sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Never Give Up?


Mitä pitäisi tehdä, kun omat tärkeät unelmat hajoavat aina, vaikka kuinka yrittäisi ponnistella...


Muuttuvat mustavalkokuviksi pään sisälle.
Tulevat niin raskaiksi lopulta, ettei niitä kohti jaksa enää lopulta taistella tai pinnistellä.



Ja peilikuvaksi, jossa ei niin ole väliä, onko se oma toive ykkösenä vaiko eikö. Lapset ensin. Ja mies kanssa. Että perhe pysyy iloisena! Sehän on kai äidin kuin äidin tavoite. Ei niin itsestä väliä. Vaikka oikeasti ei se ihan niinkään mene. Kaikilla taitaa olla kivempaa, jos perheen äiti on hyvällä tuulella ja hyvässä kunnossa muutenkin :-D


Ne omat jutut ovat sitten sellaista, mitä löytää arjesta. Sellaista, jotka ovat mahdollisia joka tapauksessa. Ruusu omasta pihasta.


Mutta myös se pitäisi muistaa, että kaikesta, mitä omistaa ja missä on mukana, pitäisi muistaa olla onnellinen. Pitäisi muistaa, että ehkäpä jotkut omat unelmat eivät toteudu, koska on tehnyt erilaisia päätöksia aiemmin. Kaikkea kun ei vaan voi saada.

Minulla ainakin on niin hurjan paljon asioita, joista olen kiitollinen, mutta jotka ehkä tulleet niin arkisiksi, ettei niitä osaa aina ajatella tai arvostaa niin korkealle, mitä pitäisi. Kiitollisuuspäiväkirjaahan moni tekee. Voisi vaikka aloittaa ihan listasta, mitä kaikkea upeaa omassa elämässä on, ja mistä kaikesta voi olla onnellinen ja kiitollinen. Minulla ainakin on todella pitkä lista tiedossa!


Mutta miksi sitä jää märehtimään sitten tavoittamattomien unelmien perään?


Asiat painavat vaakakupissa ja niitä punnitaan. Lopulta perhe-elämä on kuitenkin kompromissia. Erilaisia päätöksiä, mitä tehdään yksin ja yhdessä. Painotuksia, joiden takia joku muu asia on pakko jättää taka-alalle. Oikeastaan sellaisia on ihan turha edes sitten harmitella.


Bostonissa on ollut mielettömän lämmin viikonloppu. Ihan, kuin oltaisiin huhti-toukokuussa jo nyt! Ei mitään tietoa lumesta, jota oli vielä viime viikolla ihan kinoksiksi asti.


Aurinko saa ihmiset ulos! Ja ihmiset jättävät hetimiten takit ja pitkälahkeiset housut kotiin. Täällä ei olla "hitaita" vaihtamaan kesämoodiin. Ei tunneta mitään välikausitakkeja :-) Se on heti teeppari ja shortsit, jos sää vain sallii.


Kevät voi olla kuitenkin oikeasti vielä kaukana. Tai sitten ei. Uuden Englannin sää on tosi vaihtelevaa etenkin talvella ja keväällä. Mutta tänä talvena ei taideta saada sitä lumimäärää todellakaan, mistä on "nautittu" kaksi viimeistä talvea.


Tai sitten saadaan lisää LUNTA :) Koskaan ei voi tietää, miltä säätila näyttää aamulla.


Ja sitten on pakko yrittää pitää lippua korkealla, ettei masennu, vaikka kesäpäivä talven keskellä muuttuu seuraavana aamuna lumimaisemaksi!


Silloin voi löytää onnen vaikka lähellä olevan maatilan ihanasta myymälästä ostetusta päärynähillosta. Tai lähileipomon huippumaukkaasta leivästä.


Osaisipa sitä olla luovuttamatta! Osaisi jatkaa unelmointia ja elää ilolla elämäänsä joka päivä. Mutta kun joskus vain tuntuu, että voisi päivittää oman päänsä ja unelmat versioon 2.0. Sellaiseen, jossa vanhat "bugiset" unelmat olisivat vaikka poistuneet. Tilalla olisi vain niitä, joihin on jotain mahdollisuuksia. Ei käyttäisi energioitaan turhaan sellaiseen, mikä ei ole toteutuskelpoista. 

Toisaalta aarrekartan teossa sanotaan aina, ettei mitään unelmia saisi kuopata siksi, ettei tiedä miten ne toteutetaan. Tai jos ne ovat täysin utopistisen tuntuisia sillä hetkellä. Joskus vain tuntuu, ettei siinäkään ole järkeä, vaikka toisaalta olen monia asioita saanut aarrekartan kautta toteutumaan. Ehkä pitäisi tehdä kevään kunniaksi uusi. Vaikka ihan omaksi iloksi ja inspiraatioksi!!


Jatkan tästä vielä joku päivä... Ja pitää sanoa ja todeta, etten minä ole yhtään masentunut, vaikka tämä teksti voi sellaista ehkä kuvastaa. Joskus vain tulee niitä hetkiä, kun ei oikein tiedä mihin suuntaan menisi. Juuri nyt on taas sellainen tilanne, että toisaalta olen vapaa tekemään mitä haluan, mutta toisaalta en voi eri syistä mennä ainakaan nyt heti töihin tässä maassa, missä asumme. 

Olen toisaalta tosi yksinäinen, mutta toisaalta voin päättää haluanko tavata ihmisiä lisää. Toisaalta olen aina ollut yksin viihtyvä tyyppi! 

Lapset ovat päivät koulussa ja minä teen "mitä tykkään". Kun osaisi ottaa siitä kaiken irti ja osaisi nauttia siitä ajasta! On outoa, että tähänkin "vapauteen" on vain sitten totuttava, eikä se oikeasti ole kauhean helppoa. Moni samassa tilanteessa oleva "lamaantuu" kotiin, eikä oikein jaksa aktivoitua. 

Sitten taas paikallisiin on hyvin hankala tutustua, vaikka yrittäisi koulunkin kautta. Mutta en minä täällä aijo valittamaan ruveta. Yritän lähinnä saada ajatuksia taas selväksi ja tietä sileämmäksi, jotta olisi kivempi tarpoa eteenpäin :-) Ja olen myös siitä iloinen, että suomalaisia ystäviä kyllä on! Uusiakin taas tavattu ja viikon päästä meillä vaihteeksi "suominaisten" lounastreffit. Että kyllä täällä sen suhteen pärjätään.

No, nyt tuli ihan sillisalaatti tästä jutusta. Mutta ehkäpä joku sai jotain tolkkua siitä, mitä yritin kertoa :-D 


12 kommenttia:

  1. Kiitos, tekstisi oli puhutteleva ja osui ajatuksiini täydellisesti. Lasten kasvaessa äidin rooli muuttuu ja sekin tuo elämään hetkiä jolloin tulee mietittyä niitä omia unelmia ja haaveita.
    Kiitos sinulla on hyvin virkistävä tyyli kirjoittaa, minä olen nauttinut kun blogisi päivittyy useammin.
    Terveisiä lumisesta etelä-suomesta. Eilen ja viime yönä lunta on tullut varmasti enemmän kuin koko talvena yhteensä.
    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kun itse kirjoitit! Ja kiitos terveisistä! Lunta siis tuprutellut tällä kertaa meidänkin talven edestä :-) Totta on se, että lapset kun kasvavat, sekin muuttaa paljon elämää. Sekin ihan oma juttunsa, kun asuu pois Suomesta, ja lapset ovat päivät koulussa. Monilla on lapset kotona ja silloin tulee helpommin ehkä järkättyä myös play dates päivisin. Mutta itse oon sellainen, että menen mukaan ilman lapsia :-)

      Poista
  2. Sun kuulumisia on kiva lukea ja kattella sun kuvia, vaikkei me tunnetakaan. Oon ollut Bostonin lähellä au pairina ja mun amerikkalainen kaveri asuu hiukan pohjoisempana. Mun unelma on, että meidän perhe asuis vielä jossain ulkomailla, mutta se tuntuu koko ajan vaan siirtyvän, koska isommat lapset meni lukioon, anoppi on yhä huonommassa kunnossa, nuorimmainen aloittaa kohta koulun...Onneksi tuli lähdettyä sentään nuorena maailmalle ja nyt tosiaan perhe on tärkeempi kuin tää unelma. Sitäpaitsi jotkut muut unelmat on toteutuneet niinku tää meidän iltatähti (yritystä useempi vuosi) ja purjevene ja oma ompeluhuone. Ja aina silloin tällöin huomaa, miten hyvin kaikki onkaan =) ihan ilman kaikkien unelmien toteutumistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marjo!! Ai onpa hauska kuulla. Me ei asuta myöskään ihan Bostonissa, vaan noin 40min ajomatka länteen/pohjoiseen. Asutaan aika lähellä NH:n rajaa.
      Mekin tultiin silloin aikoinaan Kanadasta pois, ja ajateltiin, ettei sitten uudestaan lähdetä etenkin, kun on näin monta lasta, mutta lopulta tultiin ja hyvin sinänsä mennyt. Mutta vaikka olin itse kovasti halunnut palata kokonaan viime vuonna Suomeen, tuli sellainen olo, että voisi täällä vielä olla, koska sitten sitä ei taas tiedä pääseekö uudelleen jne. Joten nyt ollaan. Purjevene mulla sellainen vielä takatasku-unelma. Harmittaa välillä, mutta niitä nyt saa tyyliin aina. Ettei se unelma sinänsä vanhene koskaan.

      Poista
  3. Tervetuloa takaisin taas tänne puolelle isoa vettä ! Unelmista pitää puhua. Sanoin aiemmin tällä viikolla nuorelle työkaverilleni, että kannattaa aina puhua siitä,mitä joskus haluaa tehdä. Jos ei puhu, kukaan ei tiedä. Toimii ainakin corporation Amerikassa. Ja en ollut joskus piitannut aarrekartoista, yhden tein kauan aikaa sitten. Mutta kun löysin itseni Venetsiasta tuijottamassa kanaalin rannassa olevaa taloa, tunnistin että talon kuva oli ollut kartassani,
    Amerikan pukeutuminen aina yllättää. Täällä taitaa kesä- ja talvivaatteet olla lähtövalmiina aina - täällä myös nyt shortsikelit vaikka viime maanantaina oli jäätävää sadetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihän se on, että jos ei puhu, ei kukaan niistä tiedä. Toisaalta mulla taitaa olla vain sellaisia juttuja, mitkä kaikki tietää, mutta olosuhteiden pakosta ne on hankalampia toteuttaa. Mutta sitten taas pitää ajatella, että vaakakupissa on painaneet aikoinaan erilaiset asiat enemmän, joten olen kuitenin saanut muita unelmia toteutumaan! Aarrekartta pitäisi kyllä taas jaksaa tehdä. Ihan vaikka vain omaksi inspiraatioksi :-)

      Poista
  4. Ennusteiden mukaan tänne on luvattu normaalia lämpimämpi kevät, en pistä ollenkaan vastaan. Ainut harmi on ne punkit, mitkä vaanii heti, kun lämpötila on plussan puolella.

    Sun pitäis tulla käymään kyläilemässä, äläkä vaan homehdu kotiin missään vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei kyllä yhtään haittaa mitkään lämpöennätykset :-D :-D Tänne vaan!!! Ja juu, kunhan saan tästä järjestymään arjen taas normaaliin uomiin, minähän sinne ajelen totta kai. Tänään aloi koulut taas, hyvä niin :-)

      Poista
  5. Kuulostaa todella tutulta. Olen itsekin neljän lapsen kotiäiti. Asumme nyt neljättä vuotta Indonesiassa. Aina keväällä huomaa että alkaa miettimään onko tämä elämää mitä haluan. On se. On kyllä hetkiä kun miettii onko antanut liikaa itsestään lapsille ja miehen uralle. Ei voi kuin toivoa että lapset ja mies arvostavat panostani ja uhrauksia mitä on joutunut heidän vuokseen tekemään. Tärkeintä on kuitenkin että arvostaa itse itseään ja tuntee tekevänsä arvokasta työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anu! Meitä "kohtalotovereita" taitaa olla nykyään aika paljon. Tai varmaan ollut ennenkin, mutta ehkä eri tavalla. Todella sama fiilis, että voi kun joku osaisi tätä sitten joskus ja nyt vaikka hetikin arvostaa. Mulla itsellä vain aina sellainen "outo" pelko takaraivossa, miten pärjäisin, jos tipahtaisin tästä jostain syystä pois - siis kun tällaisella "työkokemuksella" ei paljon juhlita. Mutta olen nyt tietoisesti taas yrittänyt keskittyä positiiviseen ajatteluun ja HETKESSÄ elämiseen. Tuntuu vaan hölmöltä sekin, ettei periaatteessa itseään miettisi tulevaisuuden suhteen. Mutta tämä tätä. Pakko mennä eteenpäin ja pärjätään varmaan hyvin, vaikka mitä tulisi eteen :-)

      Poista
  6. Oih, olipas jotenkin uutta vivahdetta tässä tekstissäsi. Tykkäsin kovasti lukea.
    Lapset ja perhe edellä. Onhan se aikamoinen satsaus äidiltä, ja naiselta. Se on iso asia, johon olet keskittynyt. Ei omaan napaan.
    Hyvä sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Hassua, minä en itse nimittäin "tajunnut", että jotain uutta kirjoitustyyliä tms. ilmassa. Mutta hyvä niin! Olen nimittäin yrittänyt tässä hakea inspistä johonkin tyylimuutokseen myös tässä bloggaamisessa. Ihanasti löysit tästä asiasta positiivista :-) Kiitos oikeasti :-)

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…