Veneitä vihdoin vesillä! (Ja yksi surullinen onnettomuus)












Viikonlopun päällimmäiset ajatukset vähän sekavat sen vuoksi, että osuimme toisen kerran tänä vuonna meripelastusoperaation keskelle. Tai rannalle sitä seuraamaan. Olimme ajelemassa New York Cityn suuntaan, eli meiltä etelään. Kävimme kivassa pienessä rannikkokaupungissa, Milfordissa, joka Connecticutin puolella aivan Long Island:n vastapäätä. Merialue tuossa on kuin jonkinlainen salmiväylä. 

Käytiin katsomassa, onko veneet jo saatu vesille ja pojat pelasivat Pokemon Gota. (No joo, minä myös.) Napsin kuvia rannalla, ja tässäpä niitä nyt näytille taas tulikin. Ihastuin pieneen puupurteen, joka oli jo päässyt omaan elementtiinsä eli kellumaan. Täällä muuten purjeveneet talvehtivat pääosin masto paikoillaan. Suurin osa veneistä kuitenkin "kelmutetaan" valkoiseen muoviin syksyisin, eli Suomessa perinteisesti käytettäviä pressuja ei juurikaan näe. (Taisin muuten Lauttasaaressa nähdä tänä talvena muutaman "kelmuveneen", eli sitä tehdään jo myös Suomessa.)

Jäätiin vähän ajelemaan ja katselemaan paikkoja, kun ihmeteltiin, että rannalle tulee jo toinen hälytysajoneuvo, ja ilmeisesti sen perässä useampi lisää. Siinä samalla huomasin että rannasta lähti kaksi venettä, joissa vilkkui punainen valo. Eli "piipaaveneet". Sää vaihtui siinä hetkeä ennen tosi sateiseksi, ja tuuli aika paljon. Ihmeteltiin, minne veneet menevät, mutta ne kuitenkin katosivat läheisen saaren taakse. Jäin vähän kuvailemaan paikkoja ja sittenpä samat veneet tulivat takaisin esiin, ja lähtivät vastakkaiseen suuntaan. Silmämääräisesti oli todella vaikea erottaa mitään muuta, kuin veneiden vilkkuva punainen valo, ja sekin kuin pienenä pisteenä horisontissa. Napsin kameralla kuvia niiden suunnasta ja katsoin kameran näytöltä suurennettuna, mitä siellä oikein tapahtuu. Huomattiin moottorivene jollain tavoin kellumassa paikoillaan, ja sinne myös nämä hälytysveneet menivät. Jonkin aikaa olivat moottoriveneen vierellä ja lähtivät pois. Ajateltiin, että ok - veneestä loppunut diesel tai jotain vastaavaa, ja lähdettiin eteenpäin.

Kun päästiin hotellille, tuli telkkarista paikalliset uutiset. Eteen tulikin tuo sama tapahtuma. Moottorivene oli hinattu rantaan. Selvisi, että moottoriveneestä oli tippunut mies mereen. Nainen veneessä oli yrittänyt heittää hänelle pelastusrengasta moneen kertaan, mutta ei ollut onnistunut. Vene oli lähtenyt ajelehtimaan ja lopulta liikkunut mailin (!) verran onnettomuuspaikalta pois. Veteen tippunut mies oli löytynyt noin tunnin etsimisen jälkeen ja arvatenkin menehtynyt. Veden lämpötila täällä tähän aikaan vuodesta ei ole juuri mitään, sellaista suurinpiirten kymmentä Celsiusta suuntaan tai toiseen. Sellaisessa ei kauhean kauaa pysy elintoiminnot kunnossa. Veneestä tippunut mies ei ollut käyttänyt pelastusliivejä. Long Islandin puolelta kotoisin oleva, 43 vuotias anestesialääkäri oli lipsahtanut veneensä kannelta, ja hänen vaimonsa kuullut loiskahduksen mereen ollessaan itse kannen alapuolella. Perhe asui Mount Sinai -nimisessä paikassa, joka suurin piirtein vastapäätä Milfordista katsottuna.



Mulle jäi pieni kammo taas tästä, kuinka sitä voi olla hetkistä kiinni elämä. Toisaalta tämäkin olisi voitu estää. Pienillä asioilla olisi ollut iso merkitys. Purjeveneessä on helppo laittaa itsensä kiinni valjailla, jos on vaarana lipsahtaa kannelta mereen. Ja purjeveneessä (ainakin minun kipparoimassa), pidetään aina pelastusliivit päällä, jos ollaan kannella. Se varautuminen ennakkoon ja harjoittelu kaiken varalta on kyllä niin iso asia. Olen käynyt noin 15 vuotta sitten pelastautumiskurssilla, mutta jotenkin tuntuisi, että voisi tehdä hyvää ottaa sama uudelleen harkintaan.



Jokaisen menetetyn veneilijän henki on liikaa. Se, että itse olin paikalla katsomassa pelastusoperaatiota, otti minut ja meidän perheen mukaan osaltaan siihen tilanteeseen, jossa olemme nähneet ikävän asian tapahtuneen, ja samalla joudumme (tai ainakin minä) käsittelemään sitä jollain tasolla. 


Tällainen kokemus ei mene ainakaan itseltäni mielestä pois itsestään. Siksi ehkä halusin myös kirjoitella aiheesta tänne. Purjehdus ja veneily on ihana harrastus, mutta merta tai järveä pitää muistaa kunnioittaa, vaikka olisi hyvinkin kokenut harrastaja. Toisaalta, pelkäämäänkään ei voi jäädä, koska se ei johda mihinkään...


Valitettavan tylsiin tunnelmiin siis jouduin palaamaan tällä kertaa, mutta elämä jatkuu. Ensi kerralla kevyempiä aiheita.

4 kommenttia

  1. Muistan kun etsiskelit viime syksynä niitä hyviä ja toimivia pelastusliivejä koko poppoolle. Kyllä ne on tärkeet. ja nimenomaan sellaiset, joita pienimmätkin viitsivät ja jaksavat pitää päällä koko ajan.
    Tsemppiä sinne ja nautihan kukkivista puista kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä sellainen, mikä pitää ehdottomasti olla kunnossa. Suomalaiset veneilijät kyllä aika pedanttia sakkia näiden suhteen. Pitääkin mennä kuvaamaan vielä nyt just kukassa olevia magnolioita! Meillä ollut vaan tosi sateista, ettei ole tullut kauheasti käveltyä ulkosalla...

      Poista
  2. Liivit ovat ehdottoman tärkeät, kun liikutaan vesillä. Kalareissuillskin hukkuu aivan liian paljon ihmisiä, jotka liivi olisi pelastanut. Mummullani oli kyllä tapana sanoa, että kun on aika lähteä, on aika lähteä.
    Oikein mukavaa kevättä sinne toiselle puolelle merta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näinpä! Moni ei käytä soutuveneessä liivejä, ainakin sen olen huomannut. Ei ole matkan pituudellakaan väliä, kun minusta ne on aina oltava. Jotain sairaskohtauksiakin voi tulla. Koskaan ei itedä... Kiitos Hanne viestistä :-)

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…

Back to Top