Tammisaaren venesatamassa


Fiksua tai ei, olen ruokkinut purjevenekuumettani tänä kesänä oikein olan takaa. Se on sellainen tauti, että ei taida helpottaa kovin hyvin kuin siihen hankittavan täsmälääkkeen avulla. Etenkin, jos sitä on potenut lähestulkoon 20 vuotta. Voi olla vuosia muutama sinne tänne suuntaansa, mutta jotakuinkin tuota kokoluokkaa vuosien määrissä on saatu siitä nautiskella. Tai no, kärsiä. Onneksi kuumeeseen on kuulunut myös toinen sivujuonne. Hevoskuume. Se on kestänyt jo noin kymmenen vuotta tuosta kauemmin. Nämä kumpikin kuume ovat vähän sellaisia laadultaan, että lääkeen saamisen jälkeen toinen ainakin nujertuu (toivottavasti ainakin!). Eli kun yksi hoituu, hoituu toinen siinä sivussa - tai se lamaannutetaan :-D Perheellisenä pönkitän venejuttua enemmän, koska siihen voivat osallistua kaikki. Tallilla kukaan muu ei minun kanssani halua kyllä aikaansa viettää. Mulle käy molemmat - suuria intohimoja kumpikin.


Vähän jännittänyt, miten sitä osaa, kun aikaa on mennyt vuosia (lue kymmeniä!) viimeksi kun olen edes ollut veneessä. Sitä tekee itselleen näitä esteitä, miksi ei voisi jotain asiaa tehdä. Ei voi, kun ei ehkä osaakaan. Olen takonut muutaman vuoden nyt itselleni päähän, että voihan sitä opetella. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka. Harva katsoo myöskään kieroon, jos maksava asiakas tulee purjehduskurssille, että onko toi jo nelkyt plus :-D Mulle tämä ikäkriisi aiheuttaa tällaistakin. Onneksi nuorentava asianhaara on mukana, eli toinen näistä isommista pojista.




Purjevenekuumeen suhteen olen jo jonkin aikaa siirrellyt palikoita ja yrittänyt samalla sekoittaa pakkaa niin, että oikeat kortit asian mahdolliseen toteutukseen löytyisivät. Ja näinpä alkaa vähitellen käymään. 

Siinä vaiheessa, kun huomaa, että mahdollinen unelma voisi vihdoin - parin vuoden sisään nyt vähintäänkin - toteutua, voi jollain tavoin ehkä huokaista mutta myös tulla entistä hullummaksi. Kuume voi nimittäin nousta korkeammalle. Ja samalla sitä ihmettelee, että nyt juuri syntyneet ne kaksoset ovat kouluikäisiä ja osaavat uida. Mutta tylsästi kohta toinen vanhemmista lapsista on niin vanha, ettei halua enää meidän mukaan mihinkään. Yhtäkkiä meillä on kaksi lasta, joiden kanssa voi tehdä mitä vain ja kaksi, jotka haluavat jäädä mummin hoidettaviksi, jos vanhukset (me) ja pikkuveljet reissaa. Oikeasti outoa :-) 





Tosin vanhemmista pojista toinen on onneksi ihan innoissaan purjehduksesta. Meillä oli tänä kesänä tiedossa meno yhdessä viikon purjehdusleirille, mutta hitsi vie jouduttiin peruuttamaan se ajankohtien mennessä ristiin. Ja mikä tylsintä, nyt ne ajankohdat sitten menivätkin ok, mutta ei tietysti enää päästy, kun paikat oli jo loppuunmyytyjä. Ensi kesänä uusi yritys. Puhuttiin myös kaksosten kanssa, että voisivat mennä ensi kesänä aloittamaan jollailua. Toinen olisi halunnut mennä jo tänä vuonna, toinen on sitä mieltä, ettei kiinnosta lainkaan. Nähtäväksi jää, mikä tilanne ensi keväänä.




No joo, dilemman nimeltä purjevenekuume ratkaisu ei ole siis vielä läheskään lähellä. Mutta se on jo todella monta askelta tai pitäiskö sanoa meripeninkulmaa lähempänä, mitä se oli viime keväänä. Juuri nyt harmittaa kuitenkin se, ettei mun isä pääse mukaan. Entinen kilpapurjehtija kärrätään kyllä jollain konstilla satamaan, kunhan hankinta on tehty :-D Se on yksi minua eteenpäin vievä voima. Meillä - minulla ja lapsella - on sellainen hullu idea, että pärjäisimme veneen kanssa joskus kahdestaan. Aika pitkään varmaan vielä menee kyllä siinä, ja siihen asti mies saa olla varmistelemassa, ettei sössitä pahasti.




Eräs tuttuni sanoi, on ihan mielettömän mahtavaa, jos itse tietää mistä tulee onnelliseksi. Siinä ollaan jo puolivälissä matkaa ja oikeaan suuntaan menossa. Silloin pitää vain antaa sille unelmalle lisää ruokaa ja antaa sen lentää. 

Onneksi suurin osa ihmisistä on niitä, jotka tsemppaavat eteenpäin ihan innoissaan, vaikka sitten matkalla on niitä, jotka tulevat kommenteillaan latistamaan. "Järjen äänen" puhuminen ei juurikaan auta, jos ihmisellä on palava intohimo. Muutenkaan en ole vielä koskaan ymmärtänyt, miksi joidenkin ihmisten pitää tulla kertomaan kuinka huono sun haave on, jos ei itse tykkää tai ymmärrä asian ihanuutta. Meillä on niin monia erilaisia ajatustapoja ja näkemyksiä. Unelmissa kun ollaan jo niin suurten asioiden äärellä, ettei niitä järjellä voikaan miettiä välttämättä fiksuiksi. Silloin se järki on vain siinä, että tulet onnelliseksi. Ja lopulta sehän on aika hitsin tärkeä asia!




Tänä kesänä ollaan autoiltu satamiin. 
Käyty katsomassa veneitä (no joo, minä etunenässä!) ja syöty jätskiä.

Ja sitten taas istuttu autossa. 



Tammisaaren satamaan tuli ilta-auringon alla höyrylaiva Sunnan II, kun olimme pällistelemässä sekä upeaa puurakenteista purjevenettä sekä vierasvenelaiturissa lepuuttavaa reilun 15 metrin pituista sinistä Beneteau 50 -venettä.  Tuossa yläkuvassa molemmat. Avance 24 siinä vieressä näytti aika pikkuruiselta vieressä, vaikka oikeasti se olisi ehkä enemmänkin meidän harrastukseen sopiva niin kooltaan kuin budjetinkin suhteen :) Meidän taidoilla ei toistaiseksi paljon yli kymmenmetriselle lähdetä seikkailemaan.

Väittelimme mieheni kanssa, mitä hintaluokkaa mahtaa tuo sininen Beneteau olla, ja lopulta kysyttiin googlelta vastausta. Olisikohan ollut sama paatti kyseessä, mitä myydään parhaillaan täällä.  Minä hävisin hinta-arvailun!




110-vuotis synttäreitään viettävä Sunnan II tuli aika ripeää vauhtia satamaan, taitaa olla höyrykoneet eläkkeellä ja diesel pelissä. 



 Punapaitainen, veneilystä vähemmän innostunut kapteeninalkukin oli ihan tyytyväisenä matkassa.






En ollut ennen käynytkään Tammisaaren satamassa ja nytpä tuli sitten todettua, että olipas kaunis ja mukava käyntikohde. Budjettivastaavan iloksi vierasvenepaikkojenkaan maksu ei ollut kovin korkea. Me kun ollaan näiden suhteen ihan noviiseja, täytyy kaikenlaista tarkistaa.






















Syytä puupurjeveneen juhlaliputukseen en tiennyt, mutta se oli hauska nähdä. Näitä iloisia lippuja kuvailin vähän enemmänkin. Eikös näitä pidetä yleensä lähinnä juhannuksena? Vai onko siinä jotain tiettyä sääntöä?


Mutta tällaisia tunnelmia siis tällä kertaa. Pitäkäähän peukkuja, että täällä tämä venekuume saadaan joskus hoidettua :-)

Kuvat parin päivän takaa lauantailta, eli elokuun puolella oltiin myös näissä. Lisää venesatamia tulossa, kunhan kerkeän käsittelemään kuvia.

6 kommenttia

  1. Kyllä unelmista pitää pitää kiinni! Go for it! Aarrekarttaa vaan taas tekemään! Mä tuun sitten laivapojaksi sulle joku reissu joku vuosi!
    terkuin eräs notkea maakrapu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kuule voin tartuttaa vahingossa kuumeen suhunkin ;-) Sulle vakipaikka varattuna!

      Poista
  2. Auts, täällä kärsitään ihan samasta kuumeesta!! Me ollaan oltu nyt 6 vuotta ilman purjevenettä, mutta onneksi saatu kuumetta ajoittain lievennettyä (tai pahennettua?) veneen vuokrauksella ja tuttavien kanssa purjehtimalla. Oma vene on kuitenkin suuri toive, mutta samoin täällä, lapset kasvavat ja näin ollen muuttuu sitä mukaa myös veneelle asetetut vaatimukset ja homma vaikeutuu, kun suunnitelma koko ajan muuttuu ;). No, jonain päivänä meillä on ihan varmana purjevene (en suostu uskomaan muuta) ja toivottavasti myös teillä! Juhlaliputusta tosiaan pidetään Juhannuksena aatosta klo 18:sta juhannuspäivän ilta 21:een, mutta jos veneessä on juhlat, liput nostetaan. Meillä oli taannoin purjehtiessa jatkuvaa juhlaliputusta, kun nelihenkinen perhe viettää joka kesä neljät synttärit :). Mutta joo, kyllä ne unelmat toteutuvat, usko pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi-ihana :) Mä niin kans haluan uskoa ja päätös on nyt tehty, että siihen suuntaan pyritään (pyristellään:)
      Kaipaan sitä lähtemistä ja käsittämättömän hiljaista matkantekoa, jossa saa kaiken maailman stressit nollattua. Aloinkin jo tekemään aiheen mukaista aarrekarttaa, ettei vahingossakaan tavoitteet unohdu :)

      Poista
  3. Mulla on vene kuume myös, purjeveneen etu olisi hiljaisuus. Mies on lapsuutensa purjehtinut, mutta sitten se jäi.
    Negatiivisia kommentteja saa näköjään kaikkeen jos kehtaat ääneen haaveilla jostakin sellaisesta, mitä muut ajattelee, ettei se sinulle sovi.
    Mua lähinnä naurattaa nämä negatiivisuuden levittäjät, jotka tulee sanomaan, että se maksaa, vie aikaa, on suurimmaksi osaksi vain harmia jne. Miten kuvittelet jaksavasi, mistä teillä riittä rahat moiseen.... Niitä löytyy näköjään joka kulmalta, jotka tuntee muiden elämän hyvin, ellei erinomaisesti. Jätetään ne omaan arvoonsa ja haaveillaa, toteutetaan ja uskalletaan jopa epäonnistuakin tarpeen vaatiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis ihmisillä on niin paljon omia valmiita mielikuvia ja mielipiteitä, joka nyt on tietysti ihan normaalia, mutta mitä en tajua on se, että kaikkien muidenkin pitäis toimia sillä tavoin, mitä joku toinen on mieltä :-) Muuten menee väärin! Ehkä me viel saadaan kummatkin ne botskit!! Ei ainakaan luovuta toivosta!

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…

Back to Top