Syksyn ihanaa väriterapiaa!

lauantai 15. lokakuuta 2016





















Väriterapiaa!
Ruska eikun paranee. Tänä viikonloppuna on ihan pakko päästä vielä kuvaamaan paikkoja. Tekisi mieli vain kävellä kameran kanssa aamusta iltaan ja ottaa tämä väri-iloittelu talteen.


Mutta ei makeaa mahan täydeltä. Minulla on jo pientä ähkyn oiretta tästä kaikesta upeudesta. Jos niin voi edes sanoa. Kurpitsoja en jaksa enää yhden yhtä :-D Odotan, että pääsen laittamaan.... JOULUA! Hullua ajatella. Mutta näin se on. Yritän vielä pitää kuitenkin rajoja tämän aiheen suhteen, koska muuten käy samalla tavalla ennen itsenäisyyspäivää. Jouluähkyä en halua. Vähän vain nyt olisi kiva jo päästä katsomaan kauppoihin, mitä houkutuksia laittavat tänä vuonna. Täällä joulut tulevat vasta pääosin halloweenin ja kiitospäivän jälkeen tyrkylle, mutta nyt olisin NIIN halunnut ne jo aiemmin. Syynä se, että ensi viikolla taas muissa maisemissa.

Nämä kuvat täältä meidän lähimaisemista, missä pääasiassa ulkoilen. Ihmisillä on paljon kajakkeja ja itse ensimmäistä kertaa ikinä jo mietin sitä, pitäisiköhän ostaa muutama meillekin. Pojat saattaisivat innostua. Järviä ja jokia täällä tuolle harrastamiselle todellakin riittää. Bostonilaiset ovat aina ulkona, jos eivät urheile tai ole jonkun paikallisen joukkueen peliä katsomassa paikanpäällä tai TV:n välityksellä. Urheiluhulluja!


2 kommenttia

  1. Entäs SUP-lauta? Tuttavaperheessä oli hankittu sellainen ja oli kaikkien hitti viime kesänä!
    Tuo eka kuva on täydellinen. Niin kaunis ovi ja kokonaisuus että... Täällä muuten alkaa jo paras ruska olla mennyttä, iso osa puista paljaita. Katsotaan, mitä saan mökiltä tallennettua kameralle tänään ja huomenna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tosiaan suppailijoita näkynyt, kuten yhdessä kuvassa näkyykin. Mutta ei jotenkin ole vielä ainakaan ollut yhtään mulle sellainen innostusta herättävä juttu. Enkä edes tiedä miksi :) Joskus vois kokeilla!

      Poista