New York, New York - Sisustusta ja julisteita

tiistai 11. elokuuta 2015










 NEW YORK, NEW YORK.

Siinäpä se. Mun toinen kotini. Ainakin melkein. Toiveajattelua oikeasti!
Olisihan se, jos ei lasketa kolmen tunnin ajomatkaa pohjoiseen :-)

Eilen, kun vihdoin sain kehystettyä tämän saamani julisteen Ikean halpoihin, mutta erittäin toimiviksi todettuihin kehyksiin, mies laittoi Faceen kuvia, kun oli juuri lentänyt Manhattanin yli.
Vähän kyllä pisti sydämestä. Täällä sitä nyt kökötetään ihan omasta tahdosta ja vähän pakostakin Suomen päässä, eikä ole kyllä valittamista ollenkaan, mutta sitten toisaalta se on erikoinen juttu, että tuo kaukokaipuu iskee hyvinkin pian. Ihmeen pian!

Kolme viikkoa olin ollut Suomessa ihan ihmeissäni, että mitä mä täällä oikein teen? Mihin täällä nyt osaa asettua ja saada tuon arjen taas pyörimään jouhevasti. Tajusi, että kyllä sitä ihmeesti oli sopeutunut toiseen paikkaan. Sitten samalla tuli sellainen olo, että pitäisikö vain ottaa ja lähteä takasin. Toki ei olisi edes nyt mahdollista, mutta sellainen olo. Pari päivää siitä, niin eipä ole oloa enää näkynyt. Löysin ilmeisesti sen suomalaisuuden ja oman kodin tuttuuden hetken ihmettelemisen jälkeen. Kyllä täällä kelpaa olla. Ja onneksi lentokoneet lentää JFK:n kentälle Helsinki-Vantaalta päivittäin. Sinne kyllä pääsee! Ensi kesä näillä näkymin ollaan siellä toisella puolella merta, jos ei kauemminkin. Aika näyttää.

Minulla on kuitenkin SYDÄN Suomessa. Nyt yritys kova, että tänne pystytään myös kokonaan jäämään.

Desenion New York -juliste sopii nyt meille mun mielestä tosi kivasti jo ihan siksi, että siinä on paljon omaa historiaa ja tätä nykyistä elämää mukana. Ja muutenkin, kartat ovat aina kivoja. 
Joskus voisi olla kyllä ihan vaikka Helsinki-julisteitakin :)

2 kommenttia

  1. Ja minä en ole päässyt kuin ajelemaan autolla Manhattanille. Plääh. Milloinhan mun Nykin reissu onnistuu?

    Oisit voinut kyllä jo palata takaisinkin, en ois laittanut pahakseen ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, sun takia olisin todellakin voinut palata takaisin ja ootas nyt jos vielä joksikin aikaa sitten tullaan :-) Jos me sitten vaikka tehdään yhdessä se Nykin reissu!!!

      Poista