Keltaista energiaa :-)

maanantai 28. maaliskuuta 2016









Vähän keltaista energiaa pääsiäisen myötä! Tulppaanit ovat ihanat, mutta jouduin laittamaan ne parvekkeelle. Allergiaa ja silmäoireita. Pirullisia nämä silmäoireet, joita nykyisin saan allergiaoireina. Poskiontelot toinen ärsytys. Pitäisi ja pitäisi opetella käyttämään nenäkannua. Tuntuu mahdottomalta.

Aamulla tehtiin pikkupojille egg hunt täällä ihan kotona. Olivat ihan superinnoissaan. Sen jälkeen halusivat vielä pari kertaa koko homman uudestaan, vaikka munat olivatkin jo tyhjennetty :-D

Ruoka oli nyt mitä oli. Mulla ei ollut kertakaikkiaan energiaa mihinkään ihmeellisiin virityksiin, tein 3 eri mausteella kanaa ja uuniin lohkoperunoita + pakastekasviksia. Lohkoperunoiden mausteseos antoi kivan maun myös kasviksille (ilmeisesti!) koskapa ne menivät kaikki ja kukaan ei edes valittanut. (Meillä mun ruoka ei ole aina kauhean suosittua...)

Iltapäivällä käytiin treenaamassa baseballia. Maanantaina tuolla toisella vanhemmalla tryouts. Nyt toinen kaksosista aloittaa myös pelaamaan joukkueessa. Meillä siis kolme poikaa pelaa jääkiekkoa, kaksi baseballia ja yksi pojista ei innostu mistään urheilusta lainkaan. Odotellaan jotain omaa lajia löytyväksi :-) Rakastaa eläimiä ja koiria, joten onhan noita omia juttuja muitakin, jos ei halua urheilla niin paljon tai pelata joukkueessa.

Nyt lähden käymään vielä meidän talolla. Saatiin toissa päivänä asuntolaina kuntoon. Se on pitkä ja kivinen tie tässä maassa. Ensin saadaan "lainalupaus", mutta oikea lainan vahvistus kestää ja kestää. Ja tällaisessa kun meillä, se tehdään vasta viime metreillä ennen kun talo valmistuu. Talo on valmistumassa etuajassa.  Mikko lähti Chicagoon ja minä yksin alkuviikon. Plääh. Onneksi näyttää olevan hyvät ilmat! Täällähän ei pääsiäistä ole kuin oikeastaan tuo pitkäperjantai ja pääsiäissunnuntai. Pitkäperjantaina ei ollut koulua, mutta pääosin ihmiset kuitenkin töissä. Nyt sunnuntaina useat kaupat ja ravintolat kiinni ja vähintäänkin sulkevat tosi aikaisin.

Mutta nyt eikun leppoisaa pääsiäisen jatkoa!

2 kommenttia

  1. Ihania keltasia tulppaaneja! Mulla poydalla narsissiit. :) Harmi etta allergiaoireet hairikoi. Ja toi poikien into paasiaismunien etsintaan on niin sopoa. Meilla etsittiin kanssa ja vaikka saalit oli aikamoinen niin olis kuulemma saanut olla enemman. :DHAH HAH! Meilla oli koulua perjantainakin puolikas paiva. Ja tanaan ihan normaalisti taas. Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Mukavan pirtsakoita kuvia. En ihmettele innostusta, suklaamunien piilotus ja etsiminen oli suosikkia myös omassa lapsuudessani! :D

    VastaaPoista