Matkaraportti: Ruotsin ja Tanskan kierroksella

tiistai 26. kesäkuuta 2012



Kävimme viime heinäkuussa eli vuonna 2011 Tanskassa ja Ruotsissa pienellä autolomalla. 

On pitänyt kirjoittaa monta kertaa aiheesta, mutta se on vain jäänyt. Nyt on samanlainen, hieman muutettu reissu tiedossa, joten ehkäpä kerron nyt sitä ennen tästä aikaisemmasta matkastamme!
Mehän reissaamme autolla paljon. Lasten kanssa matkustaminen on ollut aina helppoa, mutta silti tämän porukan kanssa on hieman tuota lentämistä tullut välteltyä.

Automatkoista meidän perheessä tykkäävät kaikki. Ehkä ovat oppineet sopeutumaan, kun tätä on tehty aina, mutta toisaalta etenkin isot pojat odottavat sitä kesän kohokohtaa: AUTOREISSUA ULKOMAILLE.



Lähdimme sunnuntai-iltana Silja Serenadella Helsingistä ja suuntasimme saman tien aamulla moottoritielle. Tavoite oli päästä jotenkuten selväjärkisenä Lundiin, jossa meillä oli varattu hotelliyö. Ajomatka sujuikin oikein mainiosti, joten hieman harmitti kun olimme jo viiden kieppeillä Lundissa taukoiluista huolimatta. Olisimme voineet hyvin jatkaa vielä matkaa Tanskaan ja ajaa lähemmäs Legolandia samantien. Esim. Odense olisi ollut aika hyvä yöpymispiste. Lapset jaksoivat ihmeen hyvin autoilla ja päätimme hotelliin kirjautumise jälkeen käydä illalla Ystadissa Wallanderin maisemissa. Sinne ajoi Lundista muistaakseni hieman alle tunnin.



Ystad oli aivan ihana pieni ruotsalainen kaupunki. Harmitti tosi paljon, kun ei ollut aikaa kierrellä kaupunkia kovinkaan kauaa. Kävelimme kuitenkin keskustan ostoskatua ja kävimme syömässä. Oikein ihana paikka. Suosittelen poikkeamaan, jos tuolla päin liikkuu. Wallanderin maisemia tosin ei sitten pahemmin osattu katsoa, mutta tulipa käytyä :-) Kuulemma olisi ollut ihan Wallander-kiertoajelu, mutta olimme iltavisiitillä, joten kaikki tällaiset jäivät nyt valitettavasti väliin. Tänä vuonna emme ole sinne todennäköisesti suuntaamassa, mutta oli kyllä hurmaava kaupunki!


Matka jatkui, kun aamulla lähdimme ajelemaan sitten Billundiin. Matkalla lasten kanssa täytyy välillä muuttaa suunnitelmia, ja nytkin olin tehnyt muutaman varasuunnitelman. Olin arvioinut, että kerkeämme noin kahdeksi Legolandiin, ja tällä kertaa ajoitus osui aika nappiin. Kävimme välissä syömässä, ajoaikaa Ruotsin puolelta kertyi noin kolmisen tuntia - jos nyt oikein muistan! Aika tylsää moottoritiemaisemaa sai tosin vain seurata. 



Olin alunperin jännittänyt näitä siltojen ylityksiä ihan kauhean paljon, mutta yhtä lukuunottamatta olivat ihan ok. Yksi näistä oli siellä lähempänä Billundia, ja silloin tuuli aivan kamalasti. Taisi olla itseasiassa paluumatka, sadekin oli tosi kova. Silloin vähän jalat tutisivat, mutta muuten pystyin ottamaan melko rennosti. En tiedä, mikä näissä silloissa on, mutta en ole koskaan pitänyt niistä.

Yllä kuva Malmön ja Köpiksen välisestä ylityksestä, kaupunki horisontissa siis Kööpenhamina. Alla olevan kuvan sillasta en ole nyt varma, mutta jos Legolandiin ajaa Köpiksen kautta, tämän yli on mentävä :-)


Tähän väliin vielä muutama kuva Köpenhaminasta. Värikäs kauppa on Plint ihan keskustan tuntumassa ja alla perinteinen Nyhavn sekä muutama otos Kööpenhaminan rautatieasemalta. (Nämä kuvat eivät ole tältä reissulta, vaan olin edellisellä viikolla ollut Kööpenhaminassa ilman muuta perhettä ja napsin ne silloin.)




Viime kesänä emme siis pysähtyneet menomatkalla lainkaan Kööpenhaminassa, mutta tämän kesän matkalla on tarkoitus jäädä yhdeksi päiväksi sinne ja ajaa sen jälkeen Vejleen hotelliin yöksi. Eli pientä eroa tulee viime vuoteen verrattuna. Nyt pikkupojatkin ehkä hieman paremmassa iässä loppujen lopuksi... Tai ainakin toivon niin :-)



Sää oli melkoisen mainio, kun saavuimme Legolandiin. Ja sen oli kyllä huomannut muutama muukin. Voi luoja, en ole kyllä missään ollut ikinä tällaisessa väentungoksessa. Porukkaa oli aivan mielettömän paljon. No, eipä auttanut muu, kuin ahtautua mukaan. Huomasimme heti, että päivä oli mitä huonoin valinta huvipuistoilla, sillä laitteisiin oli reilunpituiset jonotusajat. Noin 45-60min keskimäärin. Ei vain auttanut muu, kuin alkaa jonottelemaan. Onneksi väki alkoi selkeästi vähentyä noin viiden kieppeillä, joten jonotkin hieman pienenivät. Mutta ei sitä kovinkaan monessa laitteessa lopulta ehtinyt käydä, vaikka olimme sulkemisaikaan saakka. Paikka suljettiin muistaakseni klo 21, mutta laitteet ja ravintolat menivät jo tuntia ennen kiinni. Viimeinen tunti menikin sitten näitä perinteisiä Lego-rakennelmia tutkaillessa. Ja ne olivat itseasiassa ainakin isojen poikien mielestä kivoimmat jutut koko puistossa.



Bongasimme nähtävyyksiä, jotka oli rakennettu Legoista. Yksi mielenkiintoisimmista oli Götan kanava, joka sijaitsee Ruotsissa melko samoilla seuduilla kuin Kolmården. Sitä jaksoi katsella vaikka kuinka pitään. Toinen mielenkiintoinen kohde, jonka bongasin, oli tanskalainen Fredensborgin linna.


Päätimme yhteistuumin, että yksi päivä Legolandissa riitti tälle jengille ja seuraavana päivänä kävisimme jossain muussa kivassa kohteessa. Säätiedoitus oli kuitenkin hieman haastava, ja kuten se oli lupaillut, aamu alkoi tylsästi: ulkona satoi ja paljon. Ja sade ei ollut sen päivän aikan loppumassakaan - ainakaan tuolla saarella. 


Äkkiäkös sitä suunnitelmat muutetaan, kun Ruotsissa näytti olevan paljon parempi sää. Ja seuraavat parikin päivää vielä, mitä pohjoisemmaksi mentiin. No, eikun selaamaan puhelimesta Scandic ja sain hoidettua hotellimuutokset niin, että Köpiksen sijaan viettäisimme seuraavan yön jo Jonköpingissä. Meillä oli alunperin tarkoitus mennä sinne vasta seuraavana päivänä.



Lähdimme ajelemaan siis Ruotsia kohden ja ajattelimme poiketa nyt Helsingörin lähellä sijaitsevassa Fredensborgin linnassa. Toivoa sopi, että se olisi auki vielä iltapäivästä! Kävimme myös matkanvarrella Odenssessa paikallisessa Cittarissa ja murkinoimme BK:n autokaistalla - helpointa tämän köörin kanssa :-)


Saavuimme Fredensborgiin muistaakseni kolmeksi ja itse linna oli juuri suljettu. Onneksi pääsimme kuitenkin puistoon ja ulkoilimme useamman tunnin alueella. Paikka oli mykistyttävän kaunis. Olen linnafani, ja etnekin nämä tanskalaiset ja ruotsalaiset linnat ovat suosikkejani! Sitten eikun vain räpsyjä mielestäni Tanskan kauneimman linnan pihalta. 









Fredensborgista ajoimme autolautalle ja olimme nopeasti Ruotsin puolella. Matka jatkui Jonköpingiin hotelliin ja siitä aamulla Götaan ja Kolmårdeniin. Niistä kerron sitten ensi kerralla.

26 kommenttia

  1. Ihanan näköisiä kuvia viime vuoden reissultanne, tahtoo Tanskaan! Toivottavasti tämän vuotinen reissunne onnistuu alun takapakeista huolimatta

    VastaaPoista
  2. Ihana matka! Hurjia ja komeita siltoja. Toivotaan, että pääsette tuonne taas pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää ylitykset tosiaan aika päätä huimaavia :-) Mutta lopulta pahimmat ovat ne korkeimmat- ei niinkään pisimmät paikat.

      Poista
  3. Mahtavat kuvat!
    Teillä on ollut reissu kyllä mahtavissa maisemissa. Nyt vaan paljon retkimieltä uudelle turneelle teidän koko sakille. Ihanaa matkaa!:))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkimieltä ja hyviä hermoja, niitähän tässä kyllä kysytään ;-)) Kiitti toivotuksista ja terkut takas!

      Poista
  4. Kiva postaus! Ja hyödyllinen Tanskaan suuntaaville. Meidän Legoland reissulla ei jonoja liiemmin ollut, mutta kumpparit olis olleet sitäkin tarpeellisemmat. Kirjoitan siitä lisää loppuviikosta ;) Mukavaa matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kerralla oltiin pahimpaan high season -aikaan. Tänä vuonna yritettiin päästä jo ekan kerran kesäkuun alussa, mut jouduttiin siirtämään mun pääsykokeiden takia. (en odottanut pääseväni niihin, siksi oli ohjelmaa jo päälle
      :-). Nyt uusi reissu menee jo vähän high seasonin puolelle, mut ei mahda mitään. Sitten vaan jonotetaan!

      Poista
  5. Tosi kiva postaus ja kauniita kuvia. Nostan hattua, että olette jaksaneet reissata "köörinne" kanssa. Toivottavasti tämänkin vuoden matka on onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan sellaista liikkuvaa sorttia, että tulee aina lähdettyä. Mutta totuus on se, että kyllähän neljän lapsukaisen kanssa reissut joutuu tekemään täysin lasten ehdoilla ja aikatauluista täytyy myös tarpeen mukaan joustaa... Ravintoloissa ei paljoa pysty syömään fast foodia lukuunottamatta, kun ei nää pienet malta olla puolta tuntia kauempaa paikallaan :-) Mutta aikansa kutakin, nyt mennään näillä eväillä :-)

      Poista
  6. Ihanat kuvat, mukaansa tempaava teksti, hyvää uuttakin reissua ! Terkut, Adalmiinan Helmen Annarina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää kuvia sitten uudesta reissusta kans tiedossa ;-)

      Poista
  7. Mäkin haluun taas ruotsiin ja tanskaan! Kiva matkapostaus! Tehtiin reissu 2010 siskon perheen kanssa ja oli kyl kivaa. Osku usein kyselee, että millon mennään? Ja varmaan mennäänki, kun toi juniori tosta vähän kasvaa.

    Mulla on myös silloilla jotenkin jännittynyt olo..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu matkalle vaan!!! Ja nää reissut melko helppoja onneks lasten kanssa :-)

      Poista
  8. Wallander-kierroksesta olen kuullut. Olisipa mukava osallistua.

    Kauniita linnakuvia. Kyllä niissä on vain oma tunnelmansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää on näitä mihin osallistutaan sitten joskus, kun pikkupojat on isompia ;-)

      Poista
  9. Voi miten mukavia kuvia! Tanska on niiiin mun lempparimaa ja Köpis niiiiin lempparikaupunki :-)

    VastaaPoista
  10. Ompa kauniita kuvia reissusta. Ihanaa! =)

    VastaaPoista
  11. *nosto* liitän tähän aiemman kommentin vanhemmasta postauksesta:) Kysymäni piti sinulta teidän skafferiesta!:) En muista nähneeni kuvia valmiista ruokakomerosta, joten jos voisit hieman blogata ko.komerosta:D Meillä nimittäin keittiöremppa menossa, ja mahdollisuus rakentaa skafferi...



    sitten, kun lomailujen jälkeen ehdit:) ps. ihana matkapostaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ole skafferi vielä valmis...!!! Meillä se nyt kesäloman projekteja, jos saisi homman kuntoon!
      Meillä se on oikeastaan eniten nyt kuitenkin siivous- ja astiakomerona sekä yleisenä "varastointihuoneena" tällä hetkellä..

      Poista
    2. :) meillä skafferi maalattu,hyllyjä hankittu, huomenna uusi lattia?.....joskus vielä tavarat sisäänkin?....:)

      Poista
  12. Ystad on ihana, varsinkin Ystad Saltsjöbad-spahotelli (http://www.ysb.se/) meren äärellä, suosittelen! Ja vinkkinä vielä meidän oma kotikaupunki Malmö, jossa voi sekä shoppailla että nauttia upeista puistoista keskellä keskustaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, täällä Malmössähän just ollaankin ;-) Ollaan oltu aikaisemminkin kerran, mutta silloin olin serkkuni kanssa pari päivää. Kiitos Ystad-vinkistä!

      Poista
  13. Me ollaan tehty myös autoreissu Turku-Tukholma-Vimmerby-Odense-Billund-Kööpenhamina-Gränna-Tukholma-Turku. Ihana reissu ja mennään varmasti joskus uudelleenkin! Me oltiin tosin touko-kesäkuun vaihteessa, joten kaikki paikat jonottomia ja väljää oli. Lämpöasteet vaihteli 15-35 asteen välillä :)

    Odotan jo jatko-osaa tarinalle :)

    Anski

    VastaaPoista