Long Island - maisemia ajomatkan varrelta

maanantai 14. maaliskuuta 2016


Kun Manhattanin suunnasta ajelee Long Islandin suuntaan, tulee ensin ohittaneeksi JFK:n lentokentän. Asuinalueet tässä päässä saarta ovat osittain ainakin aika heikkotasoisia. Toki rannoilta löytyy luksustalojakin. 

New Yorkin kaupunkiin kuuluvat Brooklyn ja Queens sijaitsevat Lond Islandissa, mutta harvoin tulee ajatelleeksi niiden olevan varsinaisesti osaa Long Islandista. Suffolkin alue eli Bostonin puoleinen osa saarta on taas sitä "perinteisesti" tämän saaren fiilikseen ajateltavaa aluetta. Pääosin pieniä rannikkokaupunkeja, loma-asutusta ja maaseutua.


Manhattanin maamerkit näkyvät Brooklynin suunnalta hienosti etenkin siltoja ylittäessä. Samat maisemat näkee, kun menee tai tulee Manhattanille päin JFK:n lentokentältä.


Ajelimme rantatietä pitkin jonkin aikaa. Paljon siltoja ja kalastusveneitä.

Hiekkarantaa, joka jatkuu ja jatkuu.



Ja loppumattomana vanana laskeutuvia lentokoneita.


Koko matkaa saaren päähän ei kuitenkaan rantamaisemissa ajeltu. Meillä oli varattuna liput kello seitsemän lauttaan, joten oli pidettävä sen verran hoppua matkanteossa, että ehtisimme mukavasti silti käydä ainakin Southamptonissa ja ehkä jossain muuallakin.


Mitä kauemmas päästiin, sitä pienemmäksi tiet muuttuivat. Maisema saaren päässä oli todella vehreää.


Itsenäisyyspäivän liputusta katukuvassa.


Hamtonseista Southampton oli ehdottomasti kivoin. Se oli tosi pieni, täynnä putiikkeja ja ravintoloita.



Rannalla oli puisto ja iso leikkikenttä. Lapset eivät olisi lähteneet ollenkaan pois!



Ostoskatu oli samalla pääkatu ja täynnä suurten lehtipuiden katveessa nököttäviä upeita vanhoja taloja. Jotenkin tuntui, ettei turisteja oikein ollut. Ihmiset tuntuivat selkeästi paikallisilta.


East Hamptonin keskustan kupeesta bongasin järkyttävän upean talon! Oli pakko saada siitä pari kuvaa, joten ajettiin ohi kaksi kertaa :-D


Matka jatkui kohti autolautan satamaa eli Orient Pointtia ja se kulki läpi kymmenien ja kymmenien pienten viinitilojen. Long Islandin ilmasto näyttäisi olevan ainakin saaren Bostonin puolen kärjessä todella sopiva siis viinelle.


Viinitilojen yhteydessä oli usein myös pieniä myyntikojuja. Näitä on myös usein maatilojen yhteydessä. Heinäkuun alussa moni oli kuitenkin vielä kiinni.


Tästä kuvasta ei suoraan ottaisi välttämättä selkoa, onko se vaikkapa Turun saaristosta vaiko Long Islandin maisemista.


Viinitiloja...


Viinitiloja...


Viinitiloja!


Kunnes yhtäkkiä olimmekin melkein perillä Orient Pointissa. Vastaantulevasta autoletkasta päätellen yhteysalus oli vähän aikaa sitten käynyt maissa.



Fanny pääsi uimaan ennen autolautalle menoa. Aivan innoissaan hyökkäili aaltojen kimppuun. Oli pakko pitää flexissä kiinni, koska tämä tapaus on sellainen hullu aaltoja metsästävä uimari. Voi nimittäin lähteä ihan minne sattuu ja jäädä aaltojen vietäväksi. Auto oli jonossa ja odottelimme "lossin" saapumista.

Ranta oli täynnä aivan ihanan sileitä keltaisia kiviä. Allerkirjoittanut kivihullu keräsi niitä tohkeissaan koirankakkapusseihin :-D (Käyttämättömiin :-D :-D)



Aurinko oli lähes laskenut, kun teimme lyhyen merimatkan New Londonin satamaan. Sadepilvi osui juuri kohdallemme ja se tummensi maisemaa entisestään.


Bongasimme monta sateenkaarta!


Ja ihmettelin, kuinka näitä upeita taloja rannoilla vain riittää ja riittää.


Mikäs tuolla olisi asuessa :-)


Tämä reitti NYC:stä Bostoniin oli oikein onnistunut valinta ja tulipa nähtyä kuuluisa Long Island. Ei se lopulta ollut niin ihmeellinen, samanlaisia maisemia täällä on oikeastaan koko rannikkoseudut. Kuitenkaan vaikkapa Cape Cod ei ole ihan näin vehreä. 

Ensi kesänä olisi ajatuksissa käydä katsastamassa Marthas Vineyard, joka on yksi "luksussaarista" Cape Codin ja Long Islandin välissä, tosin ihan Capen eteläpuolella. Mahdollisesti Nantucket voisi olla myös kiva kohde..

Laittelen lisää kuvia vielä itse Southamptonista, mutta tällä kertaa mennään näillä matkan varren maisemaotoksilla.

P.S: Muita postauksiani Long Islandin maisemista löydät täältä.

7 kommenttia

  1. Kyllä on upeita taloja! Mä välillä käyn kurkkimassa netin kautta näiden talojen, jotka ovat siis myynnissä netissä, sisustusta ja minkä näköisiä ne on sisältä ja haluaisinko muuttaa niihin... Viimeksi kuikuilin Floridassa myynnissä olevia taloja kun muu perhe oli siellä juuri kaksi viikkoa... Njääääh, kotona on kuitenkin vaikki mitä tarvitsen... heh ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Itse kans tykkään niin noita taloja aina katsella. Mutta sitten kun käytännössä olen taloja myös kiertänyt tosi paljon, voin sanoa, että jossain välissä ei enää oikein innostus riittänyt esim. kosteusvaurioita on tosi paljon ja talojen kunto usein aika huono. Ja sen takia mekin päädyimme täällä uuteen taloon, koska on hankala löytää vanhempaa rakennusta, jossa ei olisi jonkin sortin homeita :-( Etenkin siis täällä meidän suunnalla, jossa sellaista colonial-tyylistä rakennuskantaa paljon. Mutta silti jaksan noita talojen julkisivuja aina ihailla!

      Poista
  2. Oi mitkä maisemat! Ihana seurata täällä somessa tunnelmia. Instassa seuraamani tyypit ovat käyneet Marthas Vineyarilla. Toivottavasti postaat siitäkin sitten, että tykkäsitkö. :) Iloisia Amerikan päiviä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos
    ! Taas todella mielenkiintoinen postaus. Piti oikein kaivaa kartta esille ja katsoa tarkemmin. Näitä on tosi kiva lukea, kun itse ei pääse reissaamaan. Kiitos, kun jaksat blogata meidän lukijoiden iloksi.
    Olisko vinkkejä, mitä katsoa Bostonista viikonlopun aikana, kun käytettävissä ei ole autoa? Se samainen esikoinen, jolle kyselin vinkkejä kesällä, palasi kevääksi Nykiin. Yrittää sieltä käydä viikonloppuisin tutustumassa muihinkin maisemiin.

    Sirkku Pirkanmaalta

    VastaaPoista
  4. OOH! Toi valkoinen talo - ihan unelma! Upeita kuvia ja varsinkin Southampton näyttää juuri niin ihanalta paikalta, jollaiseksi sen on kuvitellut. Voisin asua :)
    Anteeksi, mutta ehdin ihmetelllä, mitä levää siellä meressä lilluu, kunnes luin, että Fanny on päässyt uimaan ;)

    VastaaPoista
  5. Oi, miten upeaa siellä on :)
    Kiva tehdä näitä hienoja "matkoja" kuviesi välityksellä ;)

    VastaaPoista
  6. Upea auringon lasku ja hulppeat, kauniit talot! :) Ihastuttava Fanny! :D

    VastaaPoista