Pokemon jahdissa Central Parkissa

keskiviikko 28. syyskuuta 2016























Pokemon Go on liikuttanut meitä ihan mielettömästi! Ennen kaikesta "perheretkeilystä" ja muusta kävelystä ja autoilusta kovinkin vähän tykänneet ja ylipäätään minnekään lähtemisen suhteen vastahakoiset teinimme ovat olleet lähinnä yliaktiivisia. Eli sitten on menty ja huvittavaahan on se, että minähän olen nyt tämä narisija, joka alkaa olla jo ihan loppu tähän jatkuvaan menoon :-D 

Central Park oli yksi huippukohde Poke-metsästyksen suhteen ja voin kertoa, että sen jälkeen, kun olet viisi tuntia kulkenut edes takas puistoa melkoisessa kuumuudessa ja kosteudessa, alkaa koko paikka lähinnä ärsyttää. Tällä kertaa ei siis mitään superfiiliksiä tästä paikasta, vaikka kuvia tuli napsittua siinä puistoristeilyn välillä. Nimittäin tämähän menee niin, että ei sitä kävellä mitenkään järkevästi jotain reittiä, vaan todellakin vedetään siksakkia eteen ja taakse ja se ei lopu. Onneksi meillä oli edes toinen potkari mukana, niin saivat pikkupojat vähän lepuutella jalkojaan.

Ihmisiä oli myös tosi paljon vielä maisemissa, vaikka selkeä kesäinen turistikausi alkaa olla loppumassa. Purjevenealtaalla oli kova ruuhka. Tällä kertaa ei ehditty jäädä jonottamaan omaa kauko-ohjattavaa purkkaria, koska todellakin Poket pitivät meidät kiireisinä.

Central Parkissa on kivoja kiipeilykallioita ja puroja, missä meidän pienemmät sitten seikkailivat. Aina yhtä innoissaan. 

Meillä oli ajatus mennä syömään Columbus Avenuen Shake Shackiin, mutta jono oli taas sen verran pitkä, ettei jaksettu jäädä jonottamaan. Vaikka se toki menee nopeasti, niin nyt falafel-kojut veivät pidemmän korren. Columbus Avenuen sunnuntaitorilla oli vielä tuolloin, syyskuun alkupuolella, tomaattisesonki kuumimmillaan.  Itse ostin ihanaa jääteetä Tweefontein Herb Farmin standilta. 
Muut eivät tykänneet tästä "terveysmakuisesta litkusta". No, minä tykkään - mitä enemmän inkivääristä ja mintusta ja niitä taisi siinä ainakin olla. Tietysti vähän tujua, jos ei ole tottunut :-)

Kun kävelimme takaisin autolle, bongattiin kunnon lauma lintubongareita. Kyseltiin, mitä harvinaista olisi nyt tarjolla ja selvisi, että paikalla on jokin harvinaisempi kolibrilaji. Jäimme vähäksi aikaa katsomaan, näkyisikö mitään ja yhden tai kaksi sitten lopulta vilaukselta näin. Kyllä olivat niin pieniä, ettei voi oikein uskoa.

Koska Shake Shackin pirtelöt ja hampparit jäivät kaivelemaan - tai lähinnä niiden puute, koukattiin kotimatkalla New Haveniin (CT), jossa Yalen yliopiston vieressä samat herkut tarjolla. Pääsimme jonottamatta syömään. Ei ole kyllä parempia ranskalaisia ja pirtelöä juuri missään, mutta sen verran tyyristä on tuolla hampurilaispaikaksi syödä, ettei kovin usein käydä. Joskus silti ja se on kyllä ihan hintansa väärti.

Vihdoin olen muuten saanut siivottua ja sisustettua meidän alakertaa - jospa saisin huomenna kuvia. Katsotaan!

Arkea, unelmia ja ajatuksen voimaa

maanantai 26. syyskuuta 2016


































Flunssaa, ensimmäinen syksyisempi viikko, Pokemon-metsästystä, meren rantaa, purjeveneitä, takapihan kalkkunalauma. Kirsikkatomaattien poimintaa, valkosipulia lähifarmin pellolta, kotiruokaa. Kukkia, oranssia, keltaista. 

Syyskuu se painelee kohta taas ohitse. Nopeasti mennyt. Arjen saaminen leppoisalle vireelle ja omalla painolla meneväksi ei ole aina kovin nopeaa ja helppoa. Nyt se vähän jo siltä tuntuu, mutta kohta taas rytistään ja vaihdetaan mannerta hetkeksi aikaa. Jos tämä vuosi on ollut melkoisen rankka erinäisistä syistä, en tiedä tällä hetkellä onko tulevakaan nyt kovin helpoksi menossa. Ainakin alkuvuoden osalta tiedossa säätämistä enemmän ja vähemmän ja vieläpä niin, ettei edes itse tiedetä, missä vaiheessa ollaan missäkin. Se on ehkä se suurin haaste tällaiselle ihmiselle, joka tykkää pitää elämässä pitkäaikaissuunnitelmat kurissa ja haluaa nähdä tulevaan niin paljon kuin mahdollista. Mutta jos ei muuta, niin voihan sitä hypätä suoraan talven ja keväänkin yli niin, ettei anna niille nyt juurikaan painoarvoa. 

Menkööt miten menee, minä menen jo ensi kesässä! Ensi kesänä omalla veneellä. Voiko sitä olla onnellisempi ja odottaa enempää sitä :-) Ei haittaa vaikka sataa lampaita, on kylmää ja märkää. Nimittäin kun olen veneessä, olen onnellinen. Ja eikö se olekin huippu juttu, että tietää, mistä omat unelmat ja innostuksen virrat löytyy. 

Olin harmikseni täällä Bostonin puolella nyt, kun kerrankin olin saanut kutsun ihan mahtavaan blogitapahtumaan. Sen innoittamana meinaan tehdä alkuviikosta taas ja kerran uuden aarrekartan itselleni. Niistähän olen kertonut jo varmaan kymmeniä kertoja ja ekan aarrekartan väsäsin nuorena juuri omaan asuntoon muuttaneena parikymppisenä sen parikymmentä vuotta sitten. Olisipa se muuten tallella! Luulenpa kuitenkin, että kaikki siinä olleet asiat ovat totetutuneet. 

Positiivisin miettein alkavaan viikkoon :-)

Pakollinen hortensiapostaus ja keittokirjavinkki saaristofaneille

maanantai 19. syyskuuta 2016









Pakollinen jokavuotinen syyshortensiapostaus tulee nyt hieman jälkijunassa, mutta sille ei mahda tällä kertaa mitään. Ei anneta haitata. Jostain syystä se on kuitenkin aina tehtävä. En ole aiemmin ehtinyt ja nyt sitten kuvat vihdoin valmiina.

Samat hortensiat meidän Suomen talon edessä kuvattava edestä, takaa, alta ja päältä ja joka vuosi. Ja sitten ihmetellään, miten nää kuvat näyttää aina ihan samoilta :-D Mutta tänä kesänä sen verran erityistä, että olivat hyvin hintsuja kukkimaan pahuksen puskat. Koskaan ei ole ollut näin onnetonta, parin kolmen kukkavanan elokuuta. Syynä oli ehkä viime talvi tai / ja se, että leikkasin ne hieman eri aikaan, kuin normaalisti. Toivoa sopii, että kukkivat taas ensi vuonna yhtä hyvin, kuin aina ennenkin. Muuten en tykkää yhtään!

Camilla Läckbergin Suosikkireseptit -kirja, joka kuvissa vilahtaa, on fiiliskeittokirjana aivan omaa luokkaansa. Etenkin, jos sattuu olemaan millään tasolla hurahtanut saaristolaiselämään, veneilyyn, mereen tai vaikkapa rannikkoseudun ruokakulttuuriin. Kirja ei ole uusi, mutta siitä on taidettu ottaa uusi painos, koska Akateemisenkin hyllystä sitä löytyi selvästi esiin pistettynä. Tämän kirjaihanuuden kera on oikein mukavaa laskea päiviä tulevaan kesään. Niitähän on joka päivä yksi vähemmän :-D Ja toisaalta, mikäs siinä, kun voi omassa keittiössä yrittää saada aikaan kuvien mukaisia makuelämyksiä. Oma kokkailutaitoni voisi olla kyllä parempi (saako kokkikursseja joulupukilta?) ja ehkäpä jonkin verran voin syyttää myös tätä meidän talviasumusalueen kauppavalikoimaa. Ei ole suomalaista lähiruokaa mailla halmeilla! Mutta selviytyä yritettään silti :-D Merellisiä herkkuja Fjällbackasta kannattaa pistää joka tapauksessa korvan taakse, jospa sitten ehkä joulupukki niitä toimittaisi.

Iloista maanantaita!