Ensisijaisesti olen espoolainen. Identiteetti on sen suhteen vahva. Olen kokeillut pariin kertaan Suomessakin muuta paikkakuntaa, mutta ei ole kovin pitkiksi nämä kokeilut jääneet. Synnyinkaupunki on se, missä olen eniten kotonani.
Sukujuurien puolesta suomalainen ja ruotsalainen. Lähisukujuuria Naantalissa, Lappeenrannassa, Ruotsissa (Gävle), Helsingissä ja Viipurissa. Espoossa Tapiolassa vietetty varhaislapsuus, Saimaalla saaressa eletyt kesätlomat, Espoon rannikolla useammassa osoitteessa koululaisesta aikuiseksi.
Kotini on Suomessa, vaikka asunkin Yhdysvalloissa virallisesti. Espoo on se, minne vahvimmin tunnen kuuluvani. Amerikkalaisuus tuntuu hyvin vieraalta. Amerikkalaistumista toki varmasti saan mukaani täällä asuessamme, tahdoin tai en. Koen Ruotsin hyvin läheisenä. Toivoisin, että voisimme joskus asua vielä sielläkin.
Ulkosuomalaisilla on etulyöntiasema sen suhteen, että saavat useinkin elää arkeaan ehkä hieman miellyttävämmässä säässä, kuin Suomen syksyssä ja talvessa. Joskin minulla ei ole etenkään talvea (hyvää sellaista) vastaan yhtään mitään! Toisaalta voin vannoa, että Suomen kevät on mukavampi, kuin mitä se on meillä Uudessa Englannissa Atlantin rannalla.
Olen nauttinutkin todella paljon siitä, että tänä vuonna oli mahdollista olla reilu kuukausi myös siinä tammi-helmikuussa omassa maassa. Suomen talvi on oikeasti ihana. Uskokaa nyt vain :-)
Olen nauttinutkin todella paljon siitä, että tänä vuonna oli mahdollista olla reilu kuukausi myös siinä tammi-helmikuussa omassa maassa. Suomen talvi on oikeasti ihana. Uskokaa nyt vain :-)
Meillä on edessä ensimmäinen venekesä omalla båtilla. Alan olla jo melkein tulisilla hiiilillä sen takia, että seuraan facen kautta erilaisia purjehdusryhmiä ja oman pursiseuran toimintaa. Tällä hetkellä haluaisin olla ehdottomasti paikalla puunaamassa venettä ja laittamassa kevätkunnostuksia muiden samanhenkisten kanssa. Veneen kanssa pääsen tositoimiin vasta kesäkuussa, ulkosuomalaisuuden harmeja.
Kaksi sohvapöytäkirjaa tänä keväänä ylitse muiden. "Come To Finland" ja "Kuohu - koukussa saaristoon". Molemmat sykähdyttäviä, suomalaista omaa maisemaani toistavia teoksia, joiden kautta pääsee tunnelmoimaan menneestä ja tulevasta.
Ensiksi mainittu esittelee hurjan suurta kokoelmaa suomalaisia matkailujulisteita vuosikymmenien takaa ja sitä ihanaa aikaa, jota mainokset lupasivat Suomessa matkaaville. Toisaalta sellaista Suomi-reissun tunnelmaa on mielessä itselläkin. Kesäreissuja parhaille paikoille ja kauneimpiin maisemiin. Jälkimmäisen mukana pääsee sinne, minne kaipaan aina eniten. Merelle ja meren rannalle. Saaristoon ja veneelle. Minulla toimivat sohvapöytäkirjoina siinä, missä jollain muulla toimii.. niin, joku muu. Nämä ovat kirjat, jotka haluaisin myös esitellä omasta Suomestani muille. Ehkä lisäisin jonkun saaristoruokakeittokirjan tuohon päälle.
Matkalukemiseni viimeisimmällä lennolla oli taas kurkistus islantilaisuuteen. Islantikin on jollain tavalla hyvin tuttavallinen ja houkutteleva maa. Tämä kirja sohvapöydällä herättää muuten myös varmasti keskustelua. Saippua osui kuvaan vain siksi, että se oli jäänyt pöydälle :-) Ostin tuon Suvisaariston Saaristokaupasta mökille (tai veneelle) vietäväksi. Sehän oli - kappas vain - ihan blogini nimikkösaippua. Saippuasta viis, vielä pari sanaa Islannista. On kiinnostavaa, kuinka meillä suomalaisilla onkaan hyvin paljon yhteistä tuon saarivaltion kanssa. Toisaalta voisimme ottaa opiksi heidän asenteestaan: Jos islantilainen voittaa aina, miksi suomalainen ei?
Jos espoolaisena saisin esitellä yhden ainoan paikan omasta kotikaupungistani, se olisi tämä Vasikkasaaren kalliolla yli sata vuotta seissyt Poseidonin temppeli. Jää oli lopulta tänä talvena niin kestävää, että saimme tehtyä monta kivaa jäälenkkiä koiran kanssa. Yleensä en uskalla tähän kohtaan mennä, koska salmessa virtaukset voivat olla arvaamattomia ja jää heikkoa. Poseidonin temppelin kuvaus onnistui kuitenkin turvallisesti ja olin tyytyväinen, vaikka näpit jäässä räpläsin valotuksia kohdilleen... Hieman piti sitten vääntää valoja vielä koneella, kun eihän se ihan nappiin mennyt. Kuva kuitenkin muistona, hyvä niin.
Ja vaikka talvi on tainnut jo ottaa Suomessakin hatkat, pitää vielä muutama kuva laittaa tämän vuoden puolelta muistoksi. Ilmeisesti Nuottaniemessä kuitenkin vielä jäätä rannassa, ettei veneitä sentään vesille ole päästy laskemaan. Helsingissä ensimmäiset jo vesillä ainakin huhujen perusteella :-) Hieman kylmää ehkä vielä silti? Meillä täällä Massachusettsissa satanut koko päivä lunta.
Ulkosuomalaisen onni on kuitenkin lopulta se Suomen kesä. Niistä nautitaan kaikilla aisteilla ja koko rahan edestä. Kirjaimellisesti. Se on monesti se juttu, miten tätä rumbaa edes jaksaa. Saa luontaisetuna sen kesänsä Suomessa ja mahdollisesti voi vaikkapa tehdä oman alan töitä sen verran kuin haluaa samaan aikaan sekä sitten vain olla lasten kanssa. Tämä on oikeasti kaiken kruunu. Oli kesä vähäsateinen tai ei, se on Suomen kesä. Sitä ei voi jättää välistä.
Kuten alussa sanoin, en osaa lisätä espoolaisuuden ja ulkosuomalaisuuden perään amerikkalaisuutta. En kertakaikkiaan löydä itsestäni sitä. Ehkä huomaan sen joskus tulevaisuudessa, ehkä sitten, kun en enää asu täällä. Amerikkalaisuus on kuitenkin jo tullut niin tutuksi, ettei se aina ärsytä niin paljon. Asioihin osaa suhtautua "maassa maan tavalla" -ajattelulla. Ainakin välillä.
Omaa Suomen kotiani kaipaan, mutta en sitäkään enää niin lohduttomasti nykysin. Palaan ja tulen, tätä se on. Kun tietää, että pääsee silloin tällöin takaisin oman mukavuusalueensa sisäpuolelle, on helppo elää ulkosuomalaisena. Ainakin joskus :-D Ulkomailla eläessä oma suomalaisuus korostuu monella tapaa. Suomi ei ole kaikkinensa paratiisi, mutta on se hyvä maa silti. Ollaan siitä ylpeitä!
Lähetä kommentti