Oman kodin kaipuuta











Paluu toiselle puolelle kotimaata on aina kova pala, vaikka toisaalta lähtisi ihan mielellään. 

Jää aina ikävä sitä omaa kotia, omia nurkkia, omaa maata, missä oikeasti vain on oma itsensä ja missä arki on helppoa ja jollain tavoin kokonaista.

En tiedä olenko ainoa maailman ihminen, joka saa aina paluushokin täällä Amerikan mantereen puolella. Se on joka kerta. En tiedä, miten siitä pääsisi eroon. Sille ei vain voi mitään. Se menee aina ohi, mutta se on mahdottoman ärsyttävää käydä läpi.


Joskus tuntuu, että ei pitäisi edes mennä Suomeen, koska sieltä paluu on niin hankalaa ja työlästä! 

Mikään asia ei ole kuitenkaan täysin mustavalkoista. Ja kyllä tämä taas tästä jotenkin lähtee. Pitää vain löytää se oma arki, jossa olet suurimmaksi osaksi yksin päivät ja pitää keksiä tekemistä ja saada tunnit kulumaan. 

Joka kerta, kun olen tästä aiheesta blogissa maininnut, on tullut vähintään yksi kommentti, miksi valitat - pakottaako joku lähtemään. Miksi ette tule takaisin Suomeen, jos siellä on niin tylsää olla. No, ei se vain mene niin. Ei sitä tuosta vain tulla ja mennä. Ja kuten sanoin, ei se ole aina niin yksiselitteistä.

Kolmen vuoden aikana olen ollut tulossa pysyvästi Suomeen monta kertaa, mutta vielä ollaan sitten tähän asti jostain syystä tultu takaisin. Olen myös yrittänyt kokeilla mm. asua Suomessa lasten niin, että mies on töissä sitten täällä USA:ssa. En voi sanoa, että sekään olisi herkkua. Kyllä perheelle om parasta olla samassa maassa, jos se on vain mahdollista. Ainahan se ei niin ole. Ja väliaikaisesti voi onnistua. Pidemmän päälle se ei ole kivaa. Pitää punnita asioita monelta eri kantilta ja sietää sitä, ettei nyt asiat mene ihan niin, kuin ehkä itse toivoisi. 

Itselleni sopeutuminen tänne on ollut vaikeaa, ja kolmen vuoden aika tuntuu menneen jokseenkin sumussa. Olisi ihanaa, kun voisi asua juuri siellä, missä on kiva alue ja missä tykkäsii olla eniten. Mutta täällä on ihan helkkarin kallista asua ja elää. Bostonin alue on yksi mahdottomista. Tykkäsin meidän vanhasta kaupungista, mutta päätimme ostaa talon ja muuttaa vähän halvempaan naapurikaupunkiin.

Täällä on tosi hyvät koulut, täällä on tosi hyvin töitä, täällä on huippuyliopistoja yllin kyllin ja rikollisuus minimaalista. Mutta täällä Bostonin esikapunkialueilla on älyttömän kallista. Asuminen muun muassa on yksi näistä asioista, joista joutuu tinkimään todella paljon. Jos asuu vuokralla ja haluaa pitää lapset kohtuullisen hyvässä kunnallisessa koulussa, saa maksaa 2-3 makuuhuoneen asunnosta helposti noin 3.000 - 4.000 dollaria kuussa. Koska koulusta ei huvita tinkiä, sitä tinkii sitten asumisesta.

Jos ostaa oman, voi saada mukavamman asunnon ja päästä halvemmalla. Siksi monet, jotka jäävät vähänkin pidemmäksi aikaa, ostavat oman mieluummin, kuin ovat vuokralla. Asuntomarkkinat toimivat ihan eri tavoin, kuin Suomessa. Asuntojen ostamisessa ei ole suurempia kynnyksiä. Hyvinkin pienellä käsirahalla pääsee asuntoon ja monet - etenkin paikalliset - ottavat hurjia lainoja, jos vain pärjäävät kuukausimaksujen kanssa. Mutta asumisen taso ihan jo rakentamisen suhteen, ainakin meillä, on todella paljon heikompaa, kuin Suomessa. Se saattaa olla yksi asia, mikä vaikuttaa siihen, että Suomesta on vaikea palata. Suomeen jäävät myös ystävät ja sukulaiset ja se suomen kieli. Omalla kielellä on aina helpompaa elää. Ehkä pitäisi mainita vielä irtokarkkilaarit ja halvat hammaslääkärit :-)

Hyvistä puolista pitää sanoa sää. Aurinkoa on talvellakin enemmän ja ilmat keskimäärin keväästä alkaen lämpöisempiä. Talvi on aika tylsä, ja saattaa olla todella kylmä ja lunta ihan älyttömästi. Tai sitten ei.

Mutta nyt eikun nokka kohti kevättä. Ei tässä kovin pitkään mene, kun alkaa kesälomat ja Suomi odottaa. Muutama kuva parin vuoden takaa kesäkodista. Voi että, mikä vehreys ikkunoiden takana ja mikä valo! Sen minkä olen huomannut, että aina paluu ottaa oman aikansa, mutta harvemmin sitä jaksaa viikosta toiseen märehtiä. Sitten alkaa vain tekemään jotain. Tässä olisi tarkoitus ainakin kerätä joulusta jääneet viimeiset rippeet laatikoihin ja kaivella vähän keväisempiä juttuja esiin. Lunta ei ole ollut tänä vuonna juuri yhtään, ja sama oli viimekin talvena. Sitä edelliset kaksi talvea olivatkin totaalisia "lumikatastrofeja".

Tässä nyt muutama Suomen kodista oleva kuva, jotka tuli pahimmassa koti-ikävässä kaivettua koneelta. Tyhmästi väsyneenä menin tekemään väärillä mitoilla nuo pystysuuntaiset kuvat, joten pahoittelut, kun visuaalinen ilme ei ole ihan fiksuimmasta päästä tällä kertaa :-D

Nyt lähden kaivamaan kehyksiä Suomesta tuoduille kivoille korteille ja jospa ne saisi vielä pikapuolin seinällekin, niin hyvä olisi. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

13 kommenttia

  1. Hei.
    Postauksistasi aistii kyllä mainitsemasi haikeuden ja jonkinlaisen yksinäisyyden tai tyytymättömyyden nykytilanteeseen (tai itseesi?), vaikka kirjoittaisit iloisemmistakin aiheista. Onko sinulla mahdollista harrastaa aamupäivisin jotain omaa juttua (kuntosalia, lenkkeiliyä?) sillä välin kun lapset ovat koulussa?

    Oletko kokeillut kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä? Muistelen että kirjoitit täällä kiitollisuudesta mutta en tiedä kuuluuko se jokapäiväisiin rutiineihisi. Minusta se on tehokkainta aamulla, koska silloin saa positiivisen vireen päälle koko päiväksi :)

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo kyllähän se niin on, että yksinäistä tämä on. Kiitollisuusjutut ovat hyviä, mutta toisaalta valitettavasti usein se asia, joka on negatiivinen jollain tapaa, vie kuitenkin helposti energiaa kaikelta muulta. Välillä tuntuu mahdottomalta, että miten sitä osaa rakentaa oman elämänsä täällä, kun ei ole tähän astikaan siinä onnistunut. Silti ei sitä kauaa jaksa "riutua". Kuten kerroin, se ottaa aina aikansa - muutama viikko menee, mutta sen jälkeen jotenkin taas arki rullaa ja mennään eteenpäin. Eli en yleensä jää lopulta kuitenkaan "surkuttelemaan", koska se ei ole vain mun juttu. Voihan vitsit, tämäkin kuulostaa kamalan negatiiviselta, mutta ei ollut tarkoitus! Olen vain sellainen, että tuntuu hölmöltä, jos ei joskus voi sanoa, miten asiat oikeasti menevät, jos on itse maahanmuuttajana. Mutta puolensa löytyy myös täältä! Kiitti vielä viestistä, Riikka <3

      Poista
  2. Niinhän se on, että elämä on valintoja täynnä. Varsinkin isossa perheessä kaikki eivät aina voita. Nyt eletään teillä sitä hetkeä, että ei ole aika sinun urallesi ja omille valinnoillesi. Mutta sekin aika tulee. Niitä pidemmän tähtäimen suunnitelmia... Aarrekarttaa siis tekemään mars!
    Tsemppiä sinne arkeen ja alkushokkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin täytyy toivoa! Aarrekartta vähän hukassa, kun en tiedä, mitä siihen laittaisi :-D Hah, on mullakin ongelmat. Ehkä voisi liimailla mitä sattuu ja katsoa, minne se vie! Hui, uskaltaako edes!?

      Poista
  3. En kyllä ymmärrä ollenkaan, miten joku voi tilanteeseenne sanoa, että "no, mikset muuta Suomeen". Työ on varmasti yksi eniten määrittävistä seikoista sille, missä perhe asuu. Erillään asuminen olisi haastavaa, vaikka kyseessä olisi naapurimaakin, saati Suomi-USA -akseli, jossa oltaisiin eri mantereilla. Ymmärrän tosi hyvin nuo tuntemuksesi. Toisaalta ehkä pieneksi lohdutukseksi täytyy sanoa, että ihminen tavallaan myös ihannoi sitä, mitä ei saa, eli Suomen tilannekin työnäkökulmasta on ollut todella huono pitkään ja toisaalta se taas lisää monien ahdinkoa. Pääkaupunkiseutu kallistuu eikä ole ihan yksinkertaista toteuttaa juuri sellaista asumismuotoa, mistä unelmoi, vaan asutaan normaalia pienemmissä neliöissä. Toisaalta moni pitää teitä onnenpekkoina, kun saatte kokemuksen asua Yhdysvalloissa ja oppia siitä ja moni asia arjessa on varmasti tuhat kertaa paremmin kuin Suomessa. Aina on asioita, joissa joutuu tekemään kompromissia ja opettelemaan hyväksymään tilanteensa. Muihin vertailu ei kannata, vaikka se on niin helppo tapa harmitella omaa tilannetta :). Jos nuo kuvat ovat USA:n kodistanne, se näyttää ainakin minun silmääni aivan täydelliseltä. Paluutuskan ymmärrän, mutta hienoa, jos sen helpotettua pystyt kokemaan kodin kahdella eri mantereella. Onko siellä olonne kuinka pysyvää vai onko teillä jokin takaraja-aika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan! Kuvat tosiaan on meidän Suomen talosta :-) Sepä se, työjutut eivät ole niin yksinkertaisia. Me ollaan molemmat alalla, jossa pitäisi olla Suomessa töitä hyvin, mutta silti nyt työn takia paremmat mahikset etenkin toisella tällä puolella merta. Tai oikeastaan vain toisella, koska oma tutkintoni taas ei kelpaa täällä suoraan. Oikeasti muuten USA:n arki poikkeaa monessa asiassa Suomesta juuri niin, että Suomessa on parempi. Suomea arvostaa usein näiden reissujen jälkeen todella paljon ja etenkin silloin, kun on lapsia, sen huomaa. Ja vaikkapa se, että oikeasti Suomessa pääsee lääkäriin hoitoon, vaikka ei olisi vakuutusta.. (Esim. jos sairastut vakavasti.) Mutta toisaalta on täälläkin asioita, joita arvostaa. Paljonkin! Muun muassa se, että kouluissa on kiusaamista erittäin paljon vähemmän, kuin Suomessa. Vaikka lapset eivät voi mennä ja tulla, kuten Suomessa voisivat, täällä on jotenkin ilmapiiri positiivisempi. Eli tosiaan mitä pidempään tässä kahta maata asustaa jollain tavalla, ei vaakakupin paino aina ole edes itselle täysin selvä. Tämä USA:ssa asuminen on toistaiseksi pysyvää, mutta koskaanhan ei täysin tilanteista tiedä. Suomen kesistä en kyllä luovu :-D (Eikä onneksi tarvitse!)

      Poista
  4. Tämä on muuten aiha josta lukisi mieluusti enemmänkin. Asuminen ja eläminen siellä kaukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kyllähän se onnistuu :-) Olisiko jotain tarkempia toiveita :-) ?

      Poista
    2. Luin jonkin aikaa sitten keskustelua miten tulisi toimeen summalla x kuukaudessa jos asuisi Amerikassa. Mitä kuluja tulee esim vuokran päälle ja millainen hintataso on eripuolilla maata vaikka ruoassa. Entä millaiset kulut menee vakuutuksiin vai saako niitä vaikka työpaikan kautta. Keskustelussa sanottiin että asuminen on kallista ja vain pienemmissä kaupungeissa maaseudulla voi asua hiukan halvemmalla. Ja muistutettiin että lasten koulunkäyntiä varten pitää säästää paljon rahaa. Lähinnä ajattelin olisiko sinulla jotain havaintoja, ei tarvitse sen enempää omista raha-asioista puhua mutta yleisesti. Joudutko tekemään lapsille eväät kouluun vai saavatko siellä ruokaa? Onko kieli tarttunut hyvin lapsille? Ja minua kiinnostaa kovasti kuvat kaupungeista, luonnosta, kaupoista, ruoasta jne. Jos sinua kiinnostaa niin näistä olisi kiva kuulla/nähdä, ei ole pakko ;)

      Poista
  5. Kyllä minustakin pitää voida sanoa, kun välillä mättää. Ei ulkomaillakaan kaikki ole täydellistä. Suomessa oikeesti äiti pystyy tekemään kaikkea vapaammin, kun koululaisten hoitoon menee vain minimihuomio. Sitä ei ymmärrä jos ei ole kokenut muuta. Jet lag ei myöskään kohenna tunnelmaa siirtyessä hankalampaan paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos tuesta :) Onhan se valittaminen vähän ärsyttävää, ja moni ajattelee ehkä, että mitä tuokin - eihän sen edes tarvitse mennä töihin, saa olla kotona. Mutta se työ saattaa myös olla asia, jota kaipaa, eikä välttämätön paha. Jet lag todella muuten lisää ärsytystä, onni että se on sentään tänne suuntaan helpompi, kuin Suomeen :) Ihanaa viikkoa ja kiitti vielä viestistä!

      Poista
  6. Tällainen mamu on onnellinen lentokoneessa. Mä haikailen Kanadaan ja Suomeen väliajoin. Suomesta tultaessa on todellakin aina se samainen tuska. Miksi asuta täällä, kun ystävät on Suomessa ja kuitenkin tajuaa, ettei elämää niin vain valita miten itse haluaa. Voidaan saada kaksi vaihtoehtoa ja niistä on parempi valittava ja siltikään kumpikaan ei olisi oma lopullinen valinta. Sen mukaan sitten eletään. Kunhan täällä taas lämmöt nousee, niin minulla ainakin mieliala kohenee kummasti. Tiiän täysin mistä valitat ja valitat ihan aiheesta, vaikka kaikki sitä ei tajua.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Hei! Olen lukenut blogiasi viime kesästä asti ja pidän siitä kovasti. Itsekin olen asunut ulkomailla lapsuudessani isäni työn takia ja aikuisena opiskelujen ja omien töiden takia. Muistan aina lapsena miten vaikea oli lähteä koti-Suomesta lomalta ja palata ulkomaille toiseen kotiin. Myös äidilleni se oli tosi vaikeaa varsinkin kun isoveljeni jäi Suomeen mummolaan asumaan kun oli jo 16v. Nautin myös kovasti matkustelusta, kielien ja kulttuurien opiskelemisesta mutta sydän tuntui aina olevan Suomessa. Naimisiin mentyäni asetuimme sitten Suomeen ja täällä Keski-Suomessa tuntuu nyt hyvältä asua. Töitä ei aina ole eikä palkat päätä huimaa mutta tällä hetkellä onni tulee jostain muualta. Olen kyllä kiitollinen kaikista hienoista ulkomaan kokemuksistani ja uskon että nyt osaan olla tyytyväinen ja onnellinen täällä koska olen saanut kokea sen kaiken. Enää en haikaile ulkomaille, se kiintiö on tullut täyteen. Mutta jos en olisi koskaan lähtenyt, kaipuu ulkomaille ja vieraisiin kulttuureihin olisi varmasti olemassa. En vaihtaisi elämänkokemustani pois sillä se on opettanut minulle jotakin hyvin tärkeää. Jokainen jakso elämässä opettaa meille jotakin ja ne raskaimmat taitavat opettaa eniten. Me vain ymmärrämme tuon kaiken vasta jälkeen päin. Toivotan sinulle ja perheellesi oikein hyvää kevättä sinne suureen maailmaan ja enkeleitä tiellenne. -Katariina-

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…

Back to Top