Ihanainen kesäkoti Juhannuksen tienoilla

lauantai 6. kesäkuuta 2015



























Tällä kertaa kuvien kautta viime kesään. Paluuta ihanaan kesäpäivään, lämmintä riitti ja jetlagia myöskin. Oltiin nimittäin tultu edellisenä iltana täältä Bostonista Espooseen ja olin vähän vahingossa luvannut saman tien, seuraavana päivänä, lähteä naapurissa asuvan ystäväni kanssa toisen kaverimme mökille. Outoa kyllä, me pääsimme ihan hyvissä voimissa perille ja lapsetkin jaksoivat telmiskellä monta tuntia yhdessä muiden kanssa.

Minähän ihan innoissani sitten kuvailin tätä satumaista aarretta. Kyseessä on Apinalandian Nonnan kesäparatiisi läntisellä Uudellamaalla. Vanhaa taloa on remontoitu todellakin vanhaa kunnioittaen ja henki on säilynyt juuri niin, kuin voisi vain oikeasti toivoa. Ja mikä valo. Valokuvauksessa valo on niin tärkeässä roolissa. Näissä vanhoissa taloissa etenkin tuo valo tulee niin mielettömän kauniisti kesällä sisätiloihin, että se inspiroi vangitsemaan hetkiä. Yksi näistä kuvista on muuten oikeastaan kaikkien aikojen lempiotoksni. Arvaatteko, mikä?

Kuvissa muuten lapsukaisista pojat ovat meidän kaksoset ja tytöt Nonnan neitejä. 
Meillähän on molemmilla neljä lasta, hauska sattuma :-)

18 kommenttia

  1. Kertakaikkisen hurmaavat kuvat.
    Kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :-) Ja juurikin niin, KESÄ. Suomen kesää tässä odotellessa...

      Poista
  2. Ihana ihana ihana!!! Mikä hurmaava paikka Nonnalla onkaan, en ollut jotenkin tajunnut, että siellä on näin mahtavan idyllisiä, uskomattoman ihania, rosoisia ja kauniita yksityiskohtia toisensa päälle, ja jotka muodostavat ihan täydellisen kokonaisuuden. Vaikka kyllä olen ihaillut aina Nonnan blogista tätä taloa jo ennenkin. On niin taidolla sisustettu ja laitettu. Ja ah, sinun upeat kuvasi! Voi kun meilläkin päästäisiin tekemään jo päätaloa, tuli tästä niin kova hinku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ole ihana paikka! Nuo vanhat talot ovat niin mun suosikkeja, kun itsellä sellaista ei ole eikä ehkä tulekaan. Siksi on ihanaa, että pääsee räpsimään muiden paikoista kivoja kuvia :-) Ja voi että kiitos näistä kuvakehuista! Tuo kesän valo ja vanha miljöö se sen vain tekee :-)

      Poista
  3. On kauniin näköistä, tosi tunnelmallista :) tuolla on varmasti mukavaa!

    VastaaPoista
  4. On tosiaan ihanan tunnelmallisia kuvia. Itse tykkäsin jostain hassusta syystä kuvasta, jossa on Abloyn lukko :) Mutta olisiko sun lemppari tuo, jossa on ikkunan edessä pöytä, jolla lehtipino ja lasitölkissä kukkia, toisessa tuikku? Valo ja varjo kuvastuu kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se Abloy on mun mielestä myös sellainen, mikä oli pakko vain saada mukaan. Mutta mun suosikkipa on juurikin melkein se, minkä arvasit! Nimittäin se oli se kuva, missä samainen pöytä kuvattuna toisesta suunnasta. Toinen ehdoton suosikki oli se, missä neitokainen istuu sängyllä. Harmikseni hämärässä valossa ja käsipelillä ilman tukea kuvasta tuli lopulta kuitenkin vähän epätarkka. Mutta eipä sen nyt aina niin väliä :-)

      Poista
  5. Hei! enpä ole pitkään aikaan kommentoinut,..seuraillut olen kyllä :) ihania kuvia,..oisko se lemppari tuo jossa näkyy valkoista tuolia ja pöytää jolla lasipurkit ja lehtipino, taustalla ikkuna, musta se on aivan ihana otos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun jätit viestiä :-) Mullakin usein vain se tilanne, että luen ja luen ja sitten en ehdi (muka) jättää mitää viestejä. Pitäis vaan useammin itsekinä muistaa!! Hei tuossa yllä sanoinkin, että se mun lemppari on itseasiassa kuva, missä sama pöytä mutta eri suunnasta :-) Tosin nyt kun näitä taas katsoo niin tykkään kyllä tuostakin. Jotenkin tuntuu, että talo on se, joka nämä kuvat on luonut ja antanut vain tallentaa tunnelmaansa kameraan.

      Poista
  6. On se muuten kumma, miten sitä näkee paikat eri silmillä eri tavoin. Olen kuvaillut samoja kulmia ja vuosia, mutta sinä katsot ja kuvaat asioita eri kulmista. Oletpas taitava!
    Veikkaan, että sun lemppari on tuo kuva, jossa teidän E pelailee ja meidän I siellä taustalla köllii... Milloin paljastat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipparallaa! Kiitti Nonna :-) Se on just niin, että omat nurkat jää omaan päähän tietynlaisina ja musta olisi niin hauska myös, jos joku ottaisi meillä kuvia. Mulla on aina iänikuisen samat kuvakulmat :-D Siinäpä se muuten on sitten se juttu, mistä näkee myös kuinka erilailla me katsomme samoja asioita. Paljastin muuten jo kuvan :-) Eli se, mikä on keittiön ovelta keskihuoneeseen päin otettu! Siinä on jotain sellaista, että voisinpa napata tuon tunnelman purkkiin :-)

      Poista
  7. OI että mitä kuvia <3 aivan ihana paikka Nonnalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ole ihana paikka!! Kyllä siellä kelpaa :-) Vanhat talot kun ovat niin mun suosikkeja, harmi vaan, ettei ole mun miehen suosikkeja sitten yhtään.

      Poista
  8. Niin kauniita, kesäisiä kuvia! Eveliina

    VastaaPoista
  9. Ihanat, ihanat kuvat! En kyllä saata arvata lempparia, noi on jokainen niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanni :-) No, näin se kyllä on, että noistakin tulee sitten jokaisesta lopulta sellainen ihana fiilis... Kyllä on Nonna niin ihanan paikan taikonut! Et muuten siis todellakaan turhaan aikoinaan ylistänyt sitä...

      Poista