Plants vs Easter Bunny sekä parvekeviljelmäpohdintoja








Viime vuonna ei ollut jostain syystä pätkääkään intoa tehdä mitään pääsiäisen hyväksi. Muistelen, että me olimme itseasiassa pääsiäisviikonlopun reissussa, koska silloin on pidempi loma koulusta. Tänä vuonna lomapäiviä oli peruttu lumipäivien takia. No, joka tapauksessa, minä olin varustautunut pääsiäiseen jo jouluna, kun näin Whole Foodsin itsepalvelulaareissa ohran siemeniä.
Muutama viikko sitten laitoin jääkaapin oveen lapun "MULTAA". Muistin sitten onneksi ostaa multaa! Sitä ennen olin muistanut kaivaa jouluiset ohrat kaapista ja laittaa ne likoamaan. 

Mullatkin sain ihan itse ilman kenenkään "innostunutta" apua laitella astioihin.
Ja siemenet myös 

Yhtenä päivänä toinen kaksonen sitten koulusta tultuaan huomasi mun jo itäneet ohrat ikkunalaudalla ja sai melkein hepulin. 

"Moooom, whaaaat - do you really have PLANTS???"

No, siis arvatahan saattaa, että eräs peli on jokin verran tässä vaikuttajana, Plants vs Zombies, joka meillä on muuten tällä hetkellä lautapelinä(kin). 

Kohta kuusi vuotiaan mielestä oli siis äärettömän mageeta, että meillä oli kotona omat plantaasit ja "pläntsit". Pikkuherra sitten adoptoi heti yhden pääsiäisohrapurkin itselleen ja väsäsi siihen oman kyltinkin. Vähän piti auttaa tuon tikun kanssa. 

Sen jälkeen on poika joka päivä hoitanut omaa purkkiaan ja on niin uskomattoman onnellinen, kun tuo ohra kasvaa. Toinen kaksosista innostui vähän myöhemmin ja nyt molemmat hoitelee omia "palstojaan". Eikä istuttelut tietenkään tähän jääneet. Nyt on oltu kauppareissuilla tarkkoina ja haluttu lisää siemeniä mukaan. Juurikin tällä hetkellä meillä on salaatit itämässä ja varmaan jotain muutakin voisi laittaa. Pieni ongelma tuossa on, kun ei ole tällä hetkellä muuta ulkotilaa parvekkeen lisäksi. Nyt kun olisi kyllä enemmän kuin tarpeen kaikki parvekeviljelmäneuvot ja vinkit. Täällä olisi niin innokkaita poikia, ettei haluaisi yhtään tämän kaltaista innostusta latistaa äidin ymmärtämättömyydellä. Koulussakin on jotain ilmeisesti kylvetty, koska viime viikolla yhtenä päivänä sieltä tultiin kotiin silmät kiiluen kertoen, että "I have now more plants!" Yhtään ei osannut kyllä kertoa, että mitä on kasvamassa. Ei kai sen väliä, kunhan kasvaa ja saa antaa vettä.

Päiväkodeissa ja kouluissakin kyllä kannattaisi hyödyntää piha-alueita istutustouhuihin, koska tässä ainakin yksi täysin varma keino saada lapset innostumaan ja touhuamaan ja samalla siihen voi ympätä mukaan vaikka mitä opetusta.

8 kommenttia

  1. Tuo kakkuviipale on houkuttelevan näköinen - olisi kiva saada resepti ! Mikään viherpeukalo en väitä olevani, tosin viime vuonna onnistuin saamaan kohtalaisen rairuohon aikaiseksi (toin Suomesta siemenet !). Nyt heitin viimetipassa jotain 'cat grass' siemeniä itämään, mutta en usko, että ehtivät pääsiäiseksi. Nuo kasviprojektit ulkona ovat itselle kärsineet siitä,että pitäisi muistaa kastella ja sitten kun tulee lämmin, niin se on sitten tosi kuumaa.
    Ihania keväisiä kuvia sinulla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Leena :-)

      Minä laitan reseptiä. Pakko testata yksi juttu siitä vielä, joten ehkäpä joudun leipomaan tänään uuden piirakan. Voi pahus ;-D

      Muuten mulla itivät siemenet tosi nopeasti, kun liotin niitä ensin pari päivää. Oikeestaan heti itivät jo seuraavana päivänä. Ehkä sunkin kissanruoho kasvaa! Pidetään peukkuja. Täällä ei ole yhtään kevättä ilmassa, joten kaikki vihreä on mulle ainakin nyt pelkkää plussaa. Meillä muuten sama just, että kuumuus hieman haittaa projekteja. Voisikohan vaikka nyt sen takia testatakin sellaista, mitä ei saa Suomessa kasvamaan!

      Poista
  2. Juu, juustokakun ohjetta tänne ja sassiin, näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei laitetaan tulemaan! Yritän tehdä heti huomenissa siitä postauksen. Kiitti kommentista :-)

      Poista
  3. Ihanat pienet "viljelijät" siellä. :) Itekkin tykkäisin kasvatella vaikka ja mitä jos olisi oma piha.
    Ja kakun ohje kiinnostaa muakin. Eveliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minuakin naurattaa nuo pikkufarmarit! Mutta hei, ikkunalaudallakin kasvaa jo vaikka mitä - jos sellainen löytyy. Tosin on se oma piha kuitenkin OMA piha.

      Poista
  4. Näistä välittyy kyllä kivasti pääsiäistunnelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jani :-) Eikös se ole pääsiäinen juurikin vaaleanvihreää ja pastellia täynnä.

      Poista

Kaunis kiitos kommentista :-) Yritän vastata aina jokaiselle, joskus voi olla pientä viivettä…