Keramiikkaa, made by me

lauantai 29. joulukuuta 2012









Olin ennen joulua tekemässä hieman keramiikkaa... On pitänyt tosi monta kertaa toteuttaa muutamia projekteja, mutta kun ei ole saanut aikaiseksi. Nyt sain - vihdoin viimein. Nuo tähdet jäivät vain vielä kesken. Niistä tulee vielä kokonaisuus, mutta vähän aikaa menee, että saan sen kokonaisuuden suunniteltua loppuun JA toteutuksen tietty myös.

Sen verran intoa taas puuskun, että keramiikkaa on päästävä tekemään keväälläkin. Siksipä olen ilmoittautunut muutamalle kurssille ja toivotaan että aikataulut onnistuvat sitten myös. Monesti olen ilmoittautunut Työväenopiston kursseille, mutta joutunut ne vähän ennen kurssia perumaan. Isossa perheessä se on se äiti ja äidin menot, jotka sitten viime kädessä joustaa :-)

Pipareita joudutte vielä sietämään, vaikka ähky olo tulee minulle ainakin jo niiden näkemisestä. Voi luoja, kuinka ihminen onkaan saanut tungettua mahaansa kaikkea herkkua viimeiset pari viikkoa. HUH!! Tammikuusta alkaa sitten kunnon paasto!

Tein tällä kertaa kolme saman kokoista kulhoa, joista tämän raidallisen piti mennä pilalle. Mutta mitä kävikään - kun se tuli uunista, se oli kaikkein paras. Mulla meni vaan lasitukset vähän pieleen, jouduin pesemään ne pois ja yrittämään uudelleen. Ja jätin itseasiassa tuon ulkopinnan lasittamatta. Siitä piti tulla alunperin musta. Nyt siinä on vain alusväriä pinnassa, joka tekikin siitä älyttömän hyvän!! Näinhän sitä just parasta tuleekin, kun tekee vahinkoja ja virheitä ja sitä kautta löytyy se mitä oikeasti hakikin :-) Hauska juttu, kun vielä meinasin että jätän kipon polttamatta ja lasitan keväällä, kun se oli tosiaan liian märkä pesun jälkeen ottamaan lasitetta pintaansa.

Tuo kippo taas, joka on yläkuvassa nyt tähtien kera. Siitä piti tulla se just paras tällä kertaa, mutta ei nyt ihan tullut. Ihan hyvä kuitenkin. Pinta on sormen päillä painettu niin, että se on sellainen epätasainen sisältä. Ulkopuoli on valkoinen. Pilkut on alilasitteessa, päällä väritön lasite.

Tein myös kolme erilaista kynttilänjalkaa. Kaikki onnistuivat ihmeen hyvin, vaikka ton kynttiläpidikkeen saaminen just oikean kokoiseksi on pienosta arpapeliä saven kutistumisen takia. Mutta nämä onnistuivat nappiin ja kynttilä pysyy hyvin pienen folion kera jalassa. Nämä on tarkoitettu yhdeksi kokonaisuudeksi, eli ovat niin kuin kolmen setti. Pieni tilataideteos, heh.

Tässä vielä näitä raitoja. Raidat on alilasitetta, päällä väritön. Tuosta isoimmasta vaaleasta kynttilänjalasta on vaikea nyt kuvista huomata, että siinäkin on raitoja. Laitoin siihen valkoista alilasitetta ja päälle värittömän ekan polton jälkeen. Sekin onnistui hyvin. Mutta tosiaan on sen verran haalea, että näillä valotuksilla en onnistunut saamaan kunnolla tuota värien kontrastia kuviin.

Ehkä tuon valkoisen kynttilänjalan raidoitusta saattaisi hieman arvailla tästä alimmasta kuvasta. Se ei ole kuitenkaan yhtään sitä, miltä se oikeasti näyttää.


Jäin ehdottomasti koukkuun keramiikan tekoon!
Seuraavaksi meinaan kokeilla rakua ja sitten täytyy opetella dreijaamaan :)

30 kommenttia

  1. Oih, oot kyllä tosi taitava! Ja miten ehditkin kaikkea..

    Siitä valkoisesta peltitähdestä hei vielä, mulla vois löytyä sulle yksi ihan omaksi asti.. Laita mulle meiliä ;)

    Happy New Year!

    VastaaPoista
  2. Hei kiitos! Mä laitan viestiä :-)

    VastaaPoista
  3. Todella upeita kertakaikkiaan!! Vähänkö siistiä, omatekoista keramiikkaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mäkin olen tyytyväinen - ei mennytkään taas tähänkään juttuun kuin parin vuoden jahkailu. Hehe.

      Poista
  4. Aivan ihania, oon kade, silleen positiivisesti :)

    t: Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitti! Mäkin oon aina postitiivisesti kade monille. Siitä vaan tekemään - näitä on helppo tehdä!

      Poista
  5. Wau! Tosi upeita keramiikkatöitä oot tehnyt. Joskus vuosia sitten tein joululahjaksi ovikylttejä punasavesta, meillä on töissä saviuuni, mutta nyt on jäänyt omat savityöt ihan unholaan..
    Kivaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just toi uunin puute rajoittaa... Nyt kuulin, että Kaapelitehtaalla on mahis polttaa töitä. Mutta noi työväenopistojutut ihan jees, kun on lasitteet valmiina ja ope hoitaa poltot. Saa kuitenkin tietty tehdä, mitä haluaakaan.

      Poista
  6. Todella kauniita töitä! Ja sopivat monenlaiseen sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla näiden värimaailma nyt vähän sellainen TineK "henkinen" :-) Sopii tosiaan moneen!

      Poista
  7. Kivan näköisiä!!!
    Jotenkin mulle tuli ne 80-luvun posliininmaalailut mieleen, vaikka eihän se ole edes sama asia.

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :-) Onkohan kellään enää niitä meidän tekeleitä jäljellä?!?

      Poista
  8. Hei, ihania! Nyt tuli potku persuksille täälläkin, ilmoittaudun keramiikkakurssille heti.

    VastaaPoista
  9. Hei, ihana kuulla, että puhkut intoa ja se mös näkyy; tosi kivoja keramiikkatöitä...
    XX

    VastaaPoista
  10. Oletpas söpösiä loihtinut!!

    Dubai oli täynnä näitä savikahviloita, joissa sai tehdä juttuja ja kahvilassa vielä poltettiin ne. Mun tuotokset ei nyt koskaan kauheasti päivänvaloa kestänyt, mutta itse kahvila on hauska idea. Valmiissa poltetuissa jutuissa näki aina tosi makeita juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en sit taas osaa tehdä mitään hahmoja tai en tykkää mistään patsaista tms. Mut käyttötavara on se mun innostaja. Tuollaiset kahvilat olis kivoja!

      Poista
  11. Mahtavia olet ahkeroinut, vau!
    Haluu kans.
    Isäni oli löytänyt Kaapelitehtaalta vähän samanlaiset keramiikka-tähtöset nauhassa kuin sulla tuossa kulhossa. Sain joululahjaksi. Tuu kattomaan joku päivä!

    Vanhempani ovat muuttamassa helmikuussa, joten aika käy vähiin käydä siellä äidin työpaikalla keramiikka-hommissa. Jos saisin vihdoin kysyttyä, niin mentäis kokeilemaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai pitääkin tulla! Noi on silleen kuperia, et niitä ei saa naruun suoraan roikkumaan. Mulla idea lisätä vähän huovutusta mukaan, saa nähdä kuin käypi!!

      Poista
  12. Oij, upeita! Mä olen monta vuotta meinannut mennä keramiikakurssille, mutta on jäänyt jahkaamiseksi vaan. Joskus vielä kyllä taidan mennä, kiitos innostuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella! Ja sit hyvä juuri etukäteen pohtia ja suunnitella, mitä voisi tai haluaisi tehdä. Auttaa paljon toteutuksessa ja saa kurssiajan käytettyä tehokkaasti :-)

      Poista