Kesälistaa, videobloggausta & purjehdusleirivinkki teineille




Monissa blogeissa on ollut nyt listoja, mitä odottelee tulevalta kesältä, tai mitä meinaa tehdä. Muistaa sitten varmasti, mitä on mielessään haaveillut. Itse sitten perässä, siinä missä muutkin :-) Mutta se lista. Nyt en oikein ensin edes keksinyt, mistä aloittaa. Mulle se, että ylipäätään SAAN VIETTÄÄ kesän Suomessa, on jo se, mikä hipoo täydellisyyttä. Ai vitsit, se on vain niin hieno olo, kun taas laskeutuu kotimaan kamaralle. Sitä ei vaan voi selittää. 



Ja kyllä, kuten tiedätte, tämä elämä täällä toisella puolella Atlanttia on oikeasti mulle sellaista pakkopullaa, etten aina oikein jaksaisi. Sellaista, että keksittävä tekemistä joka päivälle. Se menee sitten niin, että yritän tehdä asioita tosi hitaasti. Menee aika, kun maleksii. Tekemistä olisi varmaan helpompi "keksiä", jos olisi rajaton tai edes aika mittava budjetti. Valitettavasti sellaista ei ole. Jos täällä USA:ssa oli joskus halpaa, se on muuttunut jo ajat sitten.  Ylipäätään tuntuu siltä, että kaikki on nykyisin Suomessa halvempaa. Paitsi bensa :-) Ja sitähän kuluu. Ja sillähän ei ole merkitystä, koska täällähän ei ole mitään ilmasto-ongelmaa tai ilmastonmuutosta. You know. Just fake news.





Onneksi rakastan luonnossa liikkumista ja ulkoilua. Nyt, kun ilmat ovat vähän parantuneet, olenkin ulkona niin paljon, kuin vain pystyn. Bongaan lintuja ja tarkkailen luontoa ja kasveja. Tänään näin ihan ekaa kertaa noin 5 metrin etäisyydeltä amerikanharmaahaikaran. Voi että. Se oli hieno! Meillä on tuossa järvellä yksi joutsenpariskunta ja ainakin viisi kanadanhanhiparia. Yhdellä on jo poikaset, kuten mun instagram life feediä seuraajat ovat varmaan nähneet. 




NIIN, oletteko siis huomanneet, että mulla on nyt tuo Instagramin "live-feed" aktiivisena ja pääsette sitä kautta seuraamaan mun arkea (luksuselämää :-) Bostonin päässä ainakin nyt toukokuun ajan! (Se toimii vain kännykällä ja pädillä, ja löytyy siitä Instan sovelluksesta yläreunasta.. Painat vain mun naamaa, niin videot alkavat pyöriä :-D Tunnus: hannaskargard
(Melkein yhtä koukuttava, kuin Norppalive :-D )




Tulipahan mieleen, että kaikki "hidasta elämää" -kampanjat voisivat ottaa mut muuten eläväksi roolimalliksi :-D :-D Mun ei ainakaan tarvitse opetella hidastamaan, olen NYT JO ihan superhidas :-) Tuntuu ettei saa aikaan mitään, vaikka aikaa olisi. Puolitehoisuus on oikeasti vähän rasittavaakin. Mutta sellaiseksi tulee, kun pitää yrittää käyttää aikaansa, vaikka ei ole oikein tekemistä. 



Viime viikolla sain yhden työasian tehtyä. Voi onni, kun sellainen työtilaisuus tuli! Siinä meni pari viikkoa aivan hurjan nopeasti ja olin tosi tyytyväinen ja iloinen, kun mulla oli mielekästä tekemistä. Voi, kun voisi tehdä lehtijuttuja Suomeen täältä. Olen miettinyt, että mulla olisi paljon jutunaiheita ja kuvamateriaalia, mutta sitten se jää kiinni siitä sanasta mutta. Mulla ei ole nykysin oikein sellaista draivia, millä myisin ja markkinoisin itseäni ja tuotoksiani. Olen pikkaisen jumissa tämän kanssa. 




Kun tulen kesällä Suomeen, olen kuin heräisin henkiin. Tekemistä riittää, ystäviä ja sukulaisia on ympärillä, kieltäni ymmärretään ja voin olla sosiaalinen missä tilanteessa tahansa. (Eli ei tarvitse pelätä esim. sitä, miten saa leiman otsaansa aksentillisen englantinsa kanssa.) En oikeastaan tarvitsisi mitään listojakaan kesälle, mutta tässäpä se tulee kuitenkin. Nämä ovat nyt sellaisia, mitä odotan ja mitä olen tekemässä varmaankin joka tapauksessa. Tarkempaa suorituslistaa ei ole, koska en sitä edes nyt halua. 




Eniten odotan meidän veneen tuomista Espooseen ja ylipäätään Suomessa olemista. Kaikki puuhailu on sitten vain extraa. Lista ei ole muuten oikeastaan missään järjestyksessä, vaikka ehkä 1 & 2 -kohdat ovat ne ykköset joka tapauksessa. Kunhan pääsen saaristoon ja näen minulle tärkeitä ihmisiä, olen superonnellinen suomalainen <3

1) Veneen hakeminen Turusta ja seilaaminen Espooseen kivalla naisporukalla

2) Ystävien + sukulaisten näkemistä!!!

3) Multien laittoa kasvatuslaatikoihin ja salaatin kylvöä

4) Parvekkeen ja terassin käsittelyä 

5) Koiran kanssa metsälenkkejä ja muita lenkkejä

6) Purjeveneen kanssa puuhaamista & purjedusta 

7) Reissu Kreetalle elokuussa 

8) Tapetointia kotona

9) Grillausta

10) Lappeenrannassa mökillä käymistä

11) Saimaassa uimista ja saunomista

12) Yhden yliopistotentin kirjoittaminen

13) Sisustukseen ja blogiin liittyviä muutamia projekteja

14) Sieni- ja marjametsässä käymistä

15) Suomalaista jätskiä, Fazerin sinistä ja juustonaksuja.



Lisäksi odotan lasten puolesta heidän kivoja kesäohjelmiaan ihan innoissani. Toinen vanhemmista pojista lähtee taas Helenalle, eli tuolle Suomen purjelaivasäätiön opetuspurjeveneelle / kuunarille, ja tarkoitus kirjoitella aiheesta lisää vielä asap. Tällä kertaa reissu on ihan kunnon purjehdusleiri, "junnupurjehdus", ja heillä menee reitti Turusta Helsinkiin Kasnäsin ja Barösundin kautta. Lähtö 12.6. ja perillä Helsingissä 15.6. Leiri on suunnattu 12-13 -vuotiaille, eikä mitään erityisiä varusteita tarvitse omistaa tai ennakkokokemusta purjehduksesta. Täällä on tarkoitus oppia juurikin purjehtimaan! 

Jos yhtään kiinnostaa, käy tästä linkistä katsomassa tarkemmin, mistä on kyse, ja sitten taas tästä pääsee ilmoittautumaan. Ajankohta tälle leirille on (Ja tämä ei ole maksettu mainos.)



Mutta nyt kuulkaa, mut tosiaan tapaa melkein livenä siellä Instassa, tulkaa katsomaan :-) Ja tännekin mielellään saa kommentoida. Tai faceen... Tai minne tahansa! Olen superiloinen kaikista kommenteista aina, kiitos siis teille ihanille, jotka jaksatte niitäkin jättää. Muutenkin lukjoille kiitos taas pitkästä aikaa. Teitä taitaa olla edelleenkin ainakin melkoisen iso joukko, jos tilastoihin on luottaminen :-)

Kesälistaterkuin H







6 kommenttia

  1. Moi!

    Olen seurannut sun instavideoita ja tykännyt kovasti, mielenkiintoista nähdä arkea siellä vaikka arki on arkea missä päin maailmaa tahansa!

    Kiitoa kun kirjoitat rehellisesti siitä ettei kaikki aina ole niin ihanaa, tuntuu kivalta huomalta ettei ole ainoa joka on vähän allapäin...:) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia ja tunnelmia. Eikä listasikaan vaikuttanut yhtään hullumalta =). Mukavaa, että pääset tulemaan kesällä Suomeen. Vielä tänne ei kannata kiirehtiä, on ollut tosi kolea kevät =D.

    VastaaPoista
  3. Sun insta live on hyvä. Tykkään. Tuo 'jumittaminen' on tuttua, tai ainakin itsellä on jotain oireita. Olimme Suomessa viime viikolla neljä päivää ja tuntuu, että yritin ahmia lyhyessä ajassa kaiken hyvän. Meille sattui vielä todella hyvä sää. Olen aina sanonut, että ulkosuomalaisen Suomessa paistaa aina aurinko. Nytkin lumisade tuli vasta maanantaina, kun me palasimme Amerikkaan sunnuntai-iltana. Nyt matkasta on jäljellä flunssa ja kamerassa paljon kuvia odottamassa käsittelyä.

    VastaaPoista
  4. Sinä onnellinen! Kesä Suomessa kelpaisi. Meillä alkaa taas päivä lämpötilat olla sellaisia, että ulkona on valoisalla tukalaa. Ugh. Sun kesä kuulostaa ihanalta! Mulla taitaa olla uintiharkkoihin kyyditystä (juniori), nannyn hommia, yksi vuokratalo vapautuu markkinoille ja pitää kunnostella. Ja arkiaskareet päälle. Ehkä lomaviikko elokuussa.

    VastaaPoista
  5. Wau, onpa sulla paljon suunnitelmia. Minä olisin onnellinen, jos saisin edes 25% noista aktiviteettien määrästä yhden kesän aikana tehtyä :)
    Ihania kuvia taas!

    VastaaPoista
  6. Ne on muuten pieniä arkisia juttuja, jotka saa elämän hymyilemään! Ihana postaus ja ihanat kuvat! Tuli hyvä mieli sun (ja itseni) puolesta! Kohta nähdään!
    ps. Mulla on niin museokone toi kännykkä, että jää sun Insta livet katsomatta toistaiseksi...

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…