Stressiä, stressin sietoa, kissoja ja Kreetaa

torstai 14. tammikuuta 2016


Pitäisi oppia ajattelu, 
ettei turha huolehtiminen kannata.
Sellainen, mikä vie voimat ja mikä aiheuttaa lopulta vain stressiä ja enemmän huolta.
Vatvominen.
Tulevaisuuden pelko.
Sehän on ainakin osittain ihan turhaa. 
Silloin ainakin, 
jos siihen ei voi itse vaikuttaa.
Helpommin sanottu, kuin tehty! 
Nimimerkillä mahalla stressaava.




Luin jostain meidän yliopiston stressinhallintaoppaasta, että on olemassa kolmenlaisia ihmisiä.

Niitä, joille stressi tuottaa psyykkisiä oireita, eli vaikka unettomuutta ja väsymystä, toiseksi niitä, joille tulee fyysisiä oireita (minä!) eli muun muassa mahakipua, selkäkipua, päänsärkyä jne. Kolmas ryhmä on sitten sellainen onnekas, että heihin kuuluvat eivät reagoi stressiin mitenkään muuten kuin maksimissaan hieman suorituskyvyn laskulla.

OMG. Miksi minä en ole se??




Elämä on sellaista, ettei sitä vain voi kaiken tavoin määrätä.
Suuntaa voi antaa, mutta ohjata ei voi pelkästään yksin.

Tämä on tällaista pienimuotoista ajelehtimista sienimetsässä.
Et tiedä koskaan, minkä sienen seuraavaksi löydät tai missä se on.
Mutta et huolestu metsässäkään yleensä, vaikka sieniä ei heti löytyisi.

Ja noh, aasinsiltana tuo metsä. Sehän on yksi parhaista stressilääkkeistä. Ja liikunta!




Joskus stressi ottaa vain otteeseen liikaa.
Turhan paljon asioita, joista pitää olla vastuussa.
Turhan paljon asioita, joista pitää huolehtia.
Turhan paljon asioita, joiden suhteen joutuu kiirehtimään.
Puroista se stressikin yleensä syntyy.

Miten sitä estäisi parhaiten?
Ehkä sillä, että hahmottaisi tärkeimmän.
Mikä on juuri nyt se, mihin kannattaa panostaa.
Mikä on juuri nyt se, minkä voi tehdä myöhemminkin.


Kaikista parasta on päästä LIIKKUMAAN.
Toiseksi parasta on SIIVOTA.
Kolmanneksi parasta on kirjoittaa lista, mitä kaikkea mielessä painaa.
Neljänneksi parasta on LUOPUA ja PERUA sellaisista menoista ja asioista, joita ei voi vain sillä hetkellä suorittaa, ja jotka eivät ole JUURI NYT VÄLTTÄMÄTTÄ TEHTÄVIÄ.
Minimointia siis!

Minimointia niin TAVAROIDEN kuin SUORIUTUMISTEN tiellä.
Liika paine ja liian paljon kuormaa sen stressin yleensä tuottaa, vaikka yksittäiset asiat olisivat melko pieniä. Ja asiathan eivät ole välttämättä edes kurjia. Minulle esimerkiksi viikottaisen ratsastustunnin skippaaminen ohjelmistosta auttoi osittain, koska vapauduin siitä pakollisesta aikataulusta. On ristiriitaista, että kiva asia voi myös olla stressaavaa!



Kuvat ovat tällä kertaa syksyn reissultamme Kreetalta.

Olimme vuokranneet vanhan "kiviraunion" tai siis kiviraunioista tehdyn talon Vamoksen kylästä.
Alueella oli paljon niin villinä eläviä kissoja kuin koiria.
Tuntuivat tosin hyväkuntoisilta.
Pieni koiralauma eli erään ravintolan terassilla.
Olivat ihania.

Meidän pienimmäinen eli perheen koirakuiskaaja sai lauman heti peräänsä :-)
Samoin, kuin kaikki mahdolliset muut kissat ja koirat.

Oli vaikeaa ymmärtää, ettei uutta ystävää voinut vain napata mukaan lentokoneeseen.


Toisaalta, täällä alueella tuntui siltä, että näistä eläimistä huolehditaan.

Ei tullut sellaista sääli-tunnetta lainkaan.

Stressitöntä ja hyvää elämää elivät kissat ja koirat, joita näimme.
Joku niistä huolehti. 


Tutustuimme hyvin kissalaumaan, joka eli talomme ympärillä oli.
Yhdellä kaverilla taisi olla taas pentuja tulossa.
Pari pikkupentua leikki iloisesti kuumilla kivimuureilla.




Eräänä yönä kaksi kollia tappeli äänekkäästi. 
Aamulla toisella oli pahat haavat naamassa.

Mutta elämä jatkui.


Minä nautin kissojen kuvaamisesta.

Vihdoin viimein joulun välipäivinä ehdin ilokseni myös vähän käsitellä kuvia.
Se on minun harrastus. 
Tykkään. 
Saan siinä myös ajatukset irti monesta muusta.
Vähän sama, kuin tämä bloggaaminen.
Ajatelkaapa, että minäkin olen blogannut jo vuodesta 2007!
Sitten tykkään käydä vauhdikkailla tanssitunneilla (uutuutena jazzerice!) ja ratsastamassa. 
Ja maalata. Ja tehdä käsitöitä.

Täytyy löytää niitä asioita, joista nauttii. 
Ja luvata myös itselle, että tekee niitä. 
Mutta sittenkin niissä rajoissa, että kivasta ei tule stressiä :-)

Lempeän levolliset talvikuukaudet

keskiviikko 6. tammikuuta 2016










Olen kuulkaa kiitellyt itseäni, että syksyllä joskus päätin ex-tempore tilata 1,5 kuutiota klapia meidän pihaan. Kasasin ne autokatoksen nurkkaan ja ajattelin, että saa nähdä meneekö mökkiviemisiksi. Täällä ei kauheasti tule tuota kaminaa lämmiteltyä, jos ei ole pakkasta. 

Mutta nyt on kyllä on poltettu. Vaikka kyllähän tässä ehdin syksylläkin viritellä tulta uuniin aina silloin tällöin, on viimeiset pari viikkoa pidetty tulta pesässä suurin piirtein koko ajan, kun ollaan paikalla ja hereillä. Ja voihan nenä, kohta on puukasasta jäljellä enää vajaa kolmannes.

Meillä alkaa olla taas osa porukasta pikkuhiljaa Suomen lomansa lomaillut ja lähtö pilkottaa edessä. Mutta nyt ei sitten tosiaankaan ole tiedossa sitä mielettömän ahdistavaa monen kuukauden erossa oloa. ONNEKSI. Voin sanoa, että se on aika kamalaa. Kyllä perheen on paras olla pääosin ainakin saman katon alla :-) Kaikestahan jollain tavoin selviää ja tilanteet tulevat ja menevät usein niin, ettei se ole pelkästä itsestä tai omasta tahdosta kiinni. Mutta jos jotain hyvää voi tuosta kahdessa maassa asumisesta sanoa, on se kyllä ehdottomasti se, että osaa täysin eri tavalla arvostaa ihan tavallista arkea, jossa kaikki kuusi ihmistä on jollain tavoin fyysisesti läsnä! 

Tiedän jo nyt tosi monta perhettä, jolla on samanlaisia kuvioita, ja sellaista se elämä vaan nykyisin on. Toisaalta olen niin vaihtelun haluinen, että minulle ainakin sopii tämä. Lapset nauttivat, kun jotenkin ihan omalla tavallaan osavaat ottaa irti kummastakin paikasta parhaat puolet ilman mitään stressiä. Sellaistahan se on ollut vaikkapa diplomaattiperheilläkin jo pitkään, eikä tietääkseni mitään hirveän haitallista sivuvaikutusta ole kenellekään minun tuntemalle maailmankansalaiselle aiheuttanut :-) 

Joillain lukijoilla on ollut huoli, miten tässä käy tämän Suomen talomme kanssa? No, kaikki varmasti ymmärtävät, että pidemmän päälle on aika hankalaa pitää kahta isoa taloa kahdessa maassa, jos asuu toisessa vain kesällä tai loma-aikoina, mutta toistaiseksi ollaan onni
stuttu sumplimaan asiat niin, että voimme käyttää tätäkin jatkossa ihan omana kotinamme. Joskus tilanne voi muuttua, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Katse on selkeästi kevääseen, ainakin jos ulos on katsellut nyt viimeisen viikon aikana yhtään :-)
Tämä suomalainen talvi on ihana!

Kuura ikkunoissa on jotenkin rauhoittavaa. 
Se on talven pitsiä, jota nyt ihan vapaana kaikesta väristä ja puutarhan kukkaloiston ja runsauden voimakkuudesta saa katsella taustanaan täysin levossa oleva luonto. Lumipeite peittona kaikelle.

Minä tykkään, että pari talvikuukautta on todellakin tarpeen siihen mielen "retriittiin", ja sitten taas on ihan erilaista voimaa katsoa värikästä kevättä, kesää ja syksyä!

Hyvää ja Kaunista Uuteen Vuoteen!

perjantai 1. tammikuuta 2016







Moittia vai kiittää?
Tänäänkin voin valita.

Mistä ei voi olla samaa mieltä,
sitä on ihmeteltävä yhdessä.

Kokeilen hyvän sanan voimaa.


Maailman tehokkain ase. 

Juuri tämä voi olla maailman ihmeellisin päivä.

Käännä katse valoon,
niin varjot jäävät taakse.

Tänään teen hyvälle ja kauniille tilaa.

Tämä on minun elämäni.
Minä selviän tästä. 

Tänään ajattelen asiat parhain päin.

Tärkeän ehtii aina.
Pitää vain löytää se.

Saan sen,
mistä uskallan päästää irti.

Näe vaivaa,
jos se kasvattaa onnea.

*************

Nämä ajatukset on otettu suoraan Espoon seurakuntien lähettämästä joulukalenterista, 
joka toivotti jokaiselle joulukuun päivälle lempeyttä ja lepohetkiä.

Halusin kuitenkin jakaa hyvää ja siksi päätin napata omaan blogiini tämän vuoden avajaisiksi hieman ajatuksia ja positiivisuutta, joita haluaisin myös jakaa tulevan vuoden aikana.
Haluan edistää positiivisuutta ja luoda itselleni lisää hyvää oloa. 
Haluan jättää pahan stressin ja turhat huolehtimiset taakse. 
Haluan myös hyväksyä itseäni millaisena olen.
Tässä olen jo hyvin edistynytkin, mutta tekemistähän siinä aina riittää.

Toivon, että Sinä, joka tänne olet tullut lukemaan, saat viettää ihanan ja upean vuoden 2016!