Parhaita kirppislöytöjä

torstai 15. helmikuuta 2018

Etualan Uulan maalilla vaaleanpunaiseksi sudittu tammituoli kirppislöytö 25 vuoden takaa.
Yksi rakkaimmista huonekaluistani. Kirppislöytöjen TOP 5:ssä ehdottomasti. Jos ei ykköspaikkaa vie, niin kakkonen ainakin.

Lapsena meidän perheellä oli tapana käydä ainakin kerran viikossa kesäaikana Hietalahden kirppiksellä Helsingissä. Se oli siihen aikaan supersuosittu paikka tehdä löytöjä ja myydä. Kirppispaikkaa ei saanut helposti - se piti jo talvella jonottaa ja jossain vaiheessa taisi jopa olla niin, että helsinkiläiset olivat etusijalla ja saivat paikat. Joskus sitten oli myös niin, että pystyit saamaan kirppispaikan, jos menit sitä ajoissa jonottamaan. Me kävimme usein lähinnä ostoksilla, kun isäni harrasti levyjen keräilyä. Mutta joskus myymässäkin. Muistan elävästi sen kerran, kun olimme ekaa kertaa jonottamassa pöytää noin viiden kuuden aikaan viikonloppuaamuna. Eipä enää tulisi mieleen lähteä :-D 

Pellavaverhot, jotka kuvassa rullattu ylös, aito itsepalvelukirppislöytö 5 euroa. Olleet meillä jo vuosia!
Puukaappi oikealla, tuttu luopui ja minä löysin sille paikan, nyt 8 vuotta matkassa. TOP 5- kategoriassa tämäkin.
Lama-aikaan 90-luvun lopulla oli muuten todella paljon kirppiksiä siellä täällä erilaisissa teollisuuskiinteistöissä. Yrityksiä kaatui ja kirppiset ottivat paikan. Ja kannattivat. Sen jälkeen tuli ainakin minulle totaalinen kirppisväsähdys enkä käynyt aikoihin missään. Kunnes sitten jossain vaiheessa alkoi itsepalvelukirppisten aikakausi. Oli helppo ottaa pöytä, kun ei tarvinnut itse myydä. Itse kirppismyyminen pöydän takana on kuitenkin ihan hurjan hauskaa, ainakin minusta. Saa jutella ihmisten kanssa ja kertoa tavaroiden tarinoita. Ja voi neuvotella hyviä diilejä - itse ja tehdä niitä myös muille. Kirppisellä löytöjen tekeminen on sitä parasta. Koskaan ei voi tietää, mitä löytää ja se on tosi hauskaa. 

Vaaleansiniseksi maalaamani puujakkara löytyi aikoinaan mistäs muualta kuin taloyhtiön asukkaiden kevätsiivoukseen tarkoitetulta roskalavalta :-) Eli ei suoranaisesti kirppislöytö, mutta second hand silti. Se oli meillä pihakäytössä ja valitettavasti loputa halkesi tuosta istuimesta niin, etten saanut korjattua. Mutta oli oikein ihana ja harmitti että se meni rikki. Koska tuoli oli jotenkin vain niin ihana ja se ilahdutti ihan hurjasti, pääsee sekin Top Viiteen mukaan.
Edelleen minä olen se, joka enemmänkin myyn kuin ostan. Omat kirppislöytöni ovat aika vähissä, mutta ostan kyllä sitten antiikkia ja oikeasti vanhaa tavaraa hyvin paljon. Jonkinlaista astiankeräilymaniaakin taitaa olla tunnistettavissa. Fasaania ja muuta sinistä Arabiaa. Sukuvika, sanoisin. Äitini ja kummitätini ovat tämän manian minuun tartuttaneet jo tosi kauan aikaa sitten.

Olkkarissa aiemmassa kuvassa näkynyt kaappi lastenhuonekäytössä. 

Sain Kaisalta blogihaasteen koskien parhaita kirppislöytöjä.  Ensin mietin, että haa, niitähän on vaikka kuinka paljon, mutta kun sitten tarkemmin pohdin, ei varsinaisia kirppislöytöjä niin hurajasti olekaan. Mutta second hand -löytöjä kyllä. Ehkäpä ne lasketaan mukaan! 

Lasten sänky Huuto.netistä joskus vuosia takaperin - ja ihan sattumalta vanhalta opiskelukaverilta! Mukana parhaissa löydöissä, koska muuten en olisi löytänyt tätä tuttua ja hänen ihanaa blogiaan!
Olen se tyyppi, joka raahaa kaikkea kulahtanutta mutta tuunauskelpoista kotiin. Ja se, joka jonottaa kaverin ihanaa löytöä itselleen, jos hän siitä joskus luopuu. Ja se, joka ei voi vastustaa vanhoja lasipurkkeja tai lautasia, vaikka niissä olisi jotain vikaa. Roso on vain rikkaus! Ja sitten välillä ottaa päähän, miksi meillä on niin paljon kaikkea ihme rojua nurkissa :-) Onneksi on kirppikset, voi sitten myydä eteenpäin. 

Uusin kirppislöytöni, Vancouver Islandin merikartta. Tämä löytyi täältä Bostonin päästä, jossa kirppiksiä on vaikka kuinka! Ja voi että mitä 50-luvun aarteita on tarjolla ihan hirveän paljon. Luulen, että tulee olemaan näitä löytöjä, joista en tule luopumaan. Top-luokkaa!

MITÄ HAALIN KIRPPIKSILTÄ

Yleensä tarpeen mukaan, eli en lähde ostamaan summan mutikassa mitään vaan etsin sitten sitä, mikä puuttuu. Joskus kuitenkin tulee tietysti eteen sellaista, mikä pitää napata mukaan, vaikka ei olisi ajatellutkaan.

Kirppiksiltä (mukaan lukien nyt sitten kaikki second hand eli netti ja "normaali") kulkeutuu mukaan

- Vanhaa käyttölasia, esim. Riihimäen purkkeja (tiedän, niitä ON meillä ihan liikaa, mutta...) ja Arabian vanhaa tuotantoa
- Kirjoja, esim. pokkareita tai akkareita. 
- Urheiluvälineitä lapsille tarpeen mukaan
- Talonpoikaisantikkia tai käyttödesignia 
- Antiikkihuonekaluja tai IKEA:n kalusteita.
- Iittalan esim. Kivi-tuikkuja löytyy usein ja saattaa saada tosi halvallakin.


Rautasänky. Yksi parhaita löytöjäni, jonka löysi oikeastaan tuttuni Helsinkiläisestä kodista, jonne se oli alunperin myös ostettu. Ja tämä kaveri oli se, joka sitten taas myöhemmin itse luopui tästä sängystä. Minäpä olin haukkana paikalla ja sain sen ostettua meille. Se on niin täydellinen sänky tuohon tilaan ja muutenkin. Jotenkin juuri tuo rautasänky tekee meidän talosta meidän talon. Maksoin sängystä 150eur ja se on ehdottomasti TOP 1 -second hand löydöistäni!

MITÄ MYYN KIRPPIKSILLÄ

Oikeastaan mitä vain, kunhan se on siistiä ja käyttökelpoista. Olen melko tarkka, etten jaksa lähteä viemään mitään kulahtanutta ja pidän tiettyä rahamäärää rajana, että viitsin myydä. Hinnoittelu on aina oma urakkansa. 

MITÄ EN KOSKAAN (NORMAALISTI) OSTA ITSE KIRPPIKSILTÄ

Vaatteita tai tekstiilejä. 

MISTÄ TEEN PARHAAT LÖYDÖT? (Suomessa)

- Antiikkitorit. Esim. Fiskarsin antiikkipäivien kyljessä on paljon tapahtumia, joissa ei tarvitse maksaa ylihintaa ja voi ilahtua. Viime vuonna päätimme ystäväni kanssa, että tänä vuonna menemme suoraan Billnäsiin antiikkipäiville ja jätämme Fiskarsin väliin.

- Lafkan Kauniaisissa. Ei liity sisustukseen, mutta on minun vakiopaikkoja. Lasten ja aikuisten vaatteita sekä urheiluvälineitä. Täältä haen ne seuraavana päivänä tarvittavat sukset tai saappaat, yleensä löydän jotain muutakin. En myy itse tätä kautta.

- Mankkaan Akseli. Itsepalvelukirppislegenda Espoossa. Pöytä aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Tykkään, vaikka pöytämaksu on nykyään aika korkea.

- Paikalliset FB-kirppisryhmät. Suosin nykysin suurempia ryhmiä, esim. koko kaupungin alueen, jos myyn. Harvemmin ehdin itse tehdä löytöjä.

- Merkkikohtaiset FB-kirppikset. Paras, jos myy jotain kalliimpaa itse. Ostaja tietää mitä haluaa ja maksaa järkevän hinnan. 

- Tori.fi - Suurempien tavaroiden osto ja myyntipaikkana ihan huippu. Lasten fillareita mennen tullen, samoin lätkävarusteita ja lasketteluvälineitä. Olen myös myynyt huonekaluja ja merkkilaukkuja. Tori on yllättävän toimiva paikka.

- Suomenojan (Espoo) Kierrätyskeskus. Ostan sieltä itselleni lukemista. Espoon Kierrätyskeskus on ihan huippu esim. hommata matkalukemispokkareita ja siellä on todella nopeasti vaihtuva valikoima, paljon uutta ja lähiaikoina julkaistuja kirjoja. Ja sitten usein löydän niitäkin kirjoja, joita jostain syystä tekisi mieli lukea, mutta kirjakaupassa ei enää myydä. Vahva suositus! Ja muutenkin, tuo paikka Suomenojalla Plantagenin vieressä on todella siisti. Usein vien sinne itse tavaraa ja samalla nappaan muutaman kirjan. Sisustusosaston puolesta paikasta saa kippoa ja kuppia euron parin hintaan ja kun tykkään vaikka jouluksi tuunata sipulikukista asetelmia, haen juuri täältä ne vanhat kakkuvuoat tähän tarkoitukseen!

- Kaverit. Meillä on hyvä kaveriporukka, joka kierrättää keskeneään. Yleensä tehdään varaukset jo etukäteen, kun joku ostaa jotain uutta :-) Ja sitten välillä ostetaan omia takaisin! 





4 kommenttia

  1. Hyviä löytöjä oot tehnyt:) parhaita on ne, mitkä vielä vuosien päästäkin ovat käytössä.Ja toisaalta nekin on ovat hyviä kun just tarvii nopeesti vaikka luistimet ja osuu kirppikseltä kohdalle.

    VastaaPoista
  2. Onpas täällä kauniita läytöjä tehty. Osa on kuin kuuluisi sisustukseen ja ne on niitä parhaita.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva postaus! Minulla on tavaroiden hankkiminen niin uutena kuin käytettynäkin jotenkin vähentynyt kamalasti. Ihania löytöjä sulla, mieleen jäivät etenkin rautasänky ja se jakkara.
    T. Nomppis

    VastaaPoista