Palstapuutarhalla ja finaalipelissä

tiistai 14. kesäkuuta 2016


Kesäkuussa on tullut käveltyä paljon hieman eri reittejä, mitä normaalisti. Kun meidän keskimmäisen pojat baseball-peli tai -treenit ovat olleet meidän kaupungin keskustassa, olen ottanut omaa aikaa ja käynyt siinä kävelemässä aina ihanien vanhojen talojen lomassa mukavan iltalenkin. Baseball peli kestää aina vähintään 2,5 tuntia, joten siinä ehtii hyvin lenkin jälkeen vielä seurata otteluakin. 


Valkovuokot, jotka ovat paljon isompia (korkeampia), mitä Suomessa metsässä näkee, ovat tosi yleisiä pihakasveja monien talojen aitojen vierustoilla. En ensin tajunnut, että kyseessä on valkovuokko. Jotenkin ehdin useampaan otteeseen ihmetellä, kuinka tuo kasvi näyttää niin tutulta, mutta en tajua mikä se on. No, sitten raksutti lopulta :-)


Concord on aika pieni paikka ja sellainen kyläpahanen ehkä monessa mittakaavassa. Minusta ehkä eniten positiivisessa mielessä kylämäinen. Meidän perheen lapsista 3 on vielä alakoulussa ja heidän koulunsa sijaitsee tässä ihan keskustan kupeessa. Koulun takana on kaupungin palstapuutarha. Siellä on ollut kesäkuun alussa paljon touhuajia. Hirveästi ennen kesäkuuta ei ole istuttajia näkynyt.


Ruohosipulipuskia oli joka toisen palstan mailla. Ihan huumaava tuo tuoksukin. Meillä on sitä ollut aina mökillä saaressa Suomessa, mutta nyt myös olen yrittänyt saada sitä kasvamaan Espoon talon pihalla. Mökillä se tuntuu silti menestyvän paremmin.


Nämä ihanat liilat pallot olivat myös useissa penkeissä kukassa. Minähän olen näissä kasvien nimissä aivan onneton. En tiedä siis näiden pallojenkaan nimeä.


Ruohosipulin sentään siis tunnistan!


Tomaattiviljelmille oli kyhätty jos jonkin sorttisia tukiviritelmiä. Jos nämä nyt siis edes ovat tomaatteja :-D




Omasta mielestäni nämä keppikyhäelmät olivat kyllä kaikista kivoimpia.


Aurinko paistaa näillä levelysasteilla noin puoli yhdeksään saakka kesäkuussa. Ysiltä on pimeää. Baseball kentällä pelit loppuvat aina viimeistään kahdeksalta.



Vaikka nyt tämä kuvassa oleva peli oli semifinaali, täytyy kertoa hyvät uutiset.
Pojat voittivat viikonloppuna lopulta aluemestaruuden baseball kevätliigassa :-) Nyt on mestaruuspysti koristamassa keskimmäisen pojan huonetta! Kyllä oltiin tyytyväisiä!

7 kommenttia

  1. Kivoja kuvia Mä niin tykkään noista jenkkityylisistä puutaloista, vähän kuin teidän talo Suomessa :) Enpä ole tiennytkään, että Amerikassakin on tuollaisia palstoja, olen kuvitellut ne jotenkin eurooppalaisiksi. Meillä ruohosipulia kasvaa ihan omituisissa paikoissa pihalla, vaikken ole sitä koskaan mihinkään istuttanut. Nuo isot pallot ovat laukkoja (allium), tarkempaa lajia en muista, vaikka mullakin niitä kukki tänä keväänä ekan kerran. On aina tykännyt niistä ja aion istuttaa sipuleita myös kukkapenkkiin, jos löydän valkoisena. Onnea mestaruuspystistä! Kivoja kesäpäiviä Hannis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Joo täällä muuten toi rakennustyyli ihan omansa, riippuu tosi paljon osavaltiosta ja alueesta. Niitä meidän Suomen talon tyylisiä on enemmän etelämpänä. Pitää ottaa lisää kuvia etenkin täällä olevista vanhoista taloista. Monet on todella upeita!

      Poista
  2. Näyttäisi ihan arovuokolta tuo "valkovuokko". :) Kasvaa täälläkin Etelä-Karjalassa reilun polven korkeuteen ja ylikin. Ja leviää melkein kuin rikkaruoho, mutta kaunis kun laittaa sellaiseen paikkaan jossa saakin levitä. Ja pallot lienevät jättilaukkoja. Sipulikasvi, kukkii pitkään, kukkapenkin komistus.

    Onnittelut mestaruudesta ja kivaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kasvintunnistuksesta! Tosiaan oli selkeästi korkeampi, mitä metsässä kasvava valkovuokko. Hyvin saman näköinen kyllä muuten. Täytyykin muuten laittaa näitä sitten omaan pihaan, kun meillä sellainen metsänrajatontti. Sopii levitä hyvin!

      Poista
  3. Joo,kyllä tuo on arovuokko,jota olen kuullut jonkun sanovan myös Kanadan vuokoksi.Meillä kasvaa niitä pihalla täällä Espoossa,ihan itsekseen ilmestyivät:> Kaunista kesän jatkoa teille sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! Mä en ole jostain syystä törmännyt ennen. Taitaa olla kyllä tosi läheinen sukulainen valkovuokolle. Nätti mun mielestä!

      Poista
  4. Onnea pojille. <3 Hei älä välitä, en minäkään mitään kasveja tunnista ja tuumi noista ensimmäisistä pinkeistä "kukista", että onko se ruohosipuli, mutta sieltä se ruohosipuli sitten seuraavana tulikin. :)

    Kiitos kivasta kommentista blogiin, josko sitä sitten tyhjällä vatsalla treeni kulkisi. Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista