Se sisustus, joka jämähti
















 Mulla on vähän jämähtänyt tämä sisustus täällä USA:n kodissa tähän tällaiseen, mikä kuvissakin näkyy :-) Ehkäpä olen sitten jossain määrin siihen tyytyväinen?

Se muuten oikeasti vaikuttaa paljon, kun joutuu pakosti miettimään jokaisen hankinnan aika tarkkaan. Ihan jo siksi, ettei täällä ole mulla Akseli-kirppiksen pöytää, jonne roudata sitä tavaraa, johon sattuu olemaan kyllästynyt syystä tai toisesta.

Ei tule ostettua sisustusjuttuja kertakäyttöisesti ja miettii myös tosi tarkkaan sen, mitä tuo Suomesta. 

Eli jotenkin sitä pääsee tällä tavoin siihen aika kivaan tilanteeseen, että päätökset ovat oikeasti sitä, mistä tykkää. On meillä täällä kyllä sellaistakin, millä voisin heittää vesilintua vaikka heti. Mutta nyt noin suuremmalta osin ei oikein tule vaihdettua mitään tyynynpäällisiäkään kovin usein.

Samat harmaan ja beigen sävyt ovat passelit ja miellyttävät silmää. Voisi olla vähemmän Ikeaa, mutta toisaalta se on tässä tilanteessa just hyvä. 

Nyt kuitenkin sellainen pieni kesäkipinä päällä. Tekisi mieli hankkia jostain sinivalkoraitaisia tyynynpäällisiä ja laittaa muutenkin sellaista pirteää merellistä väriteemaa sinne tänne. Ihanat pirtelö- tai jätskilasit löytyi jo mukaan Crate & Barrel -nimisestä kaupasta, jossa vielä kaiken lisäksi sattui olemaan suomalainen myyjä. Onneksi olin liikkeellä lasten kanssa, muutenhan ei oltaisi varmaan tajuttu, että kumpikin puhuu suomea :-D Terveisiä vain!

Kukilla saa onneksi vaikka joka viikko uudet väriskaalat, 
mutta nyt tuli silti hommattua Ikeasta taas lisää kangasta. Ostin punavalkoraidallista pöytäliinaksi ja meidän pienelle terassiparvekkeelle taas hommasin uuden maton. (Ja joo, IKEA on kyllä täällä suomalaisten keskuudessa erittäin suosittu.)

Vähän tuoksukynttilöitä, joita täällä on tarjolla tosi laajasti, ja tuota vihreää väriä sivuun. 
Jospa niillä saisi jo uutta ilmettä. 

Maanantaina meillä alkoi taas arki, ja tässä melkein listaa on joutunut tekemään, että tulee tehdyksi kaikki suunnitellut jutut. Meinaan viikon aikana ainakin raivata alakerran pöydälle tilaa ompelukoneelle ja ainakin sen liinan reunat päräyttää valmiiksi. Ja jos sateet vähäksi aikaa loppuisivat, aloitan terassin maalausurakan. Mieluiten mahdollisimman nopeasti. Eilen oli ihanan lämmin, tänään taas aivan kamala ilma. Mikäs siinä, vietin aikaa meidän keskikerroksessa raivaten kaksosten huoneen, vaatehuoneen ja pari lipastoa. Huh!

Samaan aikaan, kun täällä tuntuu olevan sisustus jämähtänyt paikoilleen, mulla on jo ajatukset Suomen talossa. Puuh, olen saanut taas kamalan vimman tehdä siellä remonttia, johon taas oikeasti ei ole mitään todellisia rahkeita. No, saahan sitä suunnitella!
Mutta kyllä mä täällä vielä laitan kesäistä sisustusta, ja siksi piti ottaa tästä moodista nyt kuvia. Ilta taitaa mennä Targetissa ja Homegoodsissa, jos löytyisi jotain kivaa.


P.S: 
Muuten, katsokaas tuota ekassa kuvassa olevaa kukkaa vähän tarkemmin... 
Näyttääkö jossain määrin oudolta? :-)


5 kommenttia

  1. Hei Rouva, sulla ei taida mikään sisustus ehtiä jämähtää... Mä olen täällä muutamia vuosia yrittänyt saada toisen puoliskon innostumaan sohvan uudesta paikasta. Vaatii vaan johtoviidakon säätöjä siinä määrin, että en viitsi yksin sitä sohvaa vaihtaa...
    Onhan tuo ruusu (?) jotenkin sisältäpäinkasvava...

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! Itsekin pitäisi alkaa harrastamaan pöytäliinoja tai verhoja, mutta en tiedä miksi se on mulle niin hankalaa. Nättiä on ja mä juuri ajattelin tänään lähteä hakemaan kirppispöytää - muutama juttu, kun pitäisi saada myyntiin!!
    Halit! T,K

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä teillä näyttää nyt jo kivan raikkaalta ja kesäiseltä, kun valo tulvii ikkunoista. Mä sytytin jo kynttilöitä, kun on niin harmaata ja kello ei siis näytä vielä edes puoltapäivää, kun lojun sohvalla peiton alla. Oon jo viidettä päivää ihan karseessa flunssassa. Varmaan vilustunut, kun tämä Suomen kevät on jämähtänyt räntäsateen puolelle.

    VastaaPoista
  4. Minun silmää miellyttää ihan hirmuisesti tämä teidän sisustus! Olkoon vaan Ikeaa tai muuta "tusinatavaraa", mutta pienillä jutuilla olet saanut kumminkin tehtyä sisustuksesta persoonallisen. Tykkään, että tavaraa on just sopivasti, tekee tilasta raikkaan näköisen. 😊

    VastaaPoista
  5. Tiedän tunteen sisustamisessa Suomen koti ja ulkomaan koti. Meillä Espanjassa myös Ikeaa käytetään paljon. Itse olen vienyt Suomesta vain Marimekkoa pöytäliinoihin ja Iittalaa ja Aarikkaa kynttilänjalkoina. Jotain Suomesta kun kaipaa aina.
    Sinun kodista huokuu lämpöä ja raikkautta ja ihana tuo valoisuus.
    Saija

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…