Sisällön tarjoaa Blogger.

Brooklyn


Me ajeltiin yksi päivä Brooklyneen. Ei oltu sillä käytykään koskaan varsinaisesti, vaikka siis kaikkihan jos JFK:n kautta lentää, menee "joutuu" sinne väkisin. Meillä ei ollut oikeastaan mitään ihmeitä mielessä, koska en ollut edes jaksanut katsoa, minne voisi mennä. Mun piti tsekata, missä olisi Mast'n suklaatehdas, ja että olisimme käyneet siellä, mutta unohdin. Oikeasti unohdin. 


Sen sijaan sain jostain päähän, että käydään Coney Islandin rannassa kävelemässä. Tosi fiksu idea näin pääsiäissunnuntaina, koska aika moni muukin oli ajatellut samaa. Ja siis autolla. Nou. Paikka näytti lopulta niin epämääräiseltä, ettei me edes uskallettu jättää autoa sinne. Olisi ollut järkevämpää mennä Manhattanille ja jättää auto sinne, ja ottaa metro tuonne rannalle. 



Mutta mehän ei oltu tosiaan nyt fiksuja ollenkaan. Olin jo toooosi huonolla tuulella jossain vaiheessa, kun tuntui ettei mikään onnistu, kunnes sitten päätin, että käydään edes katsomassa Vapauden patsas Brooklynen puolelta. Se näkyy kivasti juuri siihen suuntaan. Katsoin kartasta, että jos osuisimme Red Hookiin ja Louis Valentino Jr.Parkiin, olisi varmasti hyvät maisemat. Ja näin muuten olikin!


Älkää kysykö, miten monta kertaa ajettiin jostain syystä mihin sattuu, kunnes sijoituimme oikeaan osoitteeseen :-) Ja tuntui aika monta kertaa, että ei ehkä olisi kannattanut niiden alueiden läpi myöskään ajella, missä menimme. Mutta kun saavuimme tänne puistoon, yhtäkkiä KAIKKI olivatkin valkoisia. Siis oikeasti totaalinen muutos. Tulin siihen tulokseen, että tämän on pakko olla joku uusi trendialue. Harmiksi kaikki oli kiinni sunnuntaina, joten en päässyt koluamaan kauppoja tai kahviloita.


Koiranulkoiluttajia riitti ja tuntui, ettei me oltu ainoita, jotka olivat tulleet katsomaan tuota patsasta tästä rannasta. Paljon fillarilla kulkevia "selkeitä turisteja" liikkui myös alueella. Alue itsesään oli aika rämähtänyt, vaikkakin ehkä juuri siksi mielenkiintoinen. Paljon seinämaalauksia ja pieniä firmoja. Muun muassa viskipanimo. 


Vanhoissa tehdas- ja varastorakennuksissa oli vaikka mitä yrityksiä. Juustokakkutehdas, lastenvaateyrityksen tukku, arkkitehtitoimisto, huonekaluvalmistajia ja piiloutuneita ravintoloita. Päälle päin hieman epämääräisen näköinen alue ei tuntunut pelottavalta, koska tosiaan valkoisia paikallisia ihmisiä oli niin paljon. Ja älkää ottako tätä loukkauksena mihinkään suuntaan. 


Valitettavasti täällä päin maailmaa joutuu itse katsomaan oman ihonvärinsä mukaisia paikkoja, minne uskaltaa mennä. On alueita, joissa leikkipaikoillekaan ei oikein kannata nenäänsä tunkea, koska siellä ei ole yhtään samanlaista. Meille suomalaisille, jotka katsomme kaikkia tasa-arvoisina, tämä tuottaa haastetta jo ihan siksi, ettei osaa oikein suhtautua tällaiseen jakoon järkevästi. Mutta silti joutuu myös tekemään "järkeviä ratkaisuja", ettei turhaan mene aiheuttamaan närää itse väärän värisenä.


Seinissä oli paljon taidetta. Näitä olisi varmasti löytynyt lisää, jos olisimme ajelleet enemmän. Meillä oli lähinnä idea käydä katsomassa se Vapauden patsaan näköala, ja lähteä pois. Tosin olisin halunnut oikeasti myös jäädä kuvailemaan ja ehkä myös etsimään kaikkea kiinnostavaa ja kuvauksellista, mutta muita ei huvittanut, joten ei auttanut kuin lähteä. 



Jonkinlainen kuvasaalis oli kuitenkin tallennettuna muistikortilla.


Ja muutamia kuvia itse patsaastakin.


Tästä rannasta pitäisi päästä myös lautalla Manhattanille, eli jos tänne haluaa tulla pistäytymään, tekisin itse ehkä sen. Jos siis ei ole autoilemassa.


Tajusin vasta myöhemmin, että nämä betonikuutiot olivatkin sellaisia "kirjainkuutioita", ja harmitti, etten ottanut enemmän kuvia tästä hauskasta kohdasta. Hyvä paikka viettää aurinkoista pääsiäissunnuntaita!


Vanha auto tuossa kuvan vasemmassa laidassa edusti Key Lime Pies Companya, jolla oli ilmeisestikin leipomo tuossa aaltotalossa. Pääsiäissunnuntaina kaikki paikat olivat kuitenkin New York Cityssäkin kiinni, jotenka en päässyt tällä kertaa maistelemaan. Kartta kuitenkin kertoi, että tässä sijainnissa voisi olla juurikin hyviä juustokakkuja. Suosittelen testaamaan paikan, jos tänne saavut.





Moottoritien varrelta napattu kuva seinätaiteesta, jossa sanomaa.


Kirppis, joka jäi tällä kertaa koluamatta.


Nämä aallot olivat tosi vaikuttavat. 


Ja jos ruostetta haluaa kuvata, sitä löytyi myös ihan tarpeeksi.


Kirsikankukkiin ei koskaan ehdi kyllästymään, sen verran nopeasti kukinta tulee ja menee. Ihania ovat!


Seinäkukkiakin löytyi :-)


Patsas oli aika kaukana tavallisen kameran kuvattavaksi, mutta teleputkella olisi tästä kohdasta saanut huippukuvat.


New York on sen verran etelämpänä Bostonista, että täällä kirsikat kukkivat aina muutamaa viikkoa aikaisemmin. Osuimme kerrankin juuri oikeaan aikaan. Joka paikka oli kukassa ja lehtien silmuja puissa.


Brooklyn ei nyt ihan hurjasti sykähdyttänyt minua, vaikka moni kehuu. Jotenkin tuli sellainen olo, että olisi pitänyt olla jonkun oikeasti paikallisen matkassa, joka olisi tiennyt ne paikat, minne kannattaa mennä. Ja ne, minne ei. Jotenkin sellainen fiilis, etten itsekseni lähtisi seikkalemaan ainakaan. Moni alue siellä kuitenkin ilmeisen suosittu nykysin ja siistiytynyt lähivuosien aikana. 

Brooklynille ominaiset seinämaalaukset olivat kyllä tosi hienoja!


Ja Brookyn Bridgen kautta Manhattanin puolelle. Se oli taas aivan tukossa turisteista, ilmeisesti on "must" käydä se kävelemässä. Me ei olla vieläkään sitä tehty. Autolla menty ainoastaan. Mutta hieno kohde! Mulla vain tällä hetkellä sellainen pieni väkijoukkokammo, että en mielellään mene paikkoihin, joissa kunnon tungos. Jotain kuvia ehtii kuitenkin autostakin napsia :-)

Olohuoneen uusi komistus









Tuli ostettua uusi lipasto. Se löytyi jo varmaan kuukausi sitten, mutta en ole tainnut ehtiä tänne blogin puolelle sitä kuvaamaan. Löysin sen meidän "sekatavarakaupasta" eli HomeGoodsista, josta löytyy siis ihan mitä tahansa sisustukseen ja kotiin liittyvää. Se on samaa ketjua, kuin TJ Maxx ja Marshalls, eli myy ns. outlet-tyylisesti sisustustavaraeriä pääasiassa laadukkailta tuottajilta.

Tämä lipasto oli kaiken lisäksi poistossa, joten maksoin siitä aika pienen summan. En olisi saanut sillä hinnalla edes Ikeasta Hemnes-lipastoa. Tämä näitä intialaisia kalusteita, jotka täyspuuta ja osittain tehty usein kierrätysmateriaalista. Ihana sellainen röpelöinen pinta, jossa vähän siellä täällä turkoosia maalia. Seuraava murhe heti mielessä, että mitäs jos tullaankin Suomeen jossain vaiheesa pysyvästi. Tämän haluan mukaan! Nykyään vain aika hintavaa roudata kontilla huonekaluja, joten harva sitä tekee. Mutta tästä ei huvittaisi luopua. NO, nyt ei olla vielä Suomeen palaamassa, joten saan pitää kaapin :-D

Olen innostunut kehystämään parin eri lehden kansikuvia kehyksiin. Ostan lehdet melkein sitten ihan tuon kansikuvan perusteella. Muutama uusi jo jonossa, pitäisi vain ostaa kehykset. Tässä lipaston päällä nyt näytillä kaksi ensimmäistä. Nämä näitä juttuja, joita "oikeat" paikalliset eivät varmaan koskaan tekisi. Koska oikeasti, kuka nyt kehystäisi Suomessa vaikkapa Glorian kansia seinälleen? Jos nyt ei itse ole niissä. Se eri juttu :-) No, eipä meillä paikallisia käy näitä katsomassa, joten ei haittaa. Ei tarvitse hävetä hassuja juttujaan.


Pelargoniaonnea













Voi että, kyllä nyt taas on sellainen kesän odotus päällä, että ei toista. Meillä meni se kesä taas jonnekin täällä Massachusettsissa, ja vaikka viime viikonloppuna kerettiin siitä jonkin verran nauttimaan Nyc:ssä, ollaan saatu tämä loppu viikko totisesti taas kylmää kyytiä. Säästä voisi puhua aina, ja sitähän tässä tulee itsekin jaariteltua. Suomen ja Massachusettsin sää on sitä itseään välillä. Toisaalta parhaimmillaan aivan ihanaa. Onneksi en laittanut untuvatakkia vielä kiertoon, koska sille on ollut käyttöä. Mieluummin untsikka niskaan, kuin palellen. Tuo tämän hetkinen takki vain niin kamalan huonossa kunnossa, ettei siitä varmaan ole enää ensi talveksi. Tai sitten sen pidän vielä silti. Ehkä huonon kelin vaatteena, jos saan tukittua jotenkin untuvaa puskevat repeämät kankaasta... Välikausivaatteilla taas ei täällä tee yhtään mitään. Se on joko kylmä tai kuuma. Välimuotoa ei tunneta.

Pahimpaan kesänodotuskuumeeseeni löytyi pieni lääke. Ostin paikalliselta farmilta valkoisia pelargonioita, ja ne ovat nyt vielä sisällä toistaiseksi. Olin tosi iloinen, kun ne löytyivät. Ja vielä isoja taimia. Kunhan tulee muutama sateeton päivä, pääsen maalaamaan terassin kaiteita ulos. Sekin heti auttaa, kun on kivaa puuhaa. Tässä kuitenkin vanhoilla kesäkuvilla osittain mennään. Heppaikävääkin pikkaisen potenut. Jos ehtisi edes vaikka ihan vähän ratsastamaan Suomessa, olis sekin kivaa. Aloitin harrastuksen uudestaan pari vuotta sitten, ja kerkesin puoli vuotta käydä tunneilla ja valmennuksessa, mutta totesin, ettei aika vain sitten riittänyt omiin harrastuksiin millään. Kiva oli kuitenkin todeta se, että kyllä sitä edelleen jotain osaa ja että ne taidot sieltä löytyy nopeastikin, kun vähän treenaa. Jos ensi kesänä en ehdi, niin ehkä syksyllä...

Mutta täällä se sade vain ropisee tuolla ulkona. Viikonlopulle tiedossa arkeen paluun ennakointia, kun 10 päivän loma on lapsilla sitten sunnuntaina taas ohi. Huomaa lomien aikana kaipaavansa yksinoloa, kun normaalisti arkena on niin paljon yksin. Siihenkin tottuu ja sitten ei jaksa hälinää ihan 24/7. Sitten tulee otettua se oma aika iltapainotteisesti ja nukkumista vähemmän. Onneksi tällä viikolla loma on antanut pitkät aamu-unet!

Veneitä vihdoin vesillä! (Ja yksi surullinen onnettomuus)












Viikonlopun päällimmäiset ajatukset vähän sekavat sen vuoksi, että osuimme toisen kerran tänä vuonna meripelastusoperaation keskelle. Tai rannalle sitä seuraamaan. Olimme ajelemassa New York Cityn suuntaan, eli meiltä etelään. Kävimme kivassa pienessä rannikkokaupungissa, Milfordissa, joka Connecticutin puolella aivan Long Island:n vastapäätä. Merialue tuossa on kuin jonkinlainen salmiväylä. 

Käytiin katsomassa, onko veneet jo saatu vesille ja pojat pelasivat Pokemon Gota. (No joo, minä myös.) Napsin kuvia rannalla, ja tässäpä niitä nyt näytille taas tulikin. Ihastuin pieneen puupurteen, joka oli jo päässyt omaan elementtiinsä eli kellumaan. Täällä muuten purjeveneet talvehtivat pääosin masto paikoillaan. Suurin osa veneistä kuitenkin "kelmutetaan" valkoiseen muoviin syksyisin, eli Suomessa perinteisesti käytettäviä pressuja ei juurikaan näe. (Taisin muuten Lauttasaaressa nähdä tänä talvena muutaman "kelmuveneen", eli sitä tehdään jo myös Suomessa.)

Jäätiin vähän ajelemaan ja katselemaan paikkoja, kun ihmeteltiin, että rannalle tulee jo toinen hälytysajoneuvo, ja ilmeisesti sen perässä useampi lisää. Siinä samalla huomasin että rannasta lähti kaksi venettä, joissa vilkkui punainen valo. Eli "piipaaveneet". Sää vaihtui siinä hetkeä ennen tosi sateiseksi, ja tuuli aika paljon. Ihmeteltiin, minne veneet menevät, mutta ne kuitenkin katosivat läheisen saaren taakse. Jäin vähän kuvailemaan paikkoja ja sittenpä samat veneet tulivat takaisin esiin, ja lähtivät vastakkaiseen suuntaan. Silmämääräisesti oli todella vaikea erottaa mitään muuta, kuin veneiden vilkkuva punainen valo, ja sekin kuin pienenä pisteenä horisontissa. Napsin kameralla kuvia niiden suunnasta ja katsoin kameran näytöltä suurennettuna, mitä siellä oikein tapahtuu. Huomattiin moottorivene jollain tavoin kellumassa paikoillaan, ja sinne myös nämä hälytysveneet menivät. Jonkin aikaa olivat moottoriveneen vierellä ja lähtivät pois. Ajateltiin, että ok - veneestä loppunut diesel tai jotain vastaavaa, ja lähdettiin eteenpäin.

Kun päästiin hotellille, tuli telkkarista paikalliset uutiset. Eteen tulikin tuo sama tapahtuma. Moottorivene oli hinattu rantaan. Selvisi, että moottoriveneestä oli tippunut mies mereen. Nainen veneessä oli yrittänyt heittää hänelle pelastusrengasta moneen kertaan, mutta ei ollut onnistunut. Vene oli lähtenyt ajelehtimaan ja lopulta liikkunut mailin (!) verran onnettomuuspaikalta pois. Veteen tippunut mies oli löytynyt noin tunnin etsimisen jälkeen ja arvatenkin menehtynyt. Veden lämpötila täällä tähän aikaan vuodesta ei ole juuri mitään, sellaista suurinpiirten kymmentä Celsiusta suuntaan tai toiseen. Sellaisessa ei kauhean kauaa pysy elintoiminnot kunnossa. Veneestä tippunut mies ei ollut käyttänyt pelastusliivejä. Long Islandin puolelta kotoisin oleva, 43 vuotias anestesialääkäri oli lipsahtanut veneensä kannelta, ja hänen vaimonsa kuullut loiskahduksen mereen ollessaan itse kannen alapuolella. Perhe asui Mount Sinai -nimisessä paikassa, joka suurin piirtein vastapäätä Milfordista katsottuna.



Mulle jäi pieni kammo taas tästä, kuinka sitä voi olla hetkistä kiinni elämä. Toisaalta tämäkin olisi voitu estää. Pienillä asioilla olisi ollut iso merkitys. Purjeveneessä on helppo laittaa itsensä kiinni valjailla, jos on vaarana lipsahtaa kannelta mereen. Ja purjeveneessä (ainakin minun kipparoimassa), pidetään aina pelastusliivit päällä, jos ollaan kannella. Se varautuminen ennakkoon ja harjoittelu kaiken varalta on kyllä niin iso asia. Olen käynyt noin 15 vuotta sitten pelastautumiskurssilla, mutta jotenkin tuntuisi, että voisi tehdä hyvää ottaa sama uudelleen harkintaan.



Jokaisen menetetyn veneilijän henki on liikaa. Se, että itse olin paikalla katsomassa pelastusoperaatiota, otti minut ja meidän perheen mukaan osaltaan siihen tilanteeseen, jossa olemme nähneet ikävän asian tapahtuneen, ja samalla joudumme (tai ainakin minä) käsittelemään sitä jollain tasolla. 


Tällainen kokemus ei mene ainakaan itseltäni mielestä pois itsestään. Siksi ehkä halusin myös kirjoitella aiheesta tänne. Purjehdus ja veneily on ihana harrastus, mutta merta tai järveä pitää muistaa kunnioittaa, vaikka olisi hyvinkin kokenut harrastaja. Toisaalta, pelkäämäänkään ei voi jäädä, koska se ei johda mihinkään...


Valitettavan tylsiin tunnelmiin siis jouduin palaamaan tällä kertaa, mutta elämä jatkuu. Ensi kerralla kevyempiä aiheita.

Back to Top