Country Living -messut New Yorkissa

maanantai 31. elokuuta 2015

























Kuvasatoa New Yorkin Rhinebeckistä, jossa kesäkuun ensimmäisellä viikonlopulla pidetään perinteiset Country Living Magazinen (USA) järjestämät messut, yllätys yllätys nimeltään Country Living Fair. Messut kestävät pitkän viikonlopun ajan ja ovat yleensä tupaten täynnä innokkaita antiikista ja maalaistyylistä pitäviä ihmisiä. Täällä on ihana katsella ja kuvailla, vaikka ei oikeastaan ostaisi mitään. Ja joka ikinen kerta on ollut todella kuuma. Tuntuu, että tavaraa on niin hirveästi, ettei oikein jaksa sisäistää sitä kierrellessä. Siksi onkin jännä juttu huomata kuvista asioita, mitä ei ole havainnut siellä paikan päällä. Ja pääsee vähän fiilikseen takaisin, kun saa kaikessa rauhassa tuijotella näitä kuvia :-)

3 kommenttia

  1. Näyttää just sellaiselta tapahtumalta, joka Suomesta puuttuu. Siis onhan täällä kaikenmaailman kädentaitomessuja ja maatalousnäyttelyitä, mutta että olisi tuollainen valtavan iso, osaksi ulkoilmatapahtuma.Tai sitten se on vaan tuo kaikki ihana rompe, joka täältä puutuu ;-) Lähimmäksi tuontapaista taitaa päästää Tanskassa, jossa pari vuotta sitten kävin Ledreborgin lifestyle-messuilla. Upean linnan puistossa ja talleissa oli tarjolla antiikkia, käsitöitä, herkkuja, vaatteita, kukkia jne. Tuli taas hirveä kuume päästä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tässä mittakaavassa kyllä ei ole Suomessa näkynyt messuja, kun esim. Fiskarsin antiikkimarkkinoiden se "halli" on yhden Rhinebeckin hallin kokoinen ja siellä on niitä sitten kymmenen :-) Mutta totta toikin, että ehkäpä täällä ei sitä tavaraa olisi riittävästi? Tai sitten ihmisiä. Mutta tuo Tanskan tapahtuma olisi kiva nähdä itsekin. Täytyy pistää mieleen :-)

      Poista
  2. Onpa hauskan näköinen tapahtuma, voi mitä löytöjä tuollaisesta voisikaan tehdä... :)

    VastaaPoista