Pokemon jahdissa Central Parkissa























Pokemon Go on liikuttanut meitä ihan mielettömästi! Ennen kaikesta "perheretkeilystä" ja muusta kävelystä ja autoilusta kovinkin vähän tykänneet ja ylipäätään minnekään lähtemisen suhteen vastahakoiset teinimme ovat olleet lähinnä yliaktiivisia. Eli sitten on menty ja huvittavaahan on se, että minähän olen nyt tämä narisija, joka alkaa olla jo ihan loppu tähän jatkuvaan menoon :-D 

Central Park oli yksi huippukohde Poke-metsästyksen suhteen ja voin kertoa, että sen jälkeen, kun olet viisi tuntia kulkenut edes takas puistoa melkoisessa kuumuudessa ja kosteudessa, alkaa koko paikka lähinnä ärsyttää. Tällä kertaa ei siis mitään superfiiliksiä tästä paikasta, vaikka kuvia tuli napsittua siinä puistoristeilyn välillä. Nimittäin tämähän menee niin, että ei sitä kävellä mitenkään järkevästi jotain reittiä, vaan todellakin vedetään siksakkia eteen ja taakse ja se ei lopu. Onneksi meillä oli edes toinen potkari mukana, niin saivat pikkupojat vähän lepuutella jalkojaan.

Ihmisiä oli myös tosi paljon vielä maisemissa, vaikka selkeä kesäinen turistikausi alkaa olla loppumassa. Purjevenealtaalla oli kova ruuhka. Tällä kertaa ei ehditty jäädä jonottamaan omaa kauko-ohjattavaa purkkaria, koska todellakin Poket pitivät meidät kiireisinä.

Central Parkissa on kivoja kiipeilykallioita ja puroja, missä meidän pienemmät sitten seikkailivat. Aina yhtä innoissaan. 

Meillä oli ajatus mennä syömään Columbus Avenuen Shake Shackiin, mutta jono oli taas sen verran pitkä, ettei jaksettu jäädä jonottamaan. Vaikka se toki menee nopeasti, niin nyt falafel-kojut veivät pidemmän korren. Columbus Avenuen sunnuntaitorilla oli vielä tuolloin, syyskuun alkupuolella, tomaattisesonki kuumimmillaan.  Itse ostin ihanaa jääteetä Tweefontein Herb Farmin standilta. 
Muut eivät tykänneet tästä "terveysmakuisesta litkusta". No, minä tykkään - mitä enemmän inkivääristä ja mintusta ja niitä taisi siinä ainakin olla. Tietysti vähän tujua, jos ei ole tottunut :-)

Kun kävelimme takaisin autolle, bongattiin kunnon lauma lintubongareita. Kyseltiin, mitä harvinaista olisi nyt tarjolla ja selvisi, että paikalla on jokin harvinaisempi kolibrilaji. Jäimme vähäksi aikaa katsomaan, näkyisikö mitään ja yhden tai kaksi sitten lopulta vilaukselta näin. Kyllä olivat niin pieniä, ettei voi oikein uskoa.

Koska Shake Shackin pirtelöt ja hampparit jäivät kaivelemaan - tai lähinnä niiden puute, koukattiin kotimatkalla New Haveniin (CT), jossa Yalen yliopiston vieressä samat herkut tarjolla. Pääsimme jonottamatta syömään. Ei ole kyllä parempia ranskalaisia ja pirtelöä juuri missään, mutta sen verran tyyristä on tuolla hampurilaispaikaksi syödä, ettei kovin usein käydä. Joskus silti ja se on kyllä ihan hintansa väärti.

Vihdoin olen muuten saanut siivottua ja sisustettua meidän alakertaa - jospa saisin huomenna kuvia. Katsotaan!

2 kommenttia

  1. Ihanat kesäkaupunkitunnelmat! Kyllä mä viihtyisin viisituntisen tuolla kuumassa. :) Ja mitä trendiherkkuja tarjolla jos jaksaa jonottaa. :) Onko siellä hieno ruska? Onko se ennen vai jälkeen meidän ruskaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Juu, kuuma menee mullakin ihan hyvin välillä, mutta sitten kun pitää jaksaa samalla vetää lenkkiä, niin alkaa tukahduttamaan :-D Ruska on vasta tulossa, kun täällä tosiaan tuo syksy suurin piirtein kuukausi tai pari Suomea jäljessä. Eli syksy on aina tosi lämmin. Kevätpuolihan Suomessa selkeästi kivampi.

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…