Voitto kotiin :-)












- Tein eilen viimeisen tentin tältä erää Helsingin yliopistossa kasvastustieteisiin liittyen - se on siis sitä osin voitto kotiin, että tehdyt suunnitelmat on saatu hoidettua ja yksi extra siihen päälle :-)

Sitten se on taas eikun uusia tuulia kohti. Mulla on nimittäin mielessä opintojen jatkaminen Bostonissa. En ole vielä päässyt kauheasti tästä "aiepäätöksestä" pidemmälle, mutta meillä on siellä yliopistoja kyllä tarjolla ihan mukavasti. Kerron lisää, kun jotain kerrottavaa tulee.

- Kauhea hinku päästä New Yorkiin! Ei keretty käydä joulukuussa ollenkaan, vaikka käytiin kaksi kertaa siis fyysisesti siellä: Ajettiin vain sitten Manhattanin ohi JFK:ltä ja posotettiin Bostoniin / Bostonista JFK:lle. Harvemmin lennämme tuota reittiä, mutta nyt oli Finnairilla sen verran hyvät hinnat, että ne peittosivat kaikki muut.

- Normaalisti tulee käytettyä Iceland Airin yhteyttä, joka on tosi mukava reitti Helsinki - Reykjavik - Boston Logan. Toinen hyvä on Lontoon kautta menevä, mutta BA:n liput ovat yleensä aina islantilaisiin verrattuna tyyriimpiä. 

Mulla tulee matkajännitys aina päälle ennen reissuja. En tykkää siitä fiiliksestä yhtään. Mahaa alkaa sattumaan ja ruoka ei maistu. Jännittää vaan liikaa. En ole tähän ikään mennessä oikein saanut jännitystä kuriin mitenkään ainakaan ajatuksen voimalla. Kai se on vain se, kun on jotenkin lasten kanssa aina niin paljon erilaisia liikkuvia osia... Ja etenkin jos yksin menee. Mutta hyvin ollaan pärjätty. Viimeksi tuli ainakin kehuja taas useammalta lentoemännältä, kuinka meillä pojat on niin rauhassa ja reippaasti lentokoneessa. No, ovat sen verran paljon joutuneet reissaaamaan pitkiäkin välejä, ettei taida olla enää sen kummempaa. Videot vaan pyörimään ja sitä rataa. Onneksi noilla pitkillä lennoilla on hyvät valikoimat lastenohjelmia- ja elokuvia. Viimeksi hitti oli laivanupotuspeli, jota pystyi pelaamaan useampi henkilö samaan aikaan. 

- Täällä harmitellaan jääkauden saapumista, mutta minkäs teet. Bostonissa lumitilanne on tuo, mikä alimmasta kuvasta tulee ilmi. Se tämän vuoden eka paha talvimyräkkä meni juuri ja juuri meidän alueen kohdilta poikki, eli tällä kertaa siltä säästyi Bostonin pohjoispuolellla asuvat.

6

Pienissä mäissä! (Talvipäivä Peuramaalla)


Espoolaisena Peuramaa on ollut ainakin jossain määrin tuttu jo silloin yläasteaioista lähtien, jolloin kaverit morkkasivat Peuriksella kävijöitä. Nolo mäki. Ihan kauheen pieni. Ei siellä nyt kukaan käy. Messilä oli siihen aikaan "eteläisin" mäki, missä espoolainen "juppi" kävi laskemassa ja samalla katu-uskottavuuden säilyttämiseksi tietenkään ei voinut mitään muuta sanoa. 

Mulla oli huono ja hyvä tuuri. Hyvä tuuri oli se, etten koskaan käynyt Peuramaalla. Huono tuuri oli se, ettei meidän perhe käynyt ylipäätään yhtään missään rinteessä. Kamalinta oli se, kun Tapiolassa koulumme rehtori oli lasketteluhullu ja kaikki talviurheilupäivät vietettiin jossain mäissä. Ja luuletteko, että yläasteikäinen kehtaa mennä jonnekin laskettelukouluun, kun eihän siihen aikaan VOINUT tunnustaa, ettei oikeastaan ollut ikinä edes skimbamonoja pistänyt jalkaansa.

Eli minä sain yleensä sitten nämä päivät jollain tavoin räätälöityä niin, että olin sairaana tai jotain muuta. Kerran olin tosin niin aktiivinen, että ajoin läpi asian, että Messilässä voisi mennä myös ratsastamaan. Muistan vieläkin, kuinka älyttömän lobbaustyön jouduin tekemään koulussa, että me saimme luvan käyttää talviurheilupäivän hevosen selässä "istuen". Rehtorin mielestä ratsastus ei ollut urheilua. Tälle jaksaa nyt jo nauraa. Silloin ei naurattanut.



Mutta mitäs sitten. Kerran tässä vuosia sitten naapuri kertoi, että käyvät vähän väliä Peuramaalla lasten kanssa. Naapurikaan ei osannut itse (kai?) laskea, mutta lapset hän sai hyvin silti mäkeen. Minähän innostuin, koska en todellakaan halunnut omille naperoille sitä kamalaa kohtaloa, että ei osata laskea, jos tulee paha tilanne = koulun urheilupäivä mäessä :-) Meidän isoista pojista etenkin punatukkainen innostui silloin tosi paljon, ja kävi muuten sen jälkeen useamman vuoden ratalaskuvalmennuksessakin. Niin ja paikkahan oli Peuramaa :-) Kyllä niissä pienissäkin mäissä pääsee vauhtiin! 

Kerran tässä sitten olimme perheen kanssa Rukalla, siitäkin on jo aikaa vaikka kuinka monta vuotta. 
Mietin, kehtaako sitä mennä ottamaan yksityistunnin ja opettelemaan tuota mäkilaskua. Ehkä sekään ei ollut se suurin pelko, vaan hissi. Mulla oli ihan kamala hissipelko. En mennyt. Mutta päätin, että ehkä seuraavana vuonna. Sitten tuli se seuraava vuosi ja menin!  Opettelin siis kolmekymppisenä laskemaan! Ei ollut yhtään noloa ;-)






Nyt tässä ennen joulua meidän viidesluokkalainen päätti, että hän aloittaa lautailun.
Sai joululahjaksi laudan ja kurssin, vaikka itse vähän mietin, meneekö ihan hukkaan. Oli nimittäin jo koittanut lautailua muutama vuosi sitten, ja silloin motivaatio ei riittänyt sen treenaamiseen kuitenkaan. 

Nyt riitti! Motivaatio siis. Ja nyt kaveri tulee alas jo TODELLA hyvin! Ollaan oltu mäessä vähän joka toinen ilta. Ja mitä sitten. Minä kun vielä ajattelin, että pikkupojat menevät tämän talven ajan sujuvasti pulkkamäessä, niin eikös tämä toinen heistä - rämäpää - halunnut myös laudalle. Nyt on sitten hänkin sillä tiellä ja sujuvasti tulee alas ja ylös, että äiti toivoo kovasti, ettei nyt aloittaisi slopesta haaveilemaan :-D 

Peuramaalla ei ainakaan väentungoksesta päätellen enää olla noloilemassa. Laskijoita on joka lähtöön. Aloittelijoita on paljon, mutta myös osaavaa porukkaa. Lumilautailijoille on ramppia ja muuta hyppyrinnokkaa tyrkyllä. Vuokraamossa on kivaa porukkaa ja sieltä saa myös ostaa varusteet omaksi oikeasti hyvään hintaan. Meillä on kaikilla omat kamppeet, koska kiertoa riittää ja muutenkin olen laskenut, että se pidemmän päälle kannattaa. Vuokraamossa on myös hyvä huolto. Lumilaudat vahataan 15 euron hintaan. Ne voi jättää illalla ja saa seuraavalla kerralla (seuraavana päivänä) valmiina mäkeen. 

Kahvilassa on aina jonoa viikonloppuisin, mutta istumaan yleensä pääsee. Sieltä saa sellaista snagariruokaa ja kaikenlaista muuta pientä purtavaa. Rahkaa ja banskujakin tarjolla. Tietty kaakaota myös!

Porukkaa on viikonloppuisin ollut nyt tammikuussa ihan älyttömän paljon. Viikolla iltaisin hiljaisempaa. Nimimerkillä siellä myös -20 asteen pakkasessa viime viikolla ollut... Mäet ovat hyvässä kunnossa, (EDIT: Olivat vielä viikonloppuna) ja niitä löytyy joka lähtöön. Tietty pituus aina vähän pieni miinus, mutta kaikkea ei voi saada. Takamäki metsäreitillä on minun suosikki, ja siinä kerkeää jo rinteessäkin olla jonkin aikaa. Peuriksella on kaksi ankkurihissiä, yksi sompa ja yksi taikamatto. 





Mutta sitten vähän bongaamaani rinnemuotiin! Tällä hetkellä tuo pinkki väriskaala näyttää olevan hyvinkin suosittu.  Mitä räväkämpi, sen parempi. Rupesin jo itsekin haaveilemaan tuollaisesta neonoranssinpinkistä takista :-D 

Tykkään ottaa kuvia tunnelmista ja ihmisistä. Edelleenkään en kehtaa kysellä ihmisiltä lupaa, jos saan kuvata heitä blogiini. Pitäisi teettää käyntikortteja, joita iskeä käteen samalla. Voisi auttaa. Siksi taas kuvat tällaisia, että olen yrittänyt pitää ihmiset anonyymeinä. Onneksi toppavaatteet, kypärät ja laskettelulasit auttavat siinä!










Taisi vain olla tämän tammikuun laskut nyt siinä.

Että hitsi vie - tuliko se vesikeli nyt sitten jäädäkseen?!  Toivottavasti ei! Pakkasten paluuta siis odotellessa...


11

Talviviikon kotikuvia ja rinnekuumetta


Heipparallaa! Kädet ihan kohmeessa, tulin juuri ulkoa. -18 näyttää mittari. Ei haittaa, mutta näpit jäätyy helposti. 

Mulla on ollut tässä pari viikkoa tarkoitus käydä autokatoksemme yläpuolella olevalla vintillä, mutta yksin en ole uskaltanut lähteä siihen projektiin. Olin ihan varma, että siellä on meidän kaikki laskettelumonot ja sukset jemmassa. Olin suunnitellut, että saan sieltä tuolle toisellekin kaksoselle sukset ja itselle myös. Toinen rämäpäisempi vetää jo sujuvasti laudalla, mutta tämä toinen pitäisi saada opetettua ihan vaikka vain suksilla tulemaan alas. Sitten päästään kaikki mäkeen vihdoin viimein!


Vintin rappuset ovat sellaisessa luukussa kiinni, joka saattaa rojahtaa alas, jos ei ole toinen ihminen varmistamassa vieressä. Tänään vietettyäni aamupäivän urheilukaupoissa hankkimassa (metsästämässä) sopivia lumilautakenkiä ja itse lautaa tuolle toiselle kuusivuotiaalle, päätin, että menen avaamaan vintin oli miten oli. Pakkohan mun on suoriutua yhden vintin luukun avaamisesta. 

8

Stressiä, stressin sietoa, kissoja ja Kreetaa


Pitäisi oppia ajattelu, 
ettei turha huolehtiminen kannata.
Sellainen, mikä vie voimat ja mikä aiheuttaa lopulta vain stressiä ja enemmän huolta.
Vatvominen.
Tulevaisuuden pelko.
Sehän on ainakin osittain ihan turhaa. 
Silloin ainakin, 
jos siihen ei voi itse vaikuttaa.
Helpommin sanottu, kuin tehty! 
Nimimerkillä mahalla stressaava.




Luin jostain meidän yliopiston stressinhallintaoppaasta, että on olemassa kolmenlaisia ihmisiä.

Niitä, joille stressi tuottaa psyykkisiä oireita, eli vaikka unettomuutta ja väsymystä, toiseksi niitä, joille tulee fyysisiä oireita (minä!) eli muun muassa mahakipua, selkäkipua, päänsärkyä jne. Kolmas ryhmä on sitten sellainen onnekas, että heihin kuuluvat eivät reagoi stressiin mitenkään muuten kuin maksimissaan hieman suorituskyvyn laskulla.

OMG. Miksi minä en ole se??




Elämä on sellaista, ettei sitä vain voi kaiken tavoin määrätä.
Suuntaa voi antaa, mutta ohjata ei voi pelkästään yksin.

Tämä on tällaista pienimuotoista ajelehtimista sienimetsässä.
Et tiedä koskaan, minkä sienen seuraavaksi löydät tai missä se on.
Mutta et huolestu metsässäkään yleensä, vaikka sieniä ei heti löytyisi.

Ja noh, aasinsiltana tuo metsä. Sehän on yksi parhaista stressilääkkeistä. Ja liikunta!




Joskus stressi ottaa vain otteeseen liikaa.
Turhan paljon asioita, joista pitää olla vastuussa.
Turhan paljon asioita, joista pitää huolehtia.
Turhan paljon asioita, joiden suhteen joutuu kiirehtimään.
Puroista se stressikin yleensä syntyy.

Miten sitä estäisi parhaiten?
Ehkä sillä, että hahmottaisi tärkeimmän.
Mikä on juuri nyt se, mihin kannattaa panostaa.
Mikä on juuri nyt se, minkä voi tehdä myöhemminkin.


Kaikista parasta on päästä LIIKKUMAAN.
Toiseksi parasta on SIIVOTA.
Kolmanneksi parasta on kirjoittaa lista, mitä kaikkea mielessä painaa.
Neljänneksi parasta on LUOPUA ja PERUA sellaisista menoista ja asioista, joita ei voi vain sillä hetkellä suorittaa, ja jotka eivät ole JUURI NYT VÄLTTÄMÄTTÄ TEHTÄVIÄ.
Minimointia siis!

Minimointia niin TAVAROIDEN kuin SUORIUTUMISTEN tiellä.
Liika paine ja liian paljon kuormaa sen stressin yleensä tuottaa, vaikka yksittäiset asiat olisivat melko pieniä. Ja asiathan eivät ole välttämättä edes kurjia. Minulle esimerkiksi viikottaisen ratsastustunnin skippaaminen ohjelmistosta auttoi osittain, koska vapauduin siitä pakollisesta aikataulusta. On ristiriitaista, että kiva asia voi myös olla stressaavaa!



Kuvat ovat tällä kertaa syksyn reissultamme Kreetalta.

Olimme vuokranneet vanhan "kiviraunion" tai siis kiviraunioista tehdyn talon Vamoksen kylästä.
Alueella oli paljon niin villinä eläviä kissoja kuin koiria.
Tuntuivat tosin hyväkuntoisilta.
Pieni koiralauma eli erään ravintolan terassilla.
Olivat ihania.

Meidän pienimmäinen eli perheen koirakuiskaaja sai lauman heti peräänsä :-)
Samoin, kuin kaikki mahdolliset muut kissat ja koirat.

Oli vaikeaa ymmärtää, ettei uutta ystävää voinut vain napata mukaan lentokoneeseen.


Toisaalta, täällä alueella tuntui siltä, että näistä eläimistä huolehditaan.

Ei tullut sellaista sääli-tunnetta lainkaan.

Stressitöntä ja hyvää elämää elivät kissat ja koirat, joita näimme.
Joku niistä huolehti. 


Tutustuimme hyvin kissalaumaan, joka eli talomme ympärillä oli.
Yhdellä kaverilla taisi olla taas pentuja tulossa.
Pari pikkupentua leikki iloisesti kuumilla kivimuureilla.




Eräänä yönä kaksi kollia tappeli äänekkäästi. 
Aamulla toisella oli pahat haavat naamassa.

Mutta elämä jatkui.


Minä nautin kissojen kuvaamisesta.

Vihdoin viimein joulun välipäivinä ehdin ilokseni myös vähän käsitellä kuvia.
Se on minun harrastus. 
Tykkään. 
Saan siinä myös ajatukset irti monesta muusta.
Vähän sama, kuin tämä bloggaaminen.
Ajatelkaapa, että minäkin olen blogannut jo vuodesta 2007!
Sitten tykkään käydä vauhdikkailla tanssitunneilla (uutuutena jazzerice!) ja ratsastamassa. 
Ja maalata. Ja tehdä käsitöitä.

Täytyy löytää niitä asioita, joista nauttii. 
Ja luvata myös itselle, että tekee niitä. 
Mutta sittenkin niissä rajoissa, että kivasta ei tule stressiä :-)
3

Meidän talvinen päivä


Aamut alkavat vähän ennen kahdeksaa. Sitten vien pikkupojat eskariin.
Ja palaan kotiin hommiin. Tässä yleensä maisema, jonka näen, kun istun pöydän ääressä läppärillä ja yritän saada muutamaa työ/opiskeluprojektia (epätoivoisesti) valmiiksi...



Rakastan valoa, jos aurinko pilkottaa juuri tuon ikkunan takaa olevan pienen puuston lomasta.
Sieltä se tuntuu aamupäivällä nousevan ja melko matalalle jää koko päiväksi.
Paras valo on kuitenkin tämä aamupäivän aurinko!
Ja miten innostaakaan kameran kanssa, kun lumi, jää ja aurinko ovat yhdessä tuumin tehneet erilaisia taianomaisen pysähtyneitä kuvia ja maisemia.


Joskus kuura on kuin kukkia, joskus kuin lehtiä. Tänään kuin pieniä höyheniä.
Mistähän tuo johtuu?


Tämä karvaturilas odottaa kampaajaa. Karvat lähtevät ihan pian... 
Kunhan saan aikaiseksi! Olin laskenut, että tuon paksun turkin talven yli, mutta ei onnistu. Sen verran pörheä se nyt on, ettei oikein enää millään tavoin kestä siistinä.


Olen hommannut alesta ja muutenkin pari suomalaista keittokirjaa mukaan otettavaksi taas Bostonin päähän. Siellä on kiva, kun on suomalaisia reseptejä kansien välissä. Ja jotain uutta kokeiltavaa. Tokihan kaikkea löytyy netistä, mutta ei se ole sama asia, kun ihastella painettuja kuvia ja lueskella kirjaa. Tällaista "nykytrendien" mukaista meninkiä näissäkin. Terveellistä yritän syödä aina, mutta jostain syystä se loppusyksy menee silti vähän metsikköön noiden ruoka-asioiden suhteen. Keväällä jaksaa skarpata.


Iltapäivät ollaan pääasiassa ulkona, jos säät vain sallivat. Ja nythän ne lumisina pakkaspäivinä todellakin sallivat. Ihan mahtavaa, kun ei ole pimeää ja synkkää ja märkää! Talvella voi harrastaa niin paljon kaikkea ja ulkona on lapsillakin ihan uudet leikit. Tai uudet ja uudet. Star Wars valomiekkailu taitaa olla suosittua säällä kuin säällä :-) Mahtavaa on saman ikäiset leikkikaverit naapurissa ja se, että voi mennä ja tulla naapuritalon välissä. 


Meidän pikkupojat "luottavat" HM:n talvivaatteisiin. Tai tämä äiti luottaa. Hinta-laatusuhde on niin passeli ja ulkovaatteiden laatu on myös hyvä. Housut ovat jo viime talvelta, ja mahtuivat vielä onneksi jalkaan. Sain ne Bostonista HM:n alesta ihan törkeän halvalla, tyyliin 15 taalaa kappale. Takit ostettiin syksyllä, koska kukaan ei voinut vastustaa tuota hämähäkkimieskangasta :)


Ja kun kalenteria katsoo, ei voi kuin ihmetellä, kuinka lähellä on helmikuu! Ihan nurkan takana!
Tammikuu on mulle yleensä hankalin kaikista vuoden kuukausista, ja nyt se on taas kohta mennyt. Tosin tänä vuonna se ei ole ollut edes kamalan haastava. Onneksi :-)



12