Saaristolaivurikurssilla etäopiskelijana

keskiviikko 11. tammikuuta 2017



Kuten moni varmasti jo tietääkin, meidän perhe toteutti viime syksynä purjevenehankintahaaveen ja nyt sitten seuraavana mietintämyssyssä on ollut se, miten itse pystyn opettelemaan veneen käyttöä niin, että pärjäisin mahdollisesti myös yksin vastuullisena. Mahtava fiilis sen suhteen, että tämä asia on nyt todellakin totta ja meidän perhe pääsee vihdoin kunnolla rakastamani harrastuksen pariin!  

Blogihan oli tässäkin asiassa isossa roolissa, kun ihana upea lukijani Anu antoi täsmätärpin ja vinkkasi meille sen oikeain båtin :-) Onneksi kehtasin taas avata suuni.. tai siis kirjoittaa.



Mutta mitä voi tehdä siis, kun meri on jäässä ja veneet pukeilla? Ja etenkin, kun et välttämättä ole edes Suomessa niin, että vaikkapa työväenopistojen laivurikurssit onnistuisivat. No ainakin ostaa merikarttoja, opiskella solmuja, lukea kirjoja ja katsoa videoita. 


Aloin joululomalla kaivelemaan Suomen Navigaatioseuran hyväksymiä Saaristolaivurikursseja. Etsinnän tuloksena netistä löytyi mielenkiintoinen etäkurssi verkossa! Vähänkös innostuin, koska tiesin, vaikka tulen olemaan kevätpuolella jonkin verran Suomessa, en kuitenkaan onnistunut osumaan mihinkään Espoon työväenopiston aikatauluun. Ilmoittauduin kurssille heti ja tänään se alkoi :-) Ja nyt olen muutenkin innostunut netissä suoritettavista opinnoista, koska niitä olen tehnyt yliopistollakin useamman ja todennut omalla kohdallani erittäin toimiviksi. 


Viime viikolla tosin hyvä tuuri seurasi ja olen kuin olenkin Espoon maisemissa samaan aikaan, kun meidän purjehdusseuralla on vastaava saaristolaivurikurssi. Teen myös sen, mutta koska tuntuu että nämä karttalaskuhommat ovat hieman haastavia ainakin omien ennakko-odotusteni mukaan minulle, kaksi kurssia yhtäaikaa sopii mainiosti. 



Olen nyt tänään illalla katsonut useamman tunnin ajan kurssin ensimmäiset oppitunnit ja intoa puhkuen alan seuraavalla vapaahetkellä tekemään karttalaskutehtäviä harpin ja mittojen kera. Minä, joka vihaan ainakin koulussa aikoinaan juurikin kaikkia asteisiin liittyviä matemaattisia juttuja tajusinkin asiat tuosta vain. Kyllä oppimisen ja oivaltamisen ilo on upeaa!


Kirjoittelen lisää näistä navigaatiokursseista, kun ne etenevät, mutta jos nyt siellä joku lukija on myös innostunut lähtemään mukaan tällaiselle etäopiskelukurssille, kannattaa käydä katsomassa nuo Veneilykurssit.com:n sivut. 

Siellä siis ensimmäisenä tasona Saaristolaivurikurssi, jota itse teen. Kurssi tähtää tenttiin, jonka voi tehdä sitten vaikka heti kurssin loputtua tai halutessaan myöhemmin. Ja mikä parasta, saat kurssimaksun takaisin, jos et pääse tentistä kahdella yrittämällä läpi :-) Itse en niinkään tuota tenttiä varten hae oppia, vaan lähinnä siksi, että oppisin ja osaisin. Tentti on kuitenkin hyvä tehdä etenkin, jos haluaa myöhemmin saada Kansainvälisen huviveneenkuljettajan lupakirjan. 

Ja kyllähän toki aika moni veneilijä haluaa näyttää, että on kurssinsa suorittanut ja veneensä mastoon asianmukaisen viirin, kliks. 


Espoon työväenopistolla on muuten myös alkamassa mielenkiintoinen kurssi, jolle olen osallistumassa ainakin osittain. Mutta siitä myöhemmin - koska nyt painaa uni silmään siihen malliin, etten millään jaksa kaivaa linkkiä. 

Myötätuulta loppuviikkoon :-) 

4 kommenttia

  1. Olipas hyvä, että törmäsin tähän postaukseen ja sun blogiin, sillä tuo saaristolaivurikurssi on ollut itselläkin suunnitteilla. Me tosin ei purjehdita ja veneilläänkin oikeastaan tällä hetkellä sen verran, että päästään kesäpaikkaan, jonne autolla ei pääse, nimittäin (Loviisan) ulkosaaristoon. Purjehtiminen on kyllä mun 101-listalla, haluaisin sitä joskus kokeilla!

    Puoliso on veneillyt pienestä pitäen, mutta itse haluaisin opetella juurikin sen verran taitoja, että pärjäisin veneellä yksin, jos tulisi vaikka jokin hätätilanne. Aiemmin sitä ei tullut edes ajateltua, mutta viimeiset pari kesää olen ahkerasti harjoitellut muun muassa solmujen tekemistä :)
    Täytyykin selvitellä noita kurssimahdollisuuksia. Epäilen motivaatiotani etäkurssiin, mieluiten ehkä kävisin jonkun viikonlopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jenny! Tosiaan se kurssihan on kaikille veneilijoille, että ei sinänsä ole väliä millä paatilla sitä menee :-) Meidän mökkireitin pärjään kyllä perämoottoriveneellä ilman mitään, kun osaan sen unissanikin, eikä siinä ole mitään erityisiä vaaranpaikkoja. Mutta heti jos pidemmälle lähtee, tulee oma turvallisuuskin mieleen enemmän. Espoossa muuten kannattaa katsoa esim. Espoon kipparit -navigointikursseja. He järjestävät niitä monissa paikoissa. Tuo etäkurssi kyllä tosi hyvä, etenkin kun videot katsottavina vuoden ajan ja tenttiähän ei ole pakko tehdä. Toisaalta jos haluaa kädestä pitäen -neuvoja, niin onhan live-kurssi sen suhteen ehdoton. Mutta kerron lisää, kun tämä tästä edistyy :-) Ehdottomasti vaikka kesällä purjehduskurssille, niin näkee senkin lajin sitten, jos vaikka innostuis enemmän!

      Poista
  2. Se on muuten niin, että kun ajattelee, että jollakin tiedolla ( kuten tässä nyt matematiikka ) ei tule olemaan tarvetta, niin luulee ettei opi koskaan. Mutta kun on tarvetta, ni jopas alkaa lanttu leikkaamaan! Tsemppiä opiskeluihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin se näköjään on! Ja tämä ei ollut muuten eka kerta :-D On se hassua, kuinka koulumatikastakin voisi tehdä aidoilla esimerkeillä paljon mielekkäämpää. Tai voihan se olla, että nykyään se on erilaista, mitä mun lukioaikoina - siitä on jokunen vuosi, heh heh.

      Poista