Joulumyyjäisiä ja ihania hetkiä

sunnuntai 27. marraskuuta 2016























Pakkanen yllätti ja pieni hentoinen lumikerros valaisi ihanasti sunnuntaina aamupäivällä Espoon tienoot. Mekin kävimme pikaisesti moikkaamassa muutamaa tuttua myyjää Cafe Latten joulumarkkinoilla ja samalla tietysti ihan edellä mainitun puodinkin valikoimia ihailemassa Leppävaaran kartanon mailla. Ilma suosi fotaajaa, jonka lapset tosin olivat täysin hype-tilassa. Syynä toki ymmärrettävä "turha" äidin shoppailukierros täysin kiinnostamattomassa ympäristössä matkalla kaverisynttäreille. Mutta ehjänä päästiin perille, eikä pahemmin saatu tuhoa aikaan :-) 

Huivia, pipoa ja sen semmoista tuli tuomisina kotiin. Kädet hieman jäässä, mutta mitäs tuosta. Olisin voinut vaikka koko päivän kuljeskella luonnon keskellä tätä ihanaa lepäävää kauneutta katsoen. Nyt näen sen rauhan, mikä syksyn lopulla metsässä ja pelloilla on. Se on niin kaunista. En ole ehkä ennen edes tätä ajatellut näin. Pieni mindfulnes-projektini on selkeästi alkanut tuottaa tulosta, koska hetken näkeminen ja kaiken kauniin ääreen pysähtyminen on aivan jokapäiväistä iloa nykyisin. Sitäpaitsi sitä kauneutta todella on joka paikassa. Se pitää vain nähdä. Samalla on tullut kuljeskeltua siellä sun täällä, koska pojat pelailevat Pokemonia. Pakkasella se vain ei oikein onnistu, joten pitänee keksiä joku muu houkutin, että pääsen kuvauslenkeille jatkossakin :-) Koska minähän raahaan lapsia ulos ja lenkille. Mietin vähän, jospa otettaisiin ensi viikonloppuna suunta kohti Nuuksiota ja samalla talviset makkaranpaistot grillikodalla. Luulenpa, että olisi menestys.

Minun Helsinkini

perjantai 25. marraskuuta 2016

















Marraskuinen Helsinki. Rauhallinen, hiljainen, turvallinen, tuttu, harmaa, kellertävä, seisahtunut. Joulua odottava Helsinki on kuin pysähdystilassa, mutta kun valot pääsevät pääosaan, se herää todelliseen loistoon. Tämä kuvasarja on otettu muutama viikko sitten, ennen lumien tuloa. Marraskuinen talvi meni, mutta Helsingissä joulu on aivan omaa luokkaansa. Oli se sitten mustalla tai valkoisella pohjalla. Näitä kuvia seuraavaksi, mutta jos tänään vielä pysähdytään tähän hetkeen ja menneen syksyn harmoniaan. 

Olen miettinyt kovasti, millä Helsinkiä kuvaisi, mutta se on hankalaa. Suhde tähän kaupunkiin minulla itselläni on erikoinen. Toisaalta tunnen etenkin keskustan monet kulmat kuin omat taskuni. Ennen käytiin Hesassa ostoksilla, kun ei ollut pahemmin isoja omppuja tai selloja. Toki Tapiola ajoi asiaa, mutta Hesassa oli Forum. Ja me espoolaiset, tai ainkain minä, sanottiin aina Helsinkiä Hesaksi. Stadi ei tule oikein luontevasti kielen päältä. Kyllä me spåralla ajettiin silti ja dösällä mentiin tietty myös. 

En ole koskaan ollut helsinkiläinen. Se ei ole minun sieluni siellä. Mutta Helsinki on silti Helsinki. Hyvä naapuri, jossa on kiva käydä. Espoolaisen identiteetistä en kuitenkaan päästä irti :-) Joskus sitä miettii, miten sitä sopeutuisi asumaan keskustaan. Voisiko se ollakin kivaa. Mitä, jos ryhtyisi helsinkiläiseksi? Vanhojen kerrostalojen fiilistä ei toista ole. Mutta silti... Aika näyttää. Ehkäpä. Tai sitten ei. Onneksi Helsinki ottaa vastaan vieraana ja kaverina oikeastaan koska vaan. Huomennakin, toivottavasti.






New York Chelsea Market (Ja kehu kaveria!)

maanantai 14. marraskuuta 2016















Kehu päivässä vähintään kerran, pistetään kehu kiertämään! Ketä sinä voisit kehua tänään? Minun kehuni menee tänään USA:ssa asuvalle ystävälleni Minnalle, joka jaksaa uskoa minuun pyyteettömästi. Uskotaan yhdessä hyvään tulevaan! 

Nytkin kun kirjoitan tätä, kaikuu päässä ajatus, että nyt joku siellä ruudun toisella puolella lukee blogiani ja miettii, mitä tuokin pölisee. Mitä se luulee itsestään. Tämähän on se meidän monen suomalaisen ajatustapa ja -malli, josta itse ainakin haluaisin täysin pois. Mitä se toisaalta ketään haittaa, jos joku haluaa uskoa itseensä ja tykkää siitä, mitä tekee. Ja on vieläpä joskus ehkä hitusen ylpeä omista tekemisistään. Saisi olla mielestäni paljon enemmänkin!

Oma Koti Aurora

sunnuntai 13. marraskuuta 2016











Meillä tulee viisi vuotta muutaman viikon päästä siitä, kun ollaan muutettu meidän Kannustalo Auroraan. Tämä talohan ei ole katalogista, vaan paikalle suunniteltu. Ja meillä kun on rinneversio, on alakerta tehty harkoista. Talopaketti tuli tehtaalta ja näin myös alakerran verhoilu ja ikkunat. Ja sisustustarvikkeet. Talo näyttää edestä päin ihan tavalliselta Auroralta, koska meillä on tuo harkko-osuus myös verhoiltu puulla. Kokonaisuus on mielestäni ulkopuolelta oikein onnistunut ja aika kivasti tuo rinneosuus saatu häivytettyä ja moni ei heti tajua edes, että meillä on oikeasti rinnetalo. 

Itse olen sellainen, että näen usein vain virheet ja ne asiat, jotka menivät tässä talossa pieleen. Niitä on muutama. En ole vielä keksinyt ratkaisua näihin, ehkä joskus keksin. Voi, kun ei itse näkisi niitä asioita vaan jotenkin ottaisi kokonaisuuden enemmänkin "arvosteluun". Näkisi metsän puilta. Vai miten se sanotaan. Itse kiinnittää huomion niin helposti aina virheisiin ja puutteisiin, joita toiset eivät ehkä edes huomaa. 

Talo on kuitenkin hengeltään ja kokonaisuutena tosi kiva asua, ja ollaan viihdytty. Paikasta tykätään myös. Joskus haikailen tosi paljon modernimman talon perään, joskus haikailen vanhalle kotikadulle meren rantaan. 

Ollaan maalattu kertaalleen kaikki seinät uudestaan pari vuotta sitten, mutta muuta isompaa remppaa ei ole vielä tarvinnut tehdä. Uusintaan on toki mennyt pari seinällistä tapetteja, mutta se taas on ollut ennemminkin kyllästymisen syytä. Nyt olen juuri tilannut uudet tapetit lasiovihuoneeseen, mutta kun talvi ja lumen tuoma valo tulivat, en taas ole yhtään varma, vaihdanko sittenkään. Onneksi tilatut tapetit sopivat oikeastaan minne huoneeseen tahansa, joten katsotaan mikä on lopputulos. Meillä on lähes kaikki tapetit Sandbergin mallistosta. Olen rakastanut sitä aina, ja todennut, että siitä kun valitsee, ei mene koskaan pieleen. 

Tässä nyt muutamia kuvia tästä meidän yläkerrasta. Meillähän on yläkerrassa keittiö, olkkari ja kolme makuuhuonetta. Tämä on minun lempitilaani, tykkään olla vähän ylempänä maan tasosta. Koko talon mittainen parveketerassi tuo lisää leveyttä tilaan, ja samalla hieman "kerrostalohenkeä". Parveke on ollut aika vähällä käytöllä, koska meillä on toinen iso terassi suoraan keittiöstä. Toisaalta parveke ei ole missään tapauksessa turha, koska se on samalla alakerrassa kuisti ja katos, joka on koko talon mittainen. Eli toimii ja on käytännöllinen. Siitä en luopuisi. 

Mutta tosiaan nyt mennään vanhemmilla kuvilla, ja laitan nykyhetkeäkin, kun saan käsiteltyä. Näkee vähän, millaista muutosta meillä on ollut :-)