Back in Boston


Hupsista! Meni pari viikkoa, vaiko enemmänkin, kun en ole ajatustakaan laittanut tämän blogin suuntaan. Tultiin taas toiselle puolelle merta ja jostain syystä se "järjestäytyminen" (=sopeutuminen, mukautuminen, aikaero jne.) vie joka kerta vähintäänkin pari viikkoa. Yleensä olen kuin maani myynyt parit ekaa viikkoa ja tämä maa tuntuu mahdottomimmalta paikalta ikinä. Jotenkin sitä sitten rauhoittuu ja vähitellen lähtee taas menemään virran mukana. Voin sanoa, että ei ole mikään ihana kokemus se jokakertainen paluumasennus. Sen kun voisi jättää väliin, olisi paljon mukavampaa. Mutta kun se näyttää olevan asioita, joita ei suoranaisesti itse päätä. Se on se fiilis, tunne, olotila. Kokonaisuus, jossa on itse kuin pyörremyrskyn silmässä. Sieltä ei pääse pois. Se pitää elää ja sen pitää vain antaa rauhoittua. Ikinä ei vain muista, kuinka voimakkaana se voikaan tulla. En ole siis niitä ihmisiä, jotka innoissaan tulevat takaisin ja jättävät Suomen taakseen. Ei siinä, ettenkö olisi jotakuinkin oppinut olemaan myös täällä ja löydän kyllä arkeeni hyviäkin puolia. Ja jostain syystä sitä ihan saatttaa myös näitä maisemia kaivata, kun on Suomen puolella. Jyrkkä ero omassa elämässä täällä ja Suomessa kuitenkin on. 



Olen kuitenkin sen verran blogiakin ajatellut, että räpsin aina silloin tällöin kuvia. Meillä on aikamoinen kaaos vielä täällä uudessa talossa, kun periaatteessa muutettiin ja lähdettiin Suomeen. Nyt saa sitten yrittää ottaa tätä haltuun ja hallintaan. Siksi sisustuskuvia ei vielä ole kovastikaan tarjolla :-) Yritetään järjestää niitäkin!




Lasten viimeinen lomaviikonloppu meni viikko sitten ja nyt on käyty koulussa neljä päivää. Viimeinen lomapäivä vietettiin Central Parkissa aikamoisessa kosteassa lämmössä Pokemoneja metsästäen. Siellä oli ihan huimasti kuulemma Pokeja, joita ei ole helppo löytää. Ja joo, älkää kysykö aiheesta enempää. Toimin lähinnä valvojana, kun matkanjohtajan roolit menivät tällä kertaa meidän yläastelaisille :-D Niitä onkin nyt kaksi, koska keskimmäinen aloitti myös middle schoolin. 



Kaivoin kaapista mukin, joka miellytti eniten. Se on nyt sitten minun virallinen syyskahvimukini. Tämä söpöläinen löytyi Cath Kidstonilta jo varmaan vuosi sitten, mutta jostain syystä jäänyt vähemmälle käytölle. Muutenhan nämä CK:n kahvimukit ovat aivan huippuja kooltaan, ja erittäin kivat pitää kädessä. Mulla on näitä siis yllättäen muitakin. Nappaan monesti Lontoon kentältä yhden tai kaksi matkaan, jos sitä kautta mennään tai tullaan. Tänä vuonna olen ihmeen kaupalla ollut kaksi kertaa Lontoossa ihan reissussakin, joten CK:n liikeet on tullut koluttua siellä kaupungin puolellakin.


Pikkuhiljaa laittelen syksyä meille, vaikka tällä onkin aivan kesäiset lämmöt. Kosteus on aivan liian korkea, jotenkin välillä tuntuu ettei saa happeakaan kunnolla. Vaikka lämmöt voivat olla reilusti 25 asteen yläpuolella, jotenkin silti se syksyinen fiilis on myös täällä jo havaittavissa. Kesän värit alkavat haalistumaan. Uudessa Englannissahan on upea ruska, mutta sitä saa vielä odottaa lokakuun lopulle vähintäänkin. Onneksi kurpitsoja näkyy jo myynnissä ja piti tuo tammenlehtikranssi saada oveen. Napsin siitä tosin kurpitsat pois, kun en tykännyt etenkään tuosta vihreästä.


Tällaiset hassut naulakot tuli myös hommattua. En tiedä vielä, minne ne loppusijoitetaan. Jotenkin niin hauskat, että täytyy saada hyvälle paikalle. Jätetään vielä mietintämyssyyn hautumaan.



Päätin myös ottaa keittokirjoja esiin ja oikeasti tehdä jotain ruokia tai leipomuksia niiden resepteistä. Tykkään selata keittokirjoja, mutta oikeasti ihmeen harvoin kokeilen mitään itse. Tällä kertaa päätin soveltaa kirsikkapannukakkutorttua omenoiden kanssa. Siitä tuli todella hyvää. Paistoin omenanlohkoja ensin voissa, jotta ne olivat kypsiä ja pehmeitä jo taikinaan lisättäessä, koska reseptissä oli myös kirsikat valmiiksi kypsytettyjä. Maustoin omenanlohkot kanelilla ja sekoitin taikinan joukkoon myös hitusen manteliöljyä ihan vain kokeeksi. Ja myös siksi, että rakastan marsipaania. Onnistui tosi hyvin!



Innostuin paistamaan omenoita lisääkin. En voi syödä raakana itse omppuja lainkaan, mutta kypsytettynä maha ei sano mitään. Laitoin pari omenaa, desin kaurahiutaleita, paistamiseen kookosöljyä (koska meiltä oli ehta voi loppu) sekä sitten sitä kanelia. Voi että, mikä tuoksu! Tämä paistos päätyi puoliksi iltapalaksi ja puoliksi aamupalaksi. Mukaan vaniljajugurttia. Helppo ja nopea ja vieläpä terveellinen herkku!


Tummat punaiset sävyt ja kurpitsan oranssi ovat lempparivärit juuri nyt. Kuten aina syksyllä. 
Näistä nautitaan!

Mukavaa viikonloppua kaikille <3





10 kommenttia

  1. Tykkään kovasti sun blogista ja sinulla on kiva tapa kirjoittaa :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tintti :-) Täytyy tulla vierailulle, kiitos osoitteesta!

      Poista
  2. Kurpitsat ja sun syksyinen kranssi näyttävät tosi kivoilta! Arvaas muuten kenellä on kans ihana Cath Kidstonin koiramuki töissä kahvi/teemukina... Tulet aina mieleen. Oikea hyvänmielenmuki!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :-D Mä tykkään kans noista, tulee sellainen kiva fiilis. Mutta hei ihan mahtava toi mukijuttu. Jostain syystä kyllästyttää ne kuvioinnit välillä, mutta koko on täydellinen. Löysin tänään just sattumalta täältä toisenkin, jonka olemassa olosta ei ollut mitään muistikuvaa :-D

      Poista
  3. Ihana kranssi ja kuvat muutenkin.Kosteus on kamalaa,täällä minun suunnallanihan kesä on kuumaa ja kosteaa,ja nyt syyskuussakin on vielä kostean nihkeää,mutta vähitellen kosteusprosenttien pitäisi laskea. Olen ollut tähän aikaan vuodesta myös New Yorkissa (siellä tuli asuttua) ja muistan sielläkin nihkeyden kesän loppupuolella,syksyn alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos ihana Jael viestistä! Meillä kerkesi olemaan jopa viikko ilman kostetutta, mutta se on taas vihulainen palannut. Voi, kun nämä ilmat nyt vain viilenisi, toivoo suomalainen :-D Ja siis tosiaan tämä on sitä samanlaista kosteutta täällä Bostonissa, kun NY:ssä. Ei ole helppoa :-D

      Poista
  4. Ihania ja kauniita arjen kuvia. Tykkään lukea blogiasi eniten tällä hetkellä juuri sen vuoksi, että siinä näkyy ja maistuu arki ja tavallinen elämä. Aina ei jaksa tai onnistu tai viitsi,mutta sekin on ok sanoa ääneen. Väläykset uudesta kodistanne ovat kauniita ja kuitenkin niitä ihania sisustuskuvia odotan, hih :-) Tuo paluumasennus on varmasti rankka mutta onneksi elämään taas sopeutuu. Tuttu tunne itsellä kun jokin elämässä muuttuu tai jokin ajanjakso päättyy, vähän sellainen tyhjä olo -fiilis. Itsellä kuitenkin sellainen olo, että jokatoinen päivä tekisi mieli pakata perhe autoon ja muuttaa jonnekin kauas pois. Oikeasti kun sen tekisi niin varmasti aika samoilla fiiliksillä olisin alkuun kun sinä. Mukavaa alkavaa syksyä merten sinne puolen! Ja niitä mahtavia ruskakuvia odotellen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, kun tämä vastailu kestänyt. jostain syystä blogger ei halua toimia ollenkaan sutkajaksti!
      Mutta joo, tämä on tällainen omanlaisensa elämänmuoto, johon kuuluu ikäviäkin puolia -kuten kaikkeen. Ja sittenhän senkin tietää, että näitä aikoja joskus kaipaa ja ihmettelee, kuin sitä nyt niin halusi pois. Ihminen on vain kai sellainen?
      Sisustusta olen yrittänyt kovasti laittaa, vieläkin ihan vaiheessa. Mutta jospa niitä kuvia ihan piakkoin :-D

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…

Back to Top