Uimahuone talviunilla

id_kuva













id_kuva





Oli pakko päästä ulos, vaikka lämpömittarin lukemat olivat jotain muuta, kuin mukavuusasteillani!

Ja oli jotenkin täydellinen pakko mennä jäädyttämään kätensä tuonne viidentoista asteen pakkaseen, koska ei voinut millään jättää väliin tätä huippuhyvää kuvauspäivää.

Ainoa, mikä harmitti, oli se, etten uskaltanut lähteä tarpomaan jäälle. Jos jäällä on muuten ihmisiä, menen kyllä. Arkisena tiistaina se oli kuitenkin autio, joten vaikka jälkiä näkyi, en ottanut nyt riskiä. Koiran kanssa on ihanaa kävellä meren jäällä. Siinä on jotain niin vapauttavaa ja täydellistä. Nyt, kun satun olemaan vielä Suomessa näin keskitalven aikaan, voisi olettaa, että jossain välissä helmikuuta vielä onnistuisin.

Toivotaan pakkasten jatkumista! (Älkää kevätfanit suuttuko, kyllä se kevät tulee, kun on sen aika :)

Tämä viimeinen kuva on siitä merkityksellinen, että juurikin tuossa poukamassa olen pienenä luistellut ja tehnyt piruetintapaisia :-) Jostain syystä osuin paikalle, vaikka harvoin tulee siellä nykyään käytyä. Itseasiassa en ollut edes ihan varma, miten sinne mennään, mutta nyt tiedän. En voisi olla ilman espoolaista saaristoa ja rantaviivaa. 

Kuvat on otettu kahdessa eri kohdassa Espoon merenrantaviivalla, tunnistaako kukaan paikkoja?

En malta olla kuvaamatta talven törröjä. Sellaista luonnon visuaalista iloittelua, mikä vain pitää osata nähdä. Talvi on aivan mieletön kaikkine valoineen ja varjoineen. Suomessa on ilo kuvata, kun vuodenaikojen mukaan valo muuttuu niin paljon. Luonto on aina erilainen ja vuodessa ehtii unohtua se, että samat paikat on kuvattu jo moneen kertaan. Ei se mitään, ainahan voi pyrkiä parempaan!

Pienenä oli aivan parasta, kun hiihdettiin tai luisteltiin Suvisaariston jäällä ja mentiin syömään eväitä tuon yhdessä kuvassa olevan pienen punaisen kesämökkirannan "uimahuoneen" portaille. Muistan sen paikan aina, siinä oli sadunomainen kivilaituri, joka jääpeitteen myötä oli kuin lumikuninkaan valtakunnasta. Ollin hiihtoretki oli lempikirjani pienenä ja mielikuvitus ehkä siitäkin sitten osaltaan virronnut. Siitä on ihan kamalasti aikaa!

Jostain syystä sain nyt kauhean kaipuun lähteä etsimään noita paikkoja, missä silloin joskus on tullut syötyä makkaraleipiä ja hörpittyä termoksesta kuumaa mehua. Paikkoja, joihin ei pääse muuten, kuin veneellä tai jäätä pitkin.

Oon tullut varmaan tosi vanhaksi, kun alkaa muistelemaan lapsuuden juttuja. Eikös se ole sen merkki?! Enää en kehtaisi mennä istumaan tuonne portaille! Lapsena uskalsi kaikkea, eikä ajatellut asioita liian pitkälle. Tuli jotenkin huippu fiilis, kun löysin tuon paikan. Jos nyt vain se jää pitäisi, ottaisin sukset ja menisin vähän hiihtämään. Mutta heikkojen jäiden suhteen en kyllä ota riskiä.

Jotkut ovat tosi aikaisessa kevään suhteen. Veneetkin valmiina vesillä - ei tarvitse muuta tehdä, kuin odottaa, että jäät sulavat :-)

4 kommenttia

  1. Tulipa kuvista nostalginen olo, tuttuja lapsuuden maisemia minullekin :)Toiseksi alin kuva täytyy olla Kaitalahden rannasta, sillä kaukana taustalla näyttäisi häämöttävän lapsuudenkotini. Tuon kuvan paikan vastarannalla oli Hanikan lintutorni, jonne parhaan ystäväni kanssa talviviikonloppuisin hiihdettiin eväitä syömään.

    T: Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, me ollaan siis samoista maisemista lapsuuden osalta :-D Me käytiin siellä lintutornilla ja siirtolohkareella aina retkellä pienenä. Ja tietty fillarilla uimarannalle.

      Poista
  2. Samat on kuvauksen ja ihailun kohteet. Minua meri vetää kaikkina vuodenaikoina. Lapsuuden kesät elettiin saaressa ja siksi kai se on joku pakottava halu päästä sinne rannoille, merelle. Miehellä oli sellainen kimppavene ennen lapsia ja siitä se on elänyt se halu omaan veneeseen ja pääsyyn sinne saaristoon. Jos ei tänä kesänä, niin ainakin sitten seuraavana. Ja talvella kävelen siellä missä uskallan, juuri niiden muiden jalanjälkien rohkaisemana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti veneen hankitaa kohti! Täällä se on jo tehty :-D Ja pääset sitten kesän alusta seurailemaan, miten tässä oikeesti selvitäänkään. Oon puolikauhuissani oikeesti, vaikka tiedän, et kyllähän tässä ihan varmasti kaikki onnistuu. Samoja sielunmaisemia meillä..

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…

Back to Top