Joulutunnelmilla jatketaan vielä

perjantai 25. joulukuuta 2015






Meiltä vielä kuvia. Kuten näkyy, tällaista huvila- tai hulivilihenkelä meillä. En minä osaa olla mikään minimalisti tai pitäytyä jossain tietyssä värissä tai tyylissä. Nykysin en jaksa edes muuta ajatella, kuin että kunhan itse tykätään ja viihdytään, niin sepä on tärkeintä.



Leppoisasti mennyt jouluaatto ja joulupäivä ja huomenna vielä päästään Tapanin päivää viettelemään sukulaisten parissa. Jääkaapin ovi käy vähän väliä, suklaat katoaa sen tien, kun ne esille pistää ja koiraa häiritsee kinkun haju nenässä. Harmi, ettei tuo pohjaton nälkäkurki koskaan saa kyllikseen, vaikka jonkun makupalan saakin varsinaisten omien ruokiensa lisäksi.

Ennen ihan rehellisesti sanottuna stressasin siitäkin, mitä mieltä muut ovat mistäkin. Muun muassa meidän kodista. Nykysin se on mulle täysin sama. On muuten iloista, kun pääsee tällaisissakin asioissa joskus sinuiksi itsensä kanssa. Kai sitä ei tässä iässä enää jaksa pingoittaa? Hyvä juttu mun mielestä!

2 kommenttia

  1. Kivasti ehdit joulua laittaa, vaikka lentelit välillä valtameren yli :) Minäkin sanoin eilen miehelleni, että tämä joulunaika on ollut niin mukavaa ja rauhallista, kun pöytä on tyhjä (kuvannollisesti), eikä voi kiirehtiä mihinkään.
    Toi on just hyvä, että osaat ottaa rennommin värien yhteensopimisen ym. kanssa. Sitä mä yritän opetella, että oikeasti käyttäisin enemmän värejä kaikessa - vaatteissa, kodissa, langoissa, kun niistä tykkään, mutta paljolti meen vielä turvallisesti niissä samoissa tutuissa harmaan ja ruskean sävyissä. Mä olin ennen kova stressaamaan kaikesta, mutta nykyään olen melkein päinvastainen huithapeli ;) Kivaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!! Meidän toinen pikkupoika oli nyt se joulusisustaja ja hän laitteli koristeita :-) Mulle riittää kynttilät ja kukat hienosti. Mutta toki jouluista tulee sitten kivasti, kun saa vähän Nissejä sinne tänne jne :-) Kieltämättä ihan tuskaisen raskas syksy takana, mutta eikun kevättä kohti!!

      Poista