Portobello Road

perjantai 12. kesäkuuta 2015
























Hei vielä palataan kerran (ainakin) toukokuiseen Lontooseen, joka oli siis IHANA!!!!
Ennen mun lähtöä takaisin tänne Bostoniin ja ystävän ja hänen tyttärensä lähtöä takaisin Suomeen, kävimme viimeisen lomapäivän reissulla katsomassa Portobello Road, käveltiin Notting Hillissä ja shopattiin saarivaltion suurimmassa ostoskeskuksessa ja tuhlattiin viimeiset punnat pois :-D

Itseasiassa kuvasaldoa on tältäkin reissulta niin paljon, että ei taida jäädä postaukset tähän. Laitan sitten jossain välissä mm. tunnelmia Cath Kidstonilta. (Käytiin myös CK:n outletissa, meinasi tapahtua paha sekoaminen ;-D Ja Wagamamaa unohtamatta tietenkään. Höpsö kuva itse bloggaajasta tähän viimeiseksi. En ole ollenkaan kotonani kameran toisella puolella, musta on tosi vähän kuvia ja varmaan sama tahti jatkuu. En osaa vääntää oikeanlaista ilmettä kuviin ikinä. Nykyisin pidän lisäksi ihan tarkoituksella perusilmeen päällä, ettei nääs noi rypyt näy :-D Joopa joo, että keskitymme siis jatkossakin johonkin muuhun, mm. kukkiin ja sisustusjuttuihin.

4 kommenttia

  1. Tervehdys! Pitkästä aikaa täällä.
    Rullailin postauksiasi. Aivan upeita kuvia.
    Kohta hyökkään kuorikehommiin, tiedät minne. ;) Laitan sitten kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!! Voi että niin unelmaihanaa, että siellä auttavat kädet :-D Kiitti kuvakehuista!

      Poista
  2. Ihania kuvia! Nyt tekis itsekin mieli lahtea muttei kuitenkaan kesakuumalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Satuttiin huonosti niin, ettei päästy pe eikä la, ja tuolla oli muina päivinä vain aika hiljaista. Mutta next time!

      Poista