistosta auttoi osittain, koska vapauduin siitä pakollisesta aikataulusta. On ristiriitaista, että kiva asia voi myös olla stressaavaa!



Kuvat ovat tällä kertaa syksyn reissultamme Kreetalta.

Olimme vuokranneet vanhan "kiviraunion" tai siis kiviraunioista tehdyn talon Vamoksen kylästä.
Alueella oli paljon niin villinä eläviä kissoja kuin koiria.
Tuntuivat tosin hyväkuntoisilta.
Pieni koiralauma eli erään ravintolan terassilla.
Olivat ihania.

Meidän pienimmäinen eli perheen koirakuiskaaja sai lauman heti peräänsä :-)
Samoin, kuin kaikki mahdolliset muut kissat ja koirat.

Oli vaikeaa ymmärtää, ettei uutta ystävää voinut vain napata mukaan lentokoneeseen.


Toisaalta, täällä alueella tuntui siltä, että näistä eläimistä huolehditaan.

Ei tullut sellaista sääli-tunnetta lainkaan.

Stressitöntä ja hyvää elämää elivät kissat ja koirat, joita näimme.
Joku niistä huolehti. 


Tutustuimme hyvin kissalaumaan, joka eli talomme ympärillä oli.
Yhdellä kaverilla taisi olla taas pentuja tulossa.
Pari pikkupentua leikki iloisesti kuumilla kivimuureilla.




Eräänä yönä kaksi kollia tappeli äänekkäästi. 
Aamulla toisella oli pahat haavat naamassa.

Mutta elämä jatkui.


Minä nautin kissojen kuvaamisesta.

Vihdoin viimein joulun välipäivinä ehdin ilokseni myös vähän käsitellä kuvia.
Se on minun harrastus. 
Tykkään. 
Saan siinä myös ajatukset irti monesta muusta.
Vähän sama, kuin tämä bloggaaminen.
Ajatelkaapa, että minäkin olen blogannut jo vuodesta 2007!
Sitten tykkään käydä vauhdikkailla tanssitunneilla (uutuutena jazzerice!) ja ratsastamassa. 
Ja maalata. Ja tehdä käsitöitä.

Täytyy löytää niitä asioita, joista nauttii. 
Ja luvata myös itselle, että tekee niitä. 
Mutta sittenkin niissä rajoissa, että kivasta ei tule stressiä :-)

Meidän talvinen päivä

keskiviikko 13. tammikuuta 2016


Aamut alkavat vähän ennen kahdeksaa. Sitten vien pikkupojat eskariin.
Ja palaan kotiin hommiin. Tässä yleensä maisema, jonka näen, kun istun pöydän ääressä läppärillä ja yritän saada muutamaa työ/opiskeluprojektia (epätoivoisesti) valmiiksi :-) 


Rakastan valoa, jos aurinko pilkottaa juuri tuon ikkunan takaa olevan pienen puuston lomasta.
Sieltä se tuntuu aamupäivällä nousevan ja melko matalalle jää koko päiväksi.
Paras valo on kuitenkin tämä aamupäivän aurinko!
Ja miten innostaakaan kameran kanssa, kun lumi, jää ja aurinko ovat yhdessä tuumin tehneet erilaisia taianomaisen pysähtyneitä kuvia ja maisemia.


Joskus kuura on kuin kukkia, joskus kuin lehtiä. Tänään kuin pieniä höyheniä.
Mistähän tuo johtuu?


Tämä karvaturilas odottaa kampaajaa. Karvat lähtevät ihan pian... 
Kunhan saan aikaiseksi! Olin laskenut, että tuon paksun turkin talven yli, mutta ei onnistu. Sen verran pörheä se nyt on, ettei oikein enää millään tavoin kestä siistinä.


Olen hommannut alesta ja muutenkin pari suomalaista keittokirjaa mukaan otettavaksi taas Bostonin päähän. Siellä on kiva, kun on suomalaisia reseptejä kansien välissä. Ja jotain uutta kokeiltavaa. Tokihan kaikkea löytyy netistä, mutta ei se ole sama asia, kun ihastella painettuja kuvia ja lueskella kirjaa. Tällaista "nykytrendien" mukaista meninkiä näissäkin. Terveellistä yritän syödä aina, mutta jostain syystä se loppusyksy menee silti vähän metsikköön noiden ruoka-asioiden suhteen. Keväällä jaksaa skarpata.


Iltapäivät ollaan pääasiassa ulkona, jos säät vain sallivat. Ja nythän ne lumisina pakkaspäivinä todellakin sallivat. Ihan mahtavaa, kun ei ole pimeää ja synkkää ja märkää! Talvella voi harrastaa niin paljon kaikkea ja ulkona on lapsillakin ihan uudet leikit. Tai uudet ja uudet. Star Wars valomiekkailu taitaa olla suosittua säällä kuin säällä :-) Mahtavaa on saman ikäiset leikkikaverit naapurissa ja se, että voi mennä ja tulla naapuritalon välissä. 


Meidän pikkupojat "luottavat" HM:n talvivaatteisiin. Tai tämä äiti luottaa. Hinta-laatusuhde on niin passeli ja ulkovaatteiden laatu on myös hyvä. Housut ovat jo viime talvelta, ja mahtuivat vielä onneksi jalkaan. Sain ne Bostonista HM:n alesta ihan törkeän halvalla, tyyliin 15 taalaa kappale. Takit ostettiin syksyllä, koska kukaan ei voinut vastustaa tuota hämähäkkimieskangasta :)


Ja kun kalenteria katsoo, ei voi kuin ihmetellä, kuinka lähellä on helmikuu! Ihan nurkan takana!
Tammikuu on mulle yleensä hankalin kaikista vuoden kuukausista, ja nyt se on taas kohta mennyt. Tosin tänä vuonna se ei ole ollut edes kamalan haastava. Onneksi :-)



Joulu- vai kevätkukka?

tiistai 12. tammikuuta 2016






Suomen perinnekukka joulun aikaan tämä hyasintti. Mutta ihan kevätkukkana se sitten USA:n puolella tunnetaan. Samoin kuin Kanadassa, jossa muistelen etsineeni jouluna joka paikat läpi saadakseni hyasintin kotiin, enkä saanut. No, pääsiäisenä niitä oli sitten tarjolla ihan joka paikassa.  Edelleen se mulle on ihan jouluinen kukka, muuksi en ole osannut ajattelua muuttaa. Mutta jos nyt tammikuussa Nuutin päivään asti noita pitää, niin sitten voin siirtyä vaikkapa tulppaaneihin! 

Jännä juttu, kun joskus noista tulee niin voimakas tuoksu tai siis oikeastaan haju, etten kykene ollenkaan olemaan samassa huoneessa. Mutta joskus ei mitään! Joskus olin huomaavani, että sininen tuoksuu vähemmän, mutta en tiedä onko sillä mitään perää.

No joo, tänään ei tule mitään ihmeellisempää. Lunta kolattu ja kolattu ja sitten vielä oltu ilta laskettelurinteessä. Nuorempi vanhemmista sai joululahjaksi uuden lumilaudan ja sitä on nyt sitten ulkoilutettu urakalla. Pitäisi vain vielä ottaa selvää, miten se kuskataan lentokoneessa. Tai siis erillinen kuljetuskassi sille on tietty hommattava, mutta että pitääkö jotenkin erikseen ilmoittaa. No se tietysti selviää lentoyhtiön nettisivuilta - tai ainakin toivottavasti selviää :-)